28 marraskuuta 2021

Olli Jalonen: Taivaanpallo


 
Olli Jalonen: Taivaanpallo
(Angus #1)
Otava, 2018
461 sivua
Luettu: 4.11.2021
Mistä: kirjastosta


Olen lukenut joskus (aeb, aikaan ennen blogia) Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin ja siitä jäi hidas, jopa hieman pitkäveteinen mielikuva. Tästä syystä minulla oli Taivaanpallon suhteen hieman ristiriitaiset odotukset ja ilman lukupiiriä en ehkä olisi uskaltanut tarttua tähän.

1600-luvun loppupuolella Saint Helenan saarella pieni Angus on suorittanut ihailemaltaan Edmond Halleylta saamiaan tehtäviä, kiivennyt araukariaan merkitsemään lintuja ja tähtiä, päivin ja öin, jo viiden vuoden ajan. Kun olot saarella uuden kuvernöörin hallitessa huononevat, levottomuudet lisääntyvät eivätkä kirjeet kulje saarelta mantereelle ilman sensurointia saa Angus lopulta uuden tehtävän, tällä kertaa toiselta ihailemaltaan henkilöltä, pastori Martin Burchilta. Angus saa toimia viestin viejänä ja niin alkaa pitkä matka Berkeley Castle -laivalla kohti Lontoota ja Edmond Halleytä.

Minulta kesti jonkin aikaa tottua Jalosen kerrontaan, tarkemmin sanottuna minäkertoja Angukseen, joka on kirjan alussa noin 8- ja lopussa noin 13-vuotias. Anguksen ajatukset rönsyävät ja ryöpsähtelevät, välillä Angus tuntuu ikäiseltään ja välillä taas paljon ikäistään vanhemmalta. Ulkoisesti Anguksen käytös on hyvin hillittyä, kohteliasta ja melkein hienostunutta, siksi hänen ajatuksissaan tai puheissaan muutamaan kertaan toistuvat kuset ja paskat eivät millään tunnu sopivan hänen sanavarastoonsa ja nämä kohdat sorahtavat korvaan. Angus on hyvin tunnollinen ja suorittaa saamiaan tehtäviään valtavalla sinnikkyydellä ja rohkeudella, jopa oman henkensä uhalla. Anguksen matka araukarian latvasta Saint Helenalta Lontooseen, Islingtoniin ja aina Snowdonin huipulle Walesiin on pitkä ja pelottava ja sen aikana huomaan kiintyväni Angukseen. Jalonen on onnistunut luomaan uskottavan kuuloisen lapsikertojan, joka kehittyy tarinan aikana hienosti.

Taivaanpallossa ei tehdä pelkästään fyysistä matkaa vaan myös henkistä. Anguksen isä on kuollut, mutta hänen elämässään on miehen malleja, erityisen tärkeässä roolissa on kaksi hyvin erilaista miestä. Pastori  Burch opettaa Angukselle lukemista ja uskontoa, tutkija ja tähtitieteilijä Edmond Halley puolestaan luonnon ja tähtien tarkkailua. Kirjassa seurataan Anguksen kokemaa sisäistä kamppailua, kumman opit ja teoriat ovat oikeita, kumman viitoittamaa tietä seurata?

     Hän tahtoo opettaa minua samalla lailla kuin herra pastori on opettanut, mutta varmimmat asiat eivät ole samat. Herra pastorin opetukset ovat vielä minussa mutta nyt herra Halleyn opetukset tulevat entisen päälle ja alkavat tuntua enemmän tosilta. On kuitenkin vaikeaa kun molemmat ovat sisässä ja kumpaakin haluaisi noudattaa ja totella molempia. En tiedä mikä siinä on niin ikävää ja hiertää mieltä, ja joudun miettimään kerran ja toisen kerran ja usein mutta en saa tätä asiaa kokonaan selväksi.

Tapahtumat tuntuivat etenevän välillä hieman hitaasti, mutta samalla tarina lumosi minut, upeaa kuvausta minulle oudosta Saint Helenasta, menneistä ajoista ja levottomuuksista, uskonnon ja tieteen kilpailusta. Joskus käy niin, että kirja ei välttämättä ole täydellinen lukukokemus, mutta se herättää valtavasti ajatuksia ja huomioita, se jää syystä tai toisesta kuin surisemaan päähän. Taivaanpallo oli juuri sellainen kirja. Vaikka lukemisesta on jo useampi viikko ja puimme kirjaa lukupiirissä (tämä herätti paljon keskustelua!) huomaan edelleen ajattelevani kirjan henkilöitä ja tapahtumia. Kuinka kalliin ja iljettävän hinnan Anguksen äiti maksaa poikansa merimatkasta, miten inhottavasti herra Clarke kohtelee Angusta... Mietin myös miten Anguksen ja hänen tulevaisuuden haaveensa ja suunnitelmiensa käy sekä mitä Saint Helenalle jääneille perheenjäsenille kuuluu? Tarina jatkuu vielä jatko-osassa Merenpeitto, joten ehkä saan vielä näihin kysymyksiin vastauksen.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Tällä puolella tuulet kiertyvät vinoon, tällä taivaalla tähdet ovat toiset.

Sekä:

Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole tietämistä vaan niin kuin tie tai hevoskyyti että niitä pitkin ja niitten mukana.

Helmet-lukuhaaste 2021: 3. Historiallinen romaani

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut Jaloselta hänen Finlandia-voittajansa Isäksi ja tyttäreksi, joka oli ihan ok. Tätä olen usein pyöritellyt käsissäni, mutta en ole kuitenkaan ottanut mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, minä olen joskus napannut TBR100-listalleni Olli Jalosen Poikakirjan, en yhtään muista miksi, mutta ainakin sen aion (Merenpeiton lisäksi) lukea. Ehkä tuo Isäksi ja tyttäreksi sopisi nimensä puolesta Poikakirjan kaveriksi...

      Poista
  2. Mainiot sitaatit olet poiminut teoksesta!
    Jalonen on kirjoittanut kiehtovan ja moninaisia ajatuksia herättävän tarinan Anguksesta menneiden aikojen raameihin sijoittaen.
    Suomen Kuvalehden arviossa mainittu adjektiivi pakahduttava kuvaa teosta mielestäni erinomaisesti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, joku noissa sitaateissa puhutteli. Pakahduttava on aika osuva kuvaus Taivaanpallosta, vaikka omalla kohdalla kuvaus ei ihan napakymppiin osukaan. Kiehtova, ajatuksia herättävä ja vangitseva joka tapauksessa!

      Poista