lauantai 24. marraskuuta 2018

Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita



Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita
Haamu, 2018
148 sivua
Luettu: 18.11.2018
Mistä: pyydetty arvostelukappale


Mikäpä olisi sopivampi hetki kirjoittaa Verikuusta kuin täysikuu. Tietysti verikuu, mutta silloin kesällä en ollut vielä tätä novellikokoelmaa lukenut, halusin odottaa pimeämpiä iltoja päästäkseni paremmin tunnelmaan.

Verikuu ja muita outoja tarinoita -novellikokoelmassa on 14 tarinaa, vuorotellen molemmilta tekijöiltä. Novelleissa on mm. muodonmuuttajia, aikahyppyjä, peikkoja, aaveita ja menninkäisiä, entisaikoja ja nykyhetkiä, monenlaista outoutta.

Ala-Huissin ja Heikkilän novellit sopivat hyvin samoihin kansiin, ne muodostavat toimivan kokonaisuuden olematta kuitenkaan liian samanlaisia. Kauhun ja kumman lisäksi useampaa tarinaa yhdistää hyvin suomalainen tunnelma. Esimerkiksi avaus- ja niminovelli Verikuussa on perinteinen suomalainen maalaismaisema metsästysharrastuksineen, yllättävä käänne nostaa sen ihan toiselle tasolle, yhdeksi kokoelman helmistä. Moni tarina ajoittuu menneisiin aikoihin ja tapoihin kuten vanhaan pappilaan sijoittuva Vierashuone ja herraskartanon pihapiirissä tapahtuva Jauhot, aikajanan toisessa päässä puolestaan on scifihenkinen mahtava Pannoitetut, jossa ollaan painajaismaisessa yökerhossa. Kuutamokeikka tuo mieleen lastenromaani Ronja Ryövärintyttären kun taas mukavasti hyytävä Aarre henkii Psyko-elokuvan tunnelmaa. Monen novellin kieli on koreilematonta ja jopa arkista, mutta sitten Kuusi on minun puuni -novelli alkaa kuin runo. Ja kuin tarinoiden taustavalona taivaalla loimottaa kuu...

Täysikuu valaisi lumisen tienoon hopeisella hohteellaan. Nostin katseeni kohti taivasta ja kiitin mielessäni kuuta.
     Äkillisestä päähänpistosta nostin käteni kohti yläilmoja ja lausuin teatraalisella äänellä:
     Oi, kuu ma sua palvon ja vuoksesi valvon!
     Kuun kanssa ei pitäisi leikkiä.
     Metsä hiljeni. Pakkanen vaikeni. Koko maailma tuntui pidättävän hengitystään.

Luin kirjaa silloin tällöin iltaisin ennen nukkumaan menoa, yksi tarina kerrallaan ja sillä tavalla kokoelma toimi hyvin. Verikuu ja muita tarinoita on kuin aikuisten ilta(kauhu)satukirja. Useampi novelli peräkkäin luettuna alkoi iskeä ähky. Kokoelman kansikuva on hieno ja kansien välissä on kivoja tarinoita, osa unohtui aika nopeasti, mutta mukana on muutama loistava novelli, jotka jäivät kutkuttamaan mielikuvitusta.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Ihan kuin jokin ei täsmäisi. Aika, paikka tai minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti