20 toukokuuta 2022

Jenny Offill: Ilmastoja



Jenny Offill: Ilmastoja
Gummerus, 2020
205 sivua
Suomentanut: Marja Luoma
(Weather, 2020)
Luettu: 3.5.2022
Mistä: kirjastosta


Yliopiston kirjastossa kirjastonhoitajana työskentelevä Lizzie on kaikkien kuuntelija, muista murehtija ja pian myös entisen opettajansa Sylvian avustaja, tehtävänään vastata Sylvian ilmastonmuutosta käsittelevän podcastin kuuntelijoiden lähettämiin sähköposteihin. Lizzie on niin huolissaan kaikista muista kuten veljensä Henryn huume-, mielenterveys- ja parisuhdeongelmista, kyytipalvelun Mr. Jimmyn työtilanteesta, kirjaston edessä päivystävästä rouvasta, kirjaston asiakkaista nyt puhumattakaan, että hänen oma hyvinvointinsa kuten myös yhteinen aika aviomies Benin ja poika Elin kanssa tuntuu hetkittäin jäävän toissijaiseksi. 

Kirjassa kuvataan Lizzien arjen tapahtumia ja niiden lomaan on ripoteltu Sylvian podcastiin liittyviä sähköposteja, joiden aiheet liikkuvat välillä kaukana ilmastoaiheesta, survivalistisia pohdintoja siitä missä maailman kolkassa olisi turvallisinta elää sitten kun (luonnon)katastrofi iskee toden teolla päälle sekä lainauksia mitä erilaisemmista lähteistä. Nimen ja takakannen perusteella odotin ilmastonmuutoksella olevan suurempi tai ainakin suorempi osuus kirjassa, mutta se on lopulta ennemmin kuin Lizzien elämän taustakohinaa. Mutta kai se on niin, että ensin on laitettava ruoka, pestävä pyykit, hoidettava koulu ja työt, maksettava laskut ja yleensäkin selvittävä arjesta, jotta voi keskittyä isompiin, koko universumia koskeviin ongelmiin. Joka tapauksessa odotin kirjalta erilaista painotusta.

Ilmastoja on rakenteeltaan katkonainen, sirpaleinen ja päiväkirjamainen. Kirjassa on painavia teemoja, mutta niitä käsitellään melko pintapuolisesti ja kevyesti kaiken muun Lizzien kriiseilyn lomassa. Asiasta toiseen poukkoilun ja lyhyiden kappaleiden vuoksi koin lukiessa lähinnä levottomuutta, ihan kuin olisin istunut muurahaispesässä, olisin halunnut uppoutua asioihin enkä hypätä koko ajan uuteen hetkeen ja aiheeseen. Nyt kaikki tuntui jäävän levälleen, niin Lizzien ja Benin parisuhde kuin Elin koulunkäynti ja kaverisuhteet, entä mitä Henrylle tapahtui? Jos kirjasta ei jäänyt muuta käteen niin ainakin ruuhkavuosien kiireinen tunnelma välittyi hyvin. Oli kirjassa myös muutama (kuivan) humoristinen hetkensä, mutta muuten kirja osoittautui nopeasti haukattavaksi (ja unohdettavaksi) välipalaksi, joka ei herättänyt hirveästi tunteita. Ehkä kirja olisi pitänyt malttaa lukea hitaammin, pohtivammin, mutta minulla ei riittänyt siihen malttia tai halua.

Minulla oli Ilmastoja-kirjan rinnalla samanaikaisesti luvussa Karl Ove Knausgårdin Aamutähti. Molemmissa kirjoissa mainitaan ilmeisesti kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvä manalassa virtaava Lethe-joki, jonka vesi juotuna pyyhkii juojan muistot pois. Tällaisia kahden tarinan välille muodostuvia ohuita lankoja tai kirjapolkuja on hauska löytää, ihan kuin lukupinooni valikoituneet kirjat keskustelisivat keskenään.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Minulla on tuhlaajasydän.

Helmet-lukuhaaste 2022: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti