lauantai 10. syyskuuta 2016

J. R. Ward: Paljastettu rakastaja



J. R. Ward: Paljastettu rakastaja
(Mustan tikarin veljeskunta #4)
Basam Books, 2011
527 sivua
Suomentanut: Maria Sjövik
(Lover Revealed, 2007)
Luettu: 8.9.2016
Mistä: kirjastosta


Onnea on notkuvat kirjapinot kun on kipeänä. Vuorotellen kuumaa juotavaa, lukemista ja torkkuja sohvalla. Villasukat ja torkkupeitto. Kurkkupastilleja. Kuumeisena ja tukkoisena ei jaksa lukea ihan mitä tahansa, mutta Mustan tikarin veljeskunnan seikkailut sopivat sairastupaan kuin nenä päähän (tai kuumemittari kainaloon).

Butch O´Neal, entinen New Yorkin Caldwellin poliisi, liikkuu Mustan tikarin veljeskunnan jäsenten kanssa, asuu ja taistelee heidän kanssaan, syö heidän ruokiaan, juo heidän juomiaan ja pukeutuu heidän maksamiinsa kalliisiin vaatteisiin, on kuin yksi heistä. Paitsi että hän ei ole yksi veljeksistä eikä edes vampyyri vaan ihminen. Butch on auttamattomasti rakastunut Marissaan, mutta suhteesta on turha haaveillä sillä kuolevainen ex-jepari on kovin kaukana ylhäisen vampyyrinaaraan ihannekumppanista. Kun lesserit, veljeskunnan ja koko vampyyrirodun viholliset kaappaavat Butchin saadakseen tietoja veljeskunnasta käynnistyvät oudot tapahtumat, joiden seurauksena Butch on epävarma mikä hän on tai mikä hänestä on tulossa.


     Oliko hän vasikoinut Veljeskunnasta? Pettänyt heidät? Oliko hän antanut ilmi lähimpänsä ja rakkaimpansa?
     Ja mitä helvettiä hänen vatsalleen oli tehty? Luoja, tuntui siltä kuin hänen verisuonissaan olisi virrannut liejua, kiitos sen ties minkä olennon, joka hänen sisällään loisi. 


Butch on tähän mennessä ollut minusta sarjan vähiten kiinnostavia hahmoja, mutta niin vain hänestäkin sai oivallisen osan sarjaan. Myös tähän mennessä siloisena ja värittömänä esiintynyt Marissa pääsi jos nyt ei revittelemään niin ainakin näyttämään kyntensä ja luonteensa. Vampyyrit ja vauhdikas kerronta imaisivat minut mukaansa, otin torkut sohvalla ja sitten oli taas päästävä lukemaan. Flunssainen olo ei häirinnyt sillä tarina pysyi sopivan simppelinä ja ahmittavana alusta loppuun.

Tässä osassa niin kuin aiemmissakin on suomennokseen jäänyt virheitä. Lisäksi yhdessä kohdassa tarinaa tuntui kuin kaksi tapahtumaa, tapaaminen ja puhelu, olisivat vaihtaneet paikkaa. Kirja sisältää useita seksikohtauksia, joista osa lähinnä huvitti korniudellaan. Mikäpä siinä, ei mene lukeminen liian vakavaksi kun saa välissä pyöritellä silmiään ja naureskella huvittaville sanavalinnoille. Myös asioiden mittasuhteet mietityttivät. Kirjassa toistetaan moneen otteeseen kuinka suuria veljeskunnan jäsenet ovat, mutta kummasti Escaladen takapenkillä mahtuu tekemään erinäisiä suorituksia... Valtavien voimien lisäksi heissä taitaa olla myös ripaus akrobaattia.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Seurasi ilahtunut "hyvä luoja, nythän on joulu"-tyyppinen hiljaisuus.


5 kommenttia:

  1. Eikös Escalade ole sisätiloiltaan melko tilava :D

    Useamman kerran olen pyöritellyt käsissä Wardin kirjoja. Sivuakaan en ole aukaissut. Mutta kannattaisiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marko, isolta Escalade kyllä näyttää (kiitos Google!) :D Mutta nämä veljeskunnan tyypit ovat sen verran järkälemäisiä, että kovin epäilyttää auton sisätilan ulottuvuuksien riittävyys. Ja kuten anonyymi tuossa alhaalla mainitsee, autossa on välillä useampia "kaappeja" milloin missäkin asennossa.
      Totta kai kannattaa tutustua sarjaan, varsinkin kun sinä tunnut lukevan kirjoja melko laidasta laitaan. Minulle sarja on loistavaa aivot narikkaan -kirjallisuutta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita :)

      Poista
  2. Escaladehan kyllä on iso auto, mutta naurattaa itseä lähinnä kans kun monet kerrat autoon on sullottu koko veljeskunta kerrallaan, tai joku makaa takapenkeillä luoti ruumiissa muiden häärätessä ympärillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kaikkeen sitä tuleekin kiinnitettyä huomiota :) Pitäisiköhän oikeasti googlettaa vielä noita Escaladen mittoja :D

      Poista
    2. Pikagoogletus ei tuottanut tuloksia sisämittojen osalta. Jätetään siis mielikuvituksen varaan :D

      Poista