06 tammikuuta 2019

Kirjavuosi 2018



Kirjavuoden yksityiskohdat ehtivät kummasti vuoden mittaan unohtua, joten täytyy tehdä taas kurkistus menneeseen. Vuonna 2018 luin seuraavasti:

  • 47 kirjaa. Perinteisesti tavoitteena oli 50 luettua kirjaa eli jäin hieman tavoitteesta. Lisäksi kesken jäi kaksi kirjaa, jotka luen loppuun vuoden 2019 puolella.
  • 13 177 sivua (Goodreadsin mukaan), lisäksi kuuntelin noin 97,5 tuntia äänikirjoja.
  • 25 kotimaista ja 22 ulkomaista kirjaa.
  • Kirjoittajien sukupuolijakauma oli seuraavanlainen: 27 naiskirjailijaa, 22 mieskirjailijaa.
  • Faktaa 4, fiktiota 36, jotain siltä väliltä 7. Luin romaaneja, tietokirjoja (mm. elämäkerta, matkapäiväkirjoja, elokuvakirja), novelleja, autofiktiota sekä myös sarjakuvia.
  • Luettujen kirjojen alkuperä vaihteli seuraavasti: kirjastosta lainattuja 28, lahjakirjoja 4, ystäviltä tai kirjablogikollegoilta saatuja 2, itse ostettuja 8, arvostelukappaleita 3 (joko minulle tarjottu tai itse pyytämäni), ilmaiskappaleita 2 (esimerkiksi kirjaston ota/tuo/vaihda-kärrystä).
  • Vuoden 2018 uutuuksia: 5.
  • Luin ensimmäistä kertaa kirjoja seuraavilta kirjailijoilta: Pierre Lemaitre, Joni Skiftesvik, Pirjo Puukko, Jhumpa Lahiri, Michael Cunningham, Johanna Valkama, Jennifer Vanderbes, Rosa Liksom, Emmi Itäranta, Marko Annala (hänen musiikkinsa oli ennestään tuttua), Fred Vargas, Marcia Preston, Hanna Hauru, Kyllikki Villa, Kristiina Vuori, Torgny Lindgren, Mark Cotta Vaz, Clare Mackintosh, Antti Tuomainen, John Williams, Colm Tóibín, Jaana Ala-Huissi, Mervi Heikkilä, Marina Lewycka, Timo Kangasluoma, J. P. Delaney, Jari Järvelä ja Janne Kukkonen.
  • Vanhoja tuttuja puolestaan oli Kalle Päätalo, Selja Ahava, Peter Franzén, Stephen King, Tiina Konttila, Anne Muhonen, J. R. Ward, Joel Haahtela, Tove Jansson, Marko Hautala, Alice Hoffman, Joanne Harris, Jessie Burton, Charlaine Harris ja Andrew Michael Hurley.
  • Luin 36 ja kuuntelin 11 äänikirjaa. Tavoitteenani vuodelle 2018 oli opetella kuuntelemaan äänikirjoja ja se onnistui. Olen nyt vahvasti äänikirjakoukussa, työmatkat sujuvat kirjoja kuunnellen.
  • Osallistuin lukuhaasteisiin pitkin vuotta. Kesän kirjankansibingoon (3 bingoriviä, yhteensä 12 kirjaa), marraskuun lukuhaasteeseen (1 491 sivua), koko vuoden kestävään Helmet-lukuhaasteeseen (43/50) ja myös kirjallista maailmanvalloitusta luin eteenpäin (Intia, Namibia, Argentiina, Chile, Irlanti, Serbia, Ukraina, Venäjä).
  • Lisäksi kävin kerran kuukaudessa lukupiirissä, tästä on tullut minulle todella tärkeä juttu.

Kirjavuoden top 10 näyttää tältä, kuvat toimivat linkkeinä arvioihin. Ykköseksi nousi upea kotimainen pienoisromaani, Hanna Haurun Jääkansi:


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/07/hanna-hauru-jaakansi.html


Tässä muut vuoden 2018 suosikkini satunnaisessa järjestyksessä:


 http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/01/stephen-king-viimeinen-vartio.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/07/kyllikki-villa-pakomatkalla-toinen.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/10/john-williams-stoner.html 
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/07/marko-hautala-kuokkamummo.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/04/johanna-valkama-itameren-auri.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/08/alice-hoffman-punainen-puutarha.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/12/jari-jarvela-kosken-kahta-puolta.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/05/rosa-liksom-hytti-nro-6.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.com/2018/02/joni-skiftesvik-valkoinen-toyota-vei.html


Vuodelle 2019 tein taas lukutavoitteen 50 kirjasta. Ajattelin myös osallistua tämänkin vuoden Helmet-lukuhaasteeseen ja jatkaa kirjallista maailmanvalloitusta.

12 kommenttia:

  1. Kiva kooste kirjavuodestasi. Mukava tarkastella tietoja luetuista kirjoista. Muutaman olen lukenut noista sinun parhaimmistasi: Stonerin ja Hytti numero 6:n. Stoner oli mielestäni tosi hyvä. - Antoisaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Koosteen tekmisestä on tullut itselleni jonkinlainen rituaali, jolla sitoa kirjavuosi pakettiin. Kuuntelin molemmat, Stonerin ja Hytti nro 6:n äänikirjana, molemmat ansaitsisivat tulla myös luetuksi perinteisenä kirjana. Oikein antoisaa lukuvuotta sinullekin!

      Poista
  2. Tsemppiä sullekin 50 kirjan tavoitteeseen! :-) Hienoa, että olet löytänyt äänikirjat. Itselläni ne ovat yhä "löytämättä", etenkin kun kuuntelen mieluusti podcasteja. Stoner on niin ihana, yksiä suosikeistani. Tuo Jari Järvelän teos täytyy lukea sitten joskus, kun pääsen yli sisällissotaähkystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Yllätyin kuinka äkkiä äänikirjoihin koukuttui, työmatka tuntuu oudolta ilman äänikirjaa... Stoner oli upea! Vahva suositus Järvelän kirjalle, sitten joskus kun ähky hellittää.

      Poista
  3. Laaja-alainen ja mielenkiintoinen lukukokonaisuus!
    Stonerin kansi nostatti pintaan erinomaisen lukukokemuksen. Onnea matkaan maailmanvalloitusreissun jatkollesi & mainioita lukuhetkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kirjavuoteen mahtui monenlaista. Stoner tuli vastaan alehyllyssä, melkein jo nappasin sen ostoskoriin kun kansi toi minullakin mieleen niin hienon lukumuiston. Kiitos! Mukavia lukuhetkiä myös sinulle!

      Poista
  4. Mielenkiintoisia tilastoja :)
    Saanko kysyä, miten kokoat nämä tiedot? Mulla on tollanen fyysinen lukupäiväkirja, mutta en ole hoksannut kirjata ylös esim. sukupuolijakaumia vaikka asia kiinnostaisikin.

    Äänikirjat ovat kyllä mahtava juttu. Jännästi niille löytyy aikaa ihan eri tavalla nyt, kun lapset eivät ole enää niin pieniä että pitäisi koko ajan olla vahtimassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, toki saa kysyä :) Kerään tiedot ihan vain fyysistä lukupäiväkirjaa, Goodreadsia ja blogin Luetut-välilehteä selaamalla eli en kerää pitkin vuotta esim. mies-nais-tilastoa. Tilaston tekeminen pitkin vuotta olisi kyllä ihan järkevä tehdä fyysisen lukpäiväkirjan sivulle... Sillä tavalla se kävisi kätevämmin kun ei tarvitsisi kerralla kerätä kaikkia tietoja.

      Minä en osaa kuunnella äänikirjoja oikeastaan muulloin kuin yksin autossa. Oppiminen on siis vielä kesken :D

      Poista
  5. Mä en ole vieläkään päässyt äänikirjojen maailmaan mukaan. Pitäisi varmaan yrittää vielä kerran. Pitkillä bussimatkoilla, joita nykyään jonkin verran teen, äänikirja olisi niin hyvä juttu, kun kirjan lukemisesta tulee paha olo. Sulla suurin piirtein samanlainen lukutahti kun mulla. Viime vuonna mun saldoa nosti Enni Mustosen kirjat, joita ahmin alkuvuodesta melkein kirja/päivä tahtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jana, ehkä sinäkin vielä opit äänikirjojen kuuntelun. Minulla se tuo vähän lisää lukuaikaa päivään kun autoillessa ei voi muuten lukea. Enni Mustosta en ole tainnut lukea, pitäisi kyllä tutustua.

      Poista
  6. Sinulla on kyllä ihan mahtava tämä vuoden 2018 kirjasaldo! Itse olen yrittänyt tässä parin viime vuoden aikana herätellä uudestaan lukuintoa, tälle vuodelle asetin tavoitteeksi 25 kirjaa. Täältä blogista löytää kyllä hyvää vinkkiä jos pääsee käymään niin että lukeminen loppuu kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Salla! Kiva jos saat täältä sopivia kirjavinkkejä 🙂

      Poista