keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Marko Annala: Värityskirja



Marko Annala: Värityskirja
Like, 2017
202 sivua
Luettu: 11.6.2018
Mistä: kirjastosta


Mokoman uuden Hengen pitimet -albumin kappale Kepeät mullat on soinut moneen otteeseen radiossa ja se toimi muistutuksena siitä, että bändin keulakuvan ja laulajan Marko Annalan kirja odottelee lukupinossa. Tuumasta toimeen.

Värityskirja on Marko Annalan omaan elämään pohjautuva romaani, jonka sivuilla hän kuljettaa lukijaa minäkertojan lapsuuden leikeistä vakavaan koulukiusaamiseen, musiikista kiinnostumiseen ja bändin sekä perheen perustamiseen. Minäkertojan elämää varjostaa koulukiusaamisen jättämät syvät arvet sekä erilaiset psyykkiset oireet, jotka saavat hänestä otteen useamman kerran, painavat pimeyteen ja vievät elämästä värit.

Sivumäärältään suhteelliseen pieneen teokseen mahtuu paljon. Annala kuvaa minäkertojan elämää pieninä, toisistaan näennäisesti irrallisina tarinoina, tuokiokuvina, joilla kuitenkin on selvä kronologinen järjestys ja punainen lanka. Annala kuvaa kiusaamista ja sen aiheuttamia ongelmia sekä sairastumista rehellisesti ja kipeästi, lauseisiin latautuu paljon tunnetta ja tuskaa. Varsinkin teini-ikäisen pojan selviytymistaistelua on riipaisevaa seurata.

     Kotona olen tyhjä astia. Kaikki sisältäni on kaavittu ulos. En kuuntele musiikkia, en leiki, en piirrä, en katso televisiota, en tee mitään. Minä vain olen. En usko että elän. (...)
     Seison lätäkössä liki tunnin. Toivon saavani vähintään keuhkokuumeen. Näin teen joka kerta ollessani yksin kotona. En silti sairastu. Tyhjässä astiassa ei ole mitään mihin tauti tarttuisi.

Seitsemäsluokkalainen poika, joka mieltää itsensä tyhjäksi astiaksi, pojaksi, joka on jo kuollut. On niin hirveää, oksettavaa ja surullista mitä kiusaaminen aiheuttaa. Tästä pojasta kasvaa mies, joka nousee kerta toisensa jälkeen suurten ihmisjoukkojen eteen lavalle, laulaa ja esiintyy vaikka paniikki ja ahdistus puskee takaraivossa, mies, joka huolehtii perheestään, mies, joka selviää. Kirjan tunnelma ei painu pelkästään synkäksi ja ahdistavaksi vaan mukana on paljon valoa ja iloa, lämpöä, anteeksiantoa, rakkautta ja onnea. Värityskirja kertoo, että synkistä hetkistä huolimatta on aina toivoa paremmasta.

Pidän Mokoman musiikista ja Annalan sanoituksista, nyt kirjan luettuani arvostukseni Annalaa kohtaan kasvoi entisestään. Jäin miettimään missä Värityskirjan kohdalla menee omaelämäkerran ja romaanin raja. Minä luin tämän enemmän edellisenä kuin jälkimmäisenä ja ehkä siinä valossa koen, että ymmärrän nyt paremmin mistä Mokoman osittain kovin melankoliset ja synkät sanoitukset kumpuavat. Mikäli Annala on todella kirjoittanut Värityskirjan sivuille itsensä on hienoa, että että hän on löytänyt keinon purkaa pahaa oloaan musiikkiin ja nostan hattua sille, että hän on avannut sanaisen arkkunsa myös oman taustansa osalta. Olen varma, että moni saa tästä kirjasta voimaa, oli se sitten täysin Annalan omiin kokemuksiin pohjautuvaa tai väritettyä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Laulun seassa voi huutaa möykkyä ulos sisältään.


Helmet lukuhaaste 2018: 40. Kirjassa on lemmikkieläin (kissoja)

Kirjankansibingo kesä 2018: keltainen ja oranssi (ei nyt ihan pääosassa, mutta kyllä tuolta molempia löytyy)



perjantai 8. kesäkuuta 2018

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

 


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Teos, 2016 (2012)
330 sivua
Luettu: 5.6.2018
Mistä: oma ostos


Kevään viimeinen lukupiirikirja löytyi omasta hyllystä odottelemasta lukuvuoroaan. Itärannan dystopiaan tarttuminen on hieman arveluttanut, mutta nyt viimein se tuli luettua.

Entisajalla ilmasto lämpeni nopeasti ja merten pinnat nousivat, vedet nielivät maata alleen ja karkottivat ihmiset uusille seuduille. Ihmisten toimien seurauksena vedet saastuivat ja nyt he kärsivät ankarasta kuivuudesta. Puhtaasta vedestä on huutava pula ja siitä on tullut kallista valuuttaa, ylellisyystuote, johon on vara vain harvoilla ja valituilla, eikä kohta ehkä heilläkään. Nuori Noria Kaitio seuraa isänsä jalanjälkiä teemestariksi, teerituaalin tuntijaksi ja veden vartijaksi. Ammatin lisäksi Norialle periytyy teemestarien salaisuus, joka tuo vapautta ja valtaa, mutta myös vaarantaa vaalijansa.

"Tätä paikkaa ei ole. Tämä lähde ehtyi kauan sitten. Niin tarinat kertovat, ja niin uskovat nekin, jotka tuntevat toisia tarinoita, sellaisia joiden mukaan lähde tunturin sydämessä antoi kerran vettä koko kylälle. Muista se. Tätä lähdettä ei ole."
     "Muistan", sanoin hänelle, mutta ymmärsin vasta myöhemmin, millaisen lupauksen olin tehnyt. Hiljaisuus ei ole tyhjää tai aineetonta, eikä sitä tarvita kesyjä asioita kahlitsemaan. Usein se varjelee voimia, joilla on valta särkeä kaikki.

Minun oli hankala päästä sisään kirjan maailmaan. Teemestarin ammatti rituaaleineen ei oikein avautunut ja koko Skandinaavian Unioni suomalais-aasialaisvaikutteineen tuntui vieraalta. Ehkä ympäristön rajojen häivyttäminen oli Itärannan tahallinen tyylikeino, mutta minua se etäännytti liikaa. Tarinaa lukiessa tuntui kuin olisi itsekin veden viemänä, kelluisin (kuumissani ja janoisena) aalloilla, josta näen rantaa, mutta jonka rajoja ja ääriviivoja en pysty paikantamaan.

Sen lisäksi, että tunsin olevani hukassa maantieteellisesti odotin koko ajan, että tarina nousisi siivilleen. Noria mainitsee toistuvasti miten olisi pitänyt tietää jotain ja olisi pitänyt nähdä enteitä, hän jossittelee ja vihjailee, vähän kuin lupailee suuria, mutta tarina vain jatkuu tasaisena, kasvu ja huiput jäävät mielestäni vajaaksi tai puuttumaan. Loppu on osittain yllättävä, mutta senkin jälkeen lukuelämys jää vähän hailakaksi.

Kielellisesti tarinassa löytyy selkeitä huippuja. Tarina on suurimmaksi osaksi sellaista peruskivaa kerrontaa, mutta osaan lauseista Itäranta on saanut selvästi enemmän latausta ja tunnetta, kauneutta, mutta myös osittain monimutkaisuutta. Joitakin lauseita pitää pysähtyä lukemaan useampaan kertaan, osittain siksi, että ne ovat niin taidokkaasti sanottuja, mutta osittain myös siksi, että lauseen merkitys on kadota kauneuden alle. 

Vaikka tarina jäi vähän etäiseksi puskivat sen puitteet senkin edestä iholle. Ilmaston lämpeneminen, oudot sääilmiöt ja kuivuus ovat pelottavan ajankohtaisia asioita. Tänä keväänä on sää muuttunut toukokuun aikaisesta helteestä kesäkuun kylmyyteen, kuivuuteen ja myrskyihin. Meret pullistelevat jätettä, erityisesti muovia. Tekniikka vanhenee turhan nopeasti. Hyväosaiset kuluttavat surutta vettä ja muita luonnonvaroja huolimatta siitä, että osalla niistä on pula ja vaikka niiden loppumisen uhka on olemassa. Jonnekin tulevaisuuteen ajoittuvaa Norian maailmaa ei siis ole kovin vaikea kuvitella. Silti hieman vähempi sormen heristely olisi riittänyt.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Salaisuudet kovertavat meitä niin kuin vesi kovertaa kiveä. Pinnalla mikään ei liikahda, mutta asiat, joista emme voi puhua kenellekään,hiertävät ja kuluttavat, ja hitaasti elämä kiertyy niiden ympärille, etsii muotonsa niiden mukaan.


Helmet lukuhaaste 2018: 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaa.

Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa päätti juhlistaa kesää kirjankansibingolla, jossa saa rastia bingoruudukosta kirjan kanteen sopivan kohdan. Tätä bingoa voi pelata 19.8.2018 asti. Olen mukana ja Teemestarin kirjalla rastitan ensimmäisen ruudun (valokuva).


maanantai 4. kesäkuuta 2018

J. R. Ward: Vapautettu rakastaja



J. R. Ward: Vapautettu rakastaja
(Mustan tikarin veljeskunta #9)
Basam Books, 2012
  595 sivua
Suomentanut: Maria Sjövik
(Lover Unleashed, 2011)
Luettu: 22.5.2018
Mistä: kirjastosta

Toukokuussa tuli nautittua taas annos vampyyrihömppää. Yhdeksän osan jälkeen ei ole vielä havaittavissa kyllästymistä.

Kirjurineitsyen tytär, Vishousin kaksoissisar Payne makaa veljeskunnan sairaalassa henkihievierissä ja liikuntakykynsä menettäneenä. Näyttää siltä, että edes veljeskunnan oma taitava kummituslääkäri Jane ei pysty tekemään mitään Paynen hyväksi, mutta hänellä on ratkaisu ongelmaan. Veljeskunnan on pakko kääntyä ihmisen puoleen, sillä Janen ex-pomo Manny Mannello on huippukirurgi ja ainoa, joka voi enää auttaa Paynea. Mannellon käyttäminen ei ole ihan yksinkertaista, siihen liittyy paljon järjestelyjä, muistien pyyhkimisiä ja avunannolla on lopulta arvaamattomat seuraukset.

     "Janeko siis tavoitti sen kirurgin?" Kun Vishous nyökkäsi, Butch vakavoitui haudanvakavaksi. "Lupaa minulle yksi asia."
     "No mikä?"
     Ettet tapa sitä kirurgia." Butch tiesi täsmälleen, millaista oli kompastua ulkomaailmaan ja pudota vampyyrien kaninkoloon. Hänen tapauksessaan tilanne oli saatu selvitettyä, mutta entä nyt Manellon kanssa? "Tämä ei ole sen tyypin syytä tai hänen huolensa."
     V näpsäytti tumpin sormistaan roskapönttöön ja vilkaisi Butchia timanttisilmät kylminä kuin arktisen alueen yö. "Katsotaan, miten tässä käy, jepari."
     Sen sanottuaan V kiepahti kannoillaan ja työntyi ovista huoneeseen, jossa hänen sisarensa lepäsi.
     No, ainakin se nartunpenikka on rehellinen, Butch ajatteli ja kirosi. 

Vapautettu rakastaja kärsii hienoisesta ennalta arvattavuudesta. Ei tarvitse lukea kovin pitkään kun jo arvaa mihin suuntaan Payneen ja häntä pelastamaan värvättyyn Mannyyn keskittyvä tarina tarina lähtee etenemään. Tosin toisella mantereella, Euroopassa, seikkaileva uusi hahmo Xcor sekä Butch O´Nealin entinen työpari, aiemminkin sarjassa ohimennen esiintynyt etsivä José de la Cruz sekoittavat vähän pakkaa. Näistä Xcorin tarinaa avataan jo nyt ja veikkaan, että myös etsivälle pedataan paikkaa tulevia osia varten.

Juonessa on jälleen hieman rönsyilyä veljeskunnan ulkopuolelle, mutta viihdearvo on lähes samalla tasolla kuin aiemmissa osissa. Pidän enemmän veljeskunnan jäseniin keskittyvistä tarinalinjoista, nyt varsinkin José de la Cruzin rikosten selvittely tuntui turhan irralliselta. Myös Xcorin ja hänen joukkojensa seuraamista oli vähän liikaa, varsinkin siihen nähden kuinka nopeasti Xcorin tausta lopulta selviää ja kuinka pieneen osaan häneen liittyvä "loppuhuipennus" jää. Ehkä tämänkin osalta Vapautettu rakastaja maistuu hieman väliteokselta, seuraavan juonikuvion pohjustukselta.

Väliteos tai ei, viihdyin jälleen loistavasti Caldwellin kujilla ja veljeskunnan hulppeassa kartanossa. Välien, tunteiden ja suhteiden selvittelyjä, taisteluja, seksiä, paljastuksia ja juonien punontaa. Saa nähdä keneen seuraavassa osassa keskitytään... Ennen sitä täytyy kuitenkin lukea muutama muu kirja, ei näitä ihan putkeen jaksaisi lukea.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Qhuinn ei halunnut painostaa naaraita, mutta ilmeisesti hänen sisäinen, uinuva herrasuroksensa oli noussut puuterivippavuoteeltaan ja huomannut, että sen kalsarit olivat kierteellä.

Välillä näille rönsyileville kielikuville ei voi kuin nauraa... 


Helmet lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt (New York).