keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki



Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki
(Wayward Pines #3)
Tammi, 2016
324 sivua
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
(The Last Town, 2014)
Luettu: 12.3.2016
Mistä: kirjastosta


Salaisuus jäi niin jännittävään paikkaan, että Viimeinen kaupunki piti varata kirjastosta. Kiitos OUTI-kirjastojen uudistuneen kirjastojärjestelmän sain kirjan entistäkin nopeammin luettavakseni. Ja luetuksi, tämä tuli ahmittua hetkessä.

Kun Wayward Pinesin seriffi Ethan Burke kertoi hetki sitten kaupunkilaisille totuuden heidän kotikaupungistaan ja elämästään sai kaupungin päämies David Pilcher tarpeekseen ja teki omat rajut ratkaisunsa. Sähköt ovat sammuneet ja kaupunki on pimentynyt. Kaupunkilaiset ovat nyt omillaan. Kaupungin laitamilta on alkanut kuulua yltyvää ulvontaa ja rääkäisyjä, jotka lähenevät ja lähenevät.

Ethan muisti, kuinka isä oli herättänyt hänet kesken painajaisen, kun hän oli Benin ikäinen, rauhoitellut että se oli vain pahaa unta, ettei hirviöitä ollut olemassa.
      Mutta hänen poikansa maailmassa hirviöitä oli olemassa.
      Ja niitä oli kaikkialla.

Adam Hassler lähestyy kaupunkia mukanaan uutisia ulkomaailmasta. Pitkän tutkimusmatkan tehnyt nomadi haaveilee kodin rauhasta ja sängyn pehmeydestä tietämättä, että korkea aita ei enää erota kahta erilaista maailmaa toisistaan vaan niiden rajat ovat hämärtymässä. Paniikki ja tuho on jo hiipinyt Wayward Pinesiin. Paratiisi muuttuu taistelukentäksi, jossa on panoksena elämä, ei pelkästään yhden kaupungin vaan koko ihmiskunnan.

Crouch ei turhia kertaa kolmannen osan alussa aiempia tapahtumia vaan jatkaa suoraan siitä mihin edellinen osa päättyi. Taisi mokoma arvata, että lukija pyristelee tiukasti sarjan koukussa eikä jätä turhia taukoja osien lukemiselle. Kirja ei silti ole pelkkää toimintaa vaan Crouch jatkaa edelleen luomiensa hahmojen taustoittamista. Myös sivuhenkilöt saavat hetkensä valokeilassa, kuten eräs pariskunta, joka istuu pimeässä metsässä autonsa ulkopuolella, keskustellen ensimmäistä kertaa rehellisesti avioliitostaan ja taustoistaan sillä ennen Ethanin paljastusta kaupunkilaiset elivät kuplassa, kulississa, jossa elämä ennen Wayward Pinesia oli kielletty puheenaihe.

Crouch onnistuu tunnelman luonnissa todella hyvin. Tunnelma tihenee hetki hetkeltä ja kaupunkilaisten pelko yhdistettynä pimeyteen oli niin toimiva yhdistelmä, että selkäpiitäni karmi kunnolla ja tunsin lievää ahtaan paikan kammoa. Jo pimeys itsessään pitää sisässään outoa taikaa, se on lumoavaa, mutta samalla siinä on jotain hieman pelottavaa jopa tutussa ympäristössä. Kun pimeyteen lisää vielä jonkin hiiviskelemään näkökyvyn ulkopuolelle, mutta muiden aistien ulottuville on paniikki kovin lähellä.

     Huoneessa oli pilkkopimeää, hän ei nähnyt edes kättään kasvojen edessä.
     Hän kavahti seisaalleen ja kompuroi kohti ovea, löi polvensa kapiokirstuun vuoteen jalkopäässä, mutta onnistui pysymään pystyssä.
     Hän tuli ovelle.
     Kuuli askelmien natisevan, kun jokin nousi portaita.
     Jennifer painoi hiljaa oven kiinni ja hapuili lukkoa.
     Salpa naksahti vastalevyn sisään.
     Tunkeutuja oli nyt yläkerran käytävällä; laudat natisivat astujan painosta.
     Alakerrasta kuului uusia ääniä.
     Naksahdukset ja kirskahdukset valtasivat talon.
     Hän lankesi polvilleen ja konttasi lattian poikki takaisin sängyn luo, kun oven takaa kuuluvat askeleet lähestyivät. Hän painautui matalaksi ja hivuttautui sängyn alle. Sydän takoi pölyistä lattiaa vasten.

Edellisen kaltaiset toimintakohtauksiin painottuvat lyhyet lauseet saivat välillä hengästymään. Pidempien lauseiden lukeminen olisi saattanut olla sujuvampaa, mutta tällainen lausetykitys elävöitti tarinaa mukavasti ja antoi sille vielä lisää kierroksia. Ilkka Rekiaron suomennos oli sujuvaa luettavaa.

Crouchin loppurutistus oli melkoinen. Kuten sanoin kirja oli ahmaistava hetkessä ja kirjan loppu pääsi vielä yllättämään. Wayward Pines -sarjaa on puhuteltu trilogiaksi, mutta Crouch kuljettaa tarinansa sellaiselle takaportille, että jatko voisi olla mahdollista. Eri asia on kannattaako lukija jättää hieman nälkäiseksi niin kuin nyt vai tarjotako tarinalle vielä jatkoa. Sanoisin, että  näin on hyvä. Turha pilata hyvää sarjaa pitkittämällä sitä liian pitkälle.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Ja he olivat pimeässä hirviöiden kanssa.


Wayward Pines -trilogia:
Ei pakotietä
Salaisuus
Viimeinen kaupunki 

6 kommenttia:

  1. Jes, tätä onkin odotettu! Laitankin heti varaukseen. :)

    t. Kissis

    VastaaPoista
  2. Katsoin näiden kirjojen pohjalta tehdyn sarjan ja se jäi minusta kesken. Käsittääköhän se sarja nämä kaikki kolme kirjaa, tiedätkö? Mietin tässä pitäisiköhän kuitenkin lukea nämä. Sarjasta nimittäin pidin, se oli sopivan hämyisä ja arvoituksellinen. Mietin myös jääkö kirjoissa loppu niin avoimeksi kuin sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minulla sarjan katsominen jäi alkumetreille, se vain tuntui kovin kömpelöltä, joten en tiedä yhtään oliko tv-sarjassa koko kirjatrilogia vaiko ei. Kirjan loppu oli melko avoin. Ehkä joudut lukemaan sarjan ;)

      Poista
  3. Harmittelin mielessäni, kun tv-sarja jäi katsomatta. Aika nihkeitä ajatuksia sarja on kuitenkin tainnut kirvoittaa, joten ehkä en kovin paljon menettänytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, jotenkin tuo tv-sarja vain tökki, en ole vielä päättänyt palaanko sen pariin vaiko en. En itse asiassa ole edes varma ovatko kaikki osat tallennettuna.

      Poista