sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Peter James: Kirottu talo



Peter James: Kirottu talo
Minerva, 2017
329 sivua
Suomentanut: Sirpa Parviainen
(The House on Cold Hill, 2015)
Luettu: 29.4.2017
Mistä: kirjastosta


En yleensä harrasta kirjaston pikalainoja, mutta Kirottu talo vaikutti erittäin lupaavalta ja nopealukuiselta, joten päätin poiketa tavoistani.

Ollie, Caro ja heidän tyttärensä Jade jättävät kaupungin hälyn taakseen ja muuttavat Englannin maaseudulle. Cold Hillin kartano on vanha ja ränsistynyt, mutta ajalla ja vaivalla siitä saa unelmien kodin tai niin ainakin Ollie kuvittelee. Unelmasta alkaa tulla painajainen kun remontti laajenee nopeasti nurkasta ja kerroksesta toiseen ja rahat alkavat olla tiukassa. Sitten kartanossa alkaa tapahtua outoja. Kuka kulkee atriumissa ja yläkerran ikkunoissa? Onko talossa Harcourtien ja työmiehien lisäksi muitakin?

     Kyyneleet alkoivat valua pitkin Caron poskia. Ollie nousi seisomaan ja rutisti hänet lujaa syliinsä. "Kuule, ajatellaanpa nyt järkevästi"
     "Niinhän minä teenkin, Ollie. Minä ajattelen järkevästi." Hän hengitti syvin, katkonaisin nyyhkäyksin. "Minä ajattelen järkevästi. Minä ajattelen, että tämä koko helvetin talo on kirottu."
     "Minä en usko kirouksiin."
     "Etkö? Ehkä sinun olisi parempi alkaa uskoa."

Pyörittelin heti alussa silmiäni (mitä, kummitteleeko täällä Fifty Shades -sarja?) kun vanhemmat vievät lapsensa asumaan kartanoon, jossa on kosteusvaurioita, lahosientä ja muuta vastaavaa. Tervetuloa vuotavat nenät ja silmät, hengitystieoireet, astma- ja allergiadiagnoosit... Lisäksi James on ripotellut tarinaansa melkoisen määrän tuotesijoittelua ja lauseisiin paikoitellen niin paljon sisältöä, että niiden alle hautautuu infoähkyssä ja ajatus lähtee harhailemaan.

Kun totuin Jamesin kerrontatyyiin ja pääsin tarinan imuun oli Kirottu talo vetävä ja tapahtumarikas eikä siinä ollut turhia suvantokohtia. Vaikka arvasin alun kuvasta juonen idean oli Jamesilla tarjota sekä alkuun että loppuun sellaiset yllätykset, että piti hetki ihan vain puhallella. Vau!

Jos aiemmin lukemani Tervetuloa Joylandiin ei ollut perinteinen kummitustarina niin Kirottu talo oli kuin malliesimerkki kummitustarinasta. Englannin maaseutu, muusta kylästä hieman syrjässä sijaitseva suuri kartano, persoonalliset kyläläiset ja heidän talosta ja sen edellisistä asukkaista kertomansa tarinat, selittämättömät tapahtumat, vilahdukset oudoista hahmoista, kieltäminen, pelko, epäily omasta mielenterveydestä... Kuvastosta jäi puuttumaan vain kartanon ympärille hiljalleen hiipivä ja sisätiloihin ujuttautuva kylmä sumu.

Vähän vähemmän kliseitä ja pikkuisen enemmän pelkoa niin Jamesin kauhu maistuisi takuulla toistekin!


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Mutta oletteko koskaan miettinyt tätä? Kummitukset eivät ehkä saata välittää siitä, että te ette usko niihin? Jospa ne uskovat teihin?"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti