06 joulukuuta 2016

Laurent Gaudé: Eldorado



Laurent Gaudé: Eldorado
Bazar, 2013
252 sivua
Suomentanut: Lotta Toivanen
(Eldorado, 2006)
Luettu: 28.11.2016
Mistä: oma ostos


Gaudén Hurrikaani oli vaikuttava ja mieleenjäävä teos ja kun eräässä kirjakaupassa oli kaksi Gaudén romaania vierekkäin mietin kauan ostaisinko Hurrikaanin uudelleenlukemista varten vai tutustuisinko Eldoradoon. Uusi tuttavuus vei lopulta voiton ja ostin jälkimmäisen.

Salvatore Piracci kulkee Italian rannikolla edestakaisin niin kuin on kulkenut jo parikymmentä vuotta, etsien laittomasti Afrikasta Eurooppaan pyrkiviä maahanmuuttajia ja pysäyttäen heidän matkansa ennen satamaan saapumista. Eräänä vapaapäivänä hän törmää naiseen menneisyydestä ja lyhyen jutteluhetken myötä Piracci alkaa nähdä elämäänsä uudessa valossa.

Ehkäpä nainen oli antanut hänelle köyhän kansan luunapin: huutavan tarpeen haluta jotain.

Toisaalla sudanilaisveljekset Jamal ja Sulayman haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta Euroopassa. Kun matkan aika koittaa ei kaikki menekään niin kuin Sulayman on odottanut vaan hän joutuu kohtaamaan matkan haasteet ja vaarat ilman veljensä tukea.

Jätämme nimen tänne, roikkumaan puunoksalta kuin hylätyn lastenvaatteen, jota kukaan ei kaipaa. Siellä, minne olemme menossa, emme ole mitään. Köyhiä. Vailla historiaa. Vailla rahaa.

Gaudé antaa tarinallaan kasvot laittomien maahanmuuttajien virralle. Gaudén näyttämät kasvot ovat paljon kärsineet, oman ja läheistensä hengen vaaralle altistaneen alistuneen ihmisen kasvot, mutta samalla unelmiinsa uskovan ja sitkeän ihmisen kasvot. Raha tai matkan vaarat eivät paina vaa'assa niin paljon kuin kaipaus ja usko paremmasta tulevaisuudesta, turvallisemmasta elämästä. Mutta kun toivo ja ahneus kohtaavat voi paratiisin tavoittelu vaihtua syöksyksi helvettiin.

He olivat satimessa. Aavan meren piirittämiä. Ja ajelehtivat hitaasti kohti kuolemaa. Voisi mennä ikuisuus, ennen kuin vastaan tulisi toinen laiva. Yhtäkkiä ilmeet sulkeutuivat. Kaikki tiesivät, että jos ajelehtiminen jatkuisi pitkään, kuolema olisi hirvittävä. Se tappaisi heidät janoon. Se riuduttaisi heidät. Se tekisi heidät niin hulluiksi, että he kävisivät toistensa kimppuun.
     Oleminen kävi hitaaksi ja julmaksi. Jotkut vaikeroivat, jotkut rukoilivat Jumalaansa. Vauvat itkivät lakkaamatta. Äideillä ei ollut enää vettä. Eikä voimia. Mitä enemmän tunteja kului, sitä vaimeammaksi uupuneiden lasten itku muuttui, kunnes lakkasi kokonaan. Syvä horros valtasi mielet. Syttyi nujakoita, mutta väki oli liian heikkoa tapellakseen. Pian vallitsi hiljaisuus.

Pidän kovasti Gaudén vähäeleisestä, mutta vahvasta kerronnasta. Pienistä hetkistä syntyy suuria kokonaisuuksia, yksityiskohdat ja suuremmat linjat jäävät kaihertamaan mieleen. Henkilöiden tiet risteävät yllättävillä tavoilla eikä tarinan suuntaa osaa etukäteen ennakoida. Huomasin Eldoradon kohdalla saman kuin Hurrikaanissa, en välillä lukujen alussa tiennyt kuka henkilöistä on kyseessä, mutta en osaa sanoa onko se vain Gaudén keino korostaa hahmojen sijoittumista samalle viivalle lähtökohdistaan huolimatta.

Eldorado jättää jälkeensä sirpaleita ja sanatonta ahdistusta. Se muistuttaa, että matkan voi kulkea kahteen suuntaan, että asioilla on aina kaksi puolta. Kumpi suunnista on toista oikeampi, kuka päättää kenenkin määränpään? Ahdistuksen taustalle jää kuitenkin pieni pilkahdus iloa ja onnea, toivoa unelmien toteutumisesta. Uskoa Eldoradoon.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Mikään raja ei päästä ihmistä yli helposti. Kaikki rajat haavoittavat.

Iin kirjaston lukuhaaste: 5. Kirja, jonka päähenkilönä on maahanmuuttaja, pakolainen, turvapaikanhakija tms.
Kirjallinen maailmanvalloitus: Libya

2 kommenttia: