torstai 30. kesäkuuta 2016

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys sekä lomatunnelmia



Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
Tammi, 2013 (2012)
412 sivua
Suomentanut: Heikki Karjalainen
(A Visit from the Goon Squad, 2010)
Luettu: 29.6.2016
Mistä: kirjaston kierrätyskärrystä


Lähdin lomamatkalle riskillä ja valitsin mukaani yhden ainoan kirjan sillä ajatuksella, että tällä reissulla en kuitenkaan ehdi tai jaksa lukea kovin paljoa (toki lentoyhtiön matkatavaran painorajatkin vaikuttivat, vaelluskengät ja takit painavat yllättävän paljon). Okei, myönnän, että lisäksi puhelimesta löytyi muutama lisäkirja, mutta ne olivat lähinnä hätävävarana, e-kirjat kun eivät edelleenkään ole minulle kovin luonteva valinta. Päädyin Jennifer Eganiin, joka on ollut sattumoisin aiemminkin lomalukemisenani.

Aika suuri hämäys lähtee liikkeelle Sashasta, nuoresta newyorkilaisnaisesta, joka työskentelee levymoguli Bennie Salazarin assistenttina, kärsii kroonisesta varastelusta ja käy treffeillä sekä terapiassa. Bennie Salazar taas on eronnut keski-ikäinen laskeva tähti, ei enää niin pinnalla musiikkipiireissä. Bennie kantaa mukanaan kahviin lääkkeeksi (kuin huumeeksi) laitettavia kultahippuja sekä muistoja, näkyvimpänä niistä eräistä juhlista käsivarteen jääneet palovammat. Sashaan ja Bennieen liittyy lukematon määrä muita henkilöitä, joiden elämästä Egan tarjoilee pieniä otteita. Ja kaiken taustalla soi musiikki, jopa hiljaisuudella on oma sävelensä.

     He istuivat vaiti, kauemmin kuin olivat koskaan istuneet. Sasha katsoi sateen kastelemaa ikkunaa, suttuisia valoja pimenevässä illassa. Hän makasi liikkumatta paikallaan voidakseen pitää sohvan itsellään, oman paikkansa tässä huoneessa, oman näkymänsä ikkunaan ja seiniin, huminan joka kuului vain silloin kun oli muuten hiljaista ja itselleen kuuluvan Cozin ajan. Tämä oli hänen minuuttinsa, ja tämä, ja vielä tämäkin.

Henkilöt, tapahtumat ja paikat vaihtuvat nopeasti lähes hengästyttävällä tahdilla. Kirjan rajat hämärtyvät, on vaikea sanoa onko teos romaani vai ennemminkin novellikokoelma, jossa henkilöt ovat linkittyneet toisiinsa ikään kuin ihmisketjuksi. Yksi tuntee toisen, toinen kolmannen ja ehkä se kahdeskymmenes taas sen ensimmäisen, tai ainakin hänellä taitaa olla jonkinlainen hämärä muistikuva ensin mainitusta. Musiikki on suuressa osassa kirjaa ja henkilöiden lomassa heitellään useita musiikillisia viittauksia, niin todellisia kuin ilmeisesti myös keksittyjäkin. Kirja olisi ehdottomasti kaivannut rinnalleen soittolistan ja olisi kiinnostava tietää minkälaisen soittolistan Egan olisi kirjalleen koonnut.

Kirjan rakenne on kiinnostava ja se rakentuu pitkän ihmisketjun ja ajan kulumisen varaan. Tuntui hassulta kun yhtäkkiä huomasi kahden henkilön välisen linkittymän. Välillä saatoin unohtaa henkilöt nopeastikin, mikä kieltämättä oli häiritsevää, mutta sitten heidät tapasi uudelleen. Aika kuluu (1970-luvulta aina 2020-luvulle), kuljettaa ja kuluttaa, ihmiset törmäävät toisiinsa tai sivuavat toisiaan kerran toisensa jälkeen ja kaikesta kuroutuu tarina. Ei välttämättä tasainen tai yhtenäinen, mutta eihän elämäkään ole sellainen. Eganin kerrontaa Karjalaisen suomentamana on helppo lukea, se on sujuvaa ja samalla sekä vähäeleistä ja kepeää että tunteikasta, kipeää ja herkkää.

Me ei puhuta mitään, maataan vain vierekkäin pimeässä. Lopulta mä sanon: Sun olisi pitänyt kertoa mulle.
     Kertoa mitä? Jocelyn sanoo, mutta mä en edes tiedä mitä. Sitten se sanoo: Kaikkea on liikaa, ja musta tuntuu, että jokin on lopussa, on loppunut jo.

Aika suuri hämäys on kuin kirjallinen hittikimara. Kirjaa lukiessani päässäni soi musiikki. Rokkia, vähän säröä, vinkuvia kitaroita, välissä jotain haikeaa ja kaunista. Ja juuri ennen Julkaise-napin painamista se tuli mieleeni, kirjaa kuvaava biisi. Anssi Kelan 1972. Tässä kirjassa on jotain samaa, mutta ei sitten kuitenkaan, sillä kirjan henkilöt eivät välttämättä liity niin selvästi toisiinsa kuin Anssi Kelan kappaleen koulukaverit. En oikein osaa vielä sanoa kuinka paljon pidin kirjasta, tunnelmani kieppuvat vielä kuin kannen pyörre. Aika suuri hämäys. Aika, suuri hämäys.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Heidän alapuolellaan rannalla kimalteleva kaupunki kokeili laiskasti merta varpaillaan.

Bleue kutsui kirjaa varsinaiseksi hämääjäksi (sekä otti osuvat ja tyylikkäät kirjankansikuvat), Maijan teki mieli hihkua (kommentti päätyi myös pokkariversion takakanteen) ja Kirjaniilo tuumasi, että toimii.


- - -


Pakko vielä sitoa Aika suuri hämäys menneisyyteeni ja lomamatkaani seuraavalla sitaatilla:

He astuvat ulos. Niin pimeää kuin ulkona onkin, vuorten mustat siluetit ovat taivastakin tummempia.

Juuri tuolla tavalla näin Alpit ensimmäistä kertaa elokuussa 2003 kun saavuimme aamuhämärässä junalla Itävallan Innsbruckiin. Nyt lomamatkallamme näin ensisilmäyksen vuoristosta keskellä kirkasta päivää, ihana näkymä se oli silloinkin. Tässä kuvalliset lomaterveiset Itävallasta Bad Gasteinista sekä Sportgasteinista, josta viimeinen kuva on:




















 ♥

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Elina Tiilikka: Punainen mekko



Elina Tiilikka: Punainen mekko
Gummerus, 2010
288 sivua
Luettu: 10.6.2016
Mistä: kirjastosta


Blogin yläpalkissa on pitkään (jo neljä vuotta!) keikkunut TBR100-välilehti eli sadan kirjan luettavien lista. Kirjakiinnostukset ovat vuosien aikana muuttuneet, mutta tarkoituksenani on edelleen lukea listalle valitsemani kirjat. Olen jo unohtanut mistä syystä jotkut kirjat ovat päätyneet listalleni ja näin oli myös Elina Tiilikan kirjan kohdalla.

Noora Rantala seilaa elämässään edestakaisin. Mikään ei oikein kiinnosta, ei opiskelu eikä varsinkaan normaali arki eli raataminen päivät pitkät perinteisessä ansiotyössä. Rahaa pitäisi kuitenkin saada, varsinkin kun kämppäkaveri muuttaa pois. Noora päätyy kokeilemaan helpon rahan toiveessa prostituutiota, olisiko siinä avain onneen ja rikastumiseen?

Punainen mekko perustuu takakannen mukaan tositapahtumiin. Ehkä tämä oli se syy miksi alunperin kiinnostuin kirjasta. Minua ei kiinnostanut kirjassa niinkään se mitä tehdään vaan miksi. Miksi ja miten nuori suomalainen nainen päätyy myymään itseään? Tässä tapauksessa kynnys seksin tarjoamiseen maksua vastaan ei vaikuta kovin korkealta. Riittää, että on vähän tylsää, yksinäistä ja halu ostaa kaikkea kivaa kuten kallis tietokone tai upea talo. Kun kauppatavarana on oma vartalo voi arvata, että jossain vaiheessa fyysisten rasitteiden lisäksi myös psyyke kärsii.

     Aikaisemmin olin ajatellut, että sana "huora" oli vain olemattoman pieni osa mua, pelkkä keino tienata rahaa. Nyt musta tuntui, että tuo yksi osa mua oli ottanut vallan koko mun elämästä ja olin muuttunut kokonaan prostituoiduksi. Kaikki oli pelkkää lihan vuorovaikutusta ja pelokas sielu hukkui jonnekin kuoren taakse.

Odotin kirjalta syvällisempää otetta, perusteellisempaa pohdintaa ja taustoitusta. Valitettavasti kirja tuntui kovin pinnalliselta raapaisulta aiheeseensa nähden. Muutaman kerran tylsästi ja yksinkertaisesti kerrotusta tarinasta pulpahtaa pintaan ajatuksia tai väitteitä, joita olisi mielellään pohtinut pitempään, mutta Tiilikka ohittaa nämä hetket nopeasti. Kirjassa esimerkiksi siteerataan Andrea Dworkinin puhetta prostituutiota vastaan, mutta pian mennään jo seuraavaan hetkeen. Jos kirja ei olisi ollut TBR100-listallani olisin todennäköisesti jättänyt sen kesken. Ärsyynnyin lapselliseen ja minäkeskeiseen kirjoitustyyliin (kuinkahan monta kertaa kirjassa toistettiin mun, mulle, mussa jne.) sekä ajassa hypähtelyyn. Lisäksi ihmettelin miksi kissa sai yhtäkkiä niin suuren roolin tarinassa. Eikö Nooran ahditusta ja ailahtelevaa käytöstä olisi voinut tuoda ilmi muutenkin kuin vain kissan kautta?

Kiitosta Tiilikka saa rohkeasta aihevalinnasta sekä aiheen kaunistelemattomasta ja suoraviivaisesta käsittelystä. Kirja sisältää kuvauksia Nooran "asiakastapaamisista", mutta niillä ei mässäillä.


Sitaattikunniamaininnan saakoon vaikka seuraava lause:

En enää oikein osannut vakuuttaa itselleni, ettei ruumiilla ollut mitään väliä, kunhan vain mieli pysyi vapaana.

 
TBR 22/100 (Huh miten hitaasti tämä projekti etenee!)

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

J.R. Ward: Herätetty rakastaja



J.R. Ward: Herätetty rakastaja
(Mustan tikarin veljeskunta #3)
Basam Books, 2010
486 sivua
Suomentanut: Maria Sjövik
(Lover Awakened, 2006)
Luettu: 5.6.2016
Mistä: kirjastosta


Tämä kirja olisi ehkä pitänyt kuvata sängyn päällä tai herätyskellon kanssa, mutta ei nyt heittäydytä liiallisuuksiin, olohuoneen pöytä sai kelvata.

Bella ja Mustan tikarin veljeskunnan paha poika, nimensä veroinen Zsadist jäivät toistensa mieliin heti ensi tapaamisestaan. Kun Bella joutuu yhden Harvennuskunnan jäsenen kynsiin tekee Zsadist kaikkensa löytääkseen hänet. Moni vampyyrien perivihollinen kohtaa raa'an loppunsa ennen kuin vampyyrinaaraan sijainti selviää. Sekä Bella että Zsadist ovat kärsineet kammottavalla tavalla, mutta Zsadistin arvet ovat pintaa syvemmällä. Zsadistin on kohdattava menneisyytensä samalla kun hän yrittää auttaa Bellaa.

     Oviaukossa seisovan uroksen kasvot olivat arpiset, ja niitä vääristi aivan keskilinjaa pitkin kulkeva valtava viilto. Mutta arpi ei ollut vielä edes se syy, miksi John koetti kyyristyä pois näköpiiristä. Raunioituneista kasvoista tuijottavat mustat silmät olivat kuin hylätyn talon varjot. Täynnä kaikkea sellaista, mikä voi satuttaa.

Vaikka sarjan edellisen osan lukemisesta on jo useampi kuukausi solahdin nopeasti takaisin New Yorkin Caldwelliin, kaupungin kapeille kujille, Mustan tikarin veljeskunnan ja Harvennuskunnan välisiin taisteluihin, vampyyrisoturien kantapaikkaan ja kartanoon sekä Harvennuskunnan kidutuskeskukeen, vaikka viimeisimmässä olikin melko ikävä vierailla. Paljon oli ehtinyt unohtua, mutta kuten aiemmissa osissa niin tässäkin esiteltiin yksi veljeksistä muiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Pikkuisen piti silti kurkistella Googlesta kuka kukin on ja esimerkiksi mikä olikaan edellisessä osassa esitellyn Rhagen salaisuus.

Kaikesta sadistisuudestaan huolimatta kirjan päähenkilöstä Zsadistista löytyy myös herkempi puoli, joka kuoriutuu esille vuosia sitten kivenkovaksi kasvatetun kuoren alta. Sama juttu koko kirjassa, se on täynnä taistelua ja verenvuodatusta, mutta tarina on lopulta yllättävän romanttinen, toki edellisten osien tapaan runsaalla ja paikoin rajulla seksillä kuorrutettuna. Ehkä osa tunnesiirapista olisi voinut jäädä valuttamatta, mutta tällaisenaankin kirja oli ahmittava vauhdilla.

En vielä tässä kolmannessa osassakaan ole täysin sinut paikoin yliteatraaliseksi yltyvän kuvailun tai kirjainkikkailun, varsinkin h-kirjaimen viljelyn (vampyyrien nimissä ja termistössä), kanssa. Mielessäni kävi useampaan kertaan, että mitenköhän termistö on esitetty alkukielisessä (englanti) romaanissa ja että onko suomentaja ottanut idean termistön muodostukseen pohjoisen Suomen murteesta eli niin sanotusta  h:n päältä puhumisesta. Kohottelin monessa kohtaa kulmiani sanoille ja kun suomennoksessa mainittiin kuinka hänen vatsassaan rähjähti, ja räjähdyksestä sinkoilevat kipinät tunkeutuivat kaikkialle hänen ruumiiseensa... oli minun pakko nauraa ääneen, joko h-kirjainta alkaa lipsahdella kirjan normaaliin kieleenkin? Ei onneksi, kyseessä oli vain kirjoitusvirhe, joita kyllä oli kirjassa muutenkin häiritsevän paljon. Viihdyin silti tarinan parissa loistavasti, pitäisiköhän hakea jo seuraava osa kirjastosta...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Uni pokkasi hänet kuin palkintopokaalin.

 Kyllä kiitos, yksi pokkaus tähänkin osoitteeseen! Hyvää yötä.