13 tammikuuta 2016

Ehdokkaani Blogistanian vuoden 2015 parhaiksi kirjoiksi


On taas aika äänestää päättyneen vuoden 2015 parhaista kirjoista. Ohjeiden mukaan jokainen äänestykseen osallistuva bloggari on ilmoittautunut emäntäblogeissa ja omat pisteet julkaistaan 13.1.2016 klo 10.00 (toivottavasti ajastus toimii!), jonka jälkeen kunkin kilpailukategorian emännät laskevat annetut äänet ja tulokset julkaistaan emäntä/isäntäblogeissa 14.1.2016 klo 10.00. Alla omat ehdokkaani pisteineen.


3. pistettä saa:
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat 
Tässä tarinassa onnettomuus ja onni tanssivat hidasta, kiduttavaa valssia, jossa osat vaihtuvat ja seuraukset sekoittuvat. Hieno, kaunis ja koskettava kirja.

2. pistettä saa:
Anneli Kanto: Pyöveli
Kirja tarjoaa erittäin mielenkiintoisen, uskottavan ja sujuvasti kerrotun kurkistuksen maamme historian synkkään osaan. Samalla toteavalla, koruttomalla tavalla kuvataan kuinka raadollista ja löyhässä olevaa ihmisen elämä voi olla.

1. pisteen saa:
Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa
Rikosromaani, mutta myös tarina pahuudesta, perhesiteistä (hyvässä ja pahassa), kostosta, anteeksiannosta ja miksei myös rakkaudesta, vaikka sitä on välissä vaikea nähdä synkkien tapahtumien lomasta.


---

3. pistettä saa:
Audrey Magee: Sopimus
Mageen käyttämä kieli on raskaista tapahtumista huolimatta vaivattoman sujuvaa ja kevyttä. Siellä täällä vilahtaa kauniita, herkkiä ja samalla jotenkin koruttomia kielikuvia kunnes sodan raadollisuus putoaa painavana syliin kuin ulos purskahtavat sisälmykset.

2. pistettä saa:
Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Hoffmanin esittelemä 1900-luvun alun New York, Coney Islandin rantakatu huvipuistoineen ja erikoisine esiintyjineen, tehdastyöläisten ja työnantajien väliset ongelmat ja koko muuttuva, kehittyvä kaupunki on elävästi ja houkuttelevasti kuvattu. Menneisyyttä, muistoja ja ihmeitä voi muokata, mutta raja normaalin ja pakkomielteen välillä on häilyvä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. 


---


3. pistettä saa:
Kirsti Kuronen: Paha puuska
Kuronen ei kirjoita korulauseita vaan saa yksinkertaisiin, paikoin puhekielellä kirjoitettuihin Hillan lauseisiin niin paljon tunnetta, että lukija pakahtuu. Tämän kirjan soisi tulevan luetuksi kouluissa, antaa sen herättää ajatuksia, keskustelua. Voi kunpa yksikin lopullinen paha puuska olisi vältettävissä.

2. pistettä saa:
Kati Närhi: Seitsemäs vieras
Vanha kunnon Agnes. Voin hyvin kuvitella, että varsinkin tämä Agnes-trilogian päätösosa toimisi hyvin nuorille lukijoille porttina aikuisten kirjojen puolelle, tässä on sopivasti jännitystä, mutta ei kuitenkaan mitään liian raakaa.


---


3. pistettä saa:
Russell Edwards & Jari Louhelainen: Viiltäjä Jack - Kuinka paljastimme murhaajan
Kirja on äärimmäisen koukuttava, perusteluineen uskottavalta vaikuttava ja hyvin kerrottu. Kirjan sisältämän asiatiedon pukeminen viihteellisempään viittaan on tehty taidolla ja hyvällä maulla aiheen rankkuus huomioiden.

2. pistettä saa:
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina - Elämää hurmaavien harhojen maassa
Islannin matkakuume nousi taas parilla pykälällä, kiitos Rämön positiivista islantilaishenkeä huokuvan kirjan. Arki ja fakta kulkevat kirjassa sulassa sovussa, käsi kädessä.


16 kommenttia:

  1. Sopimus oli pitkään minun ykkösenä Globaliassa, mutta sitten eräs ajoi viime metreillä ohitse. Satu Rämön kirja on niin ihana, mutta Tiedossa en nyt äänestänyt ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Sopimus oli yllättävän vahva, kaikessa vähäeleisyydessään. Tuo sinun ykkösesi on minulla lukematta, jotenkin en vain ole lämmennyt sille niin paljon, että olisin hankkinut käsiini. Ehkä vielä joskus... Rämön kirja menestyi lopulta ihan mukavasti :)

      Poista
  2. Wau!, Sopimus ykkösenä<3 No, ilman Stonria minullakin olisi ollut Mageen kirja ehdoton ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Sopimus jätti lopulta todella vahvan jäljen! Stoner on minulla lukematta, ehkä annan sille joskus mahdollisuuden.

      Poista
  3. Hoffman oli kyllä vuoden parhaita kirjoja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, Hoffmanin kirja oli siitä mielenkiintoinen, että vaikka se ei ollut ihan sitä mitä odotin se jäi mieleen pitkäksi aikaa :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tuo Viiltäjä Jack -kirja!

    Ja näyttää, että Mageen Sopimus on saanut hyvin pisteitä. Itse yritin lukea sitä alkusyksystä, mutta ei iskenyt. Ehkä olin liian nirso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta Anna Maria, Viiltäjä-Jack oli todella hyvä!

      Näinhän se menee, ei yksi kirja voi kaikille upota :) Makuja on monia ja hyvä niin.

      Poista
  5. Hyviä lukuvinkkejä! Varsinkin käännöskirjallisuuden puolelta minulla tulee luettua aika vähän ihan uutuuksia, eli esimerkiksi Sopimus on mennyt ohi silmien. Laitetaan muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjokansi, oli kiva vinkata :) Sopimus oli vähäeleinenn, mutta vahva.

      Poista
  6. Olen kyllä niin iloinen, että sain sulta sen Sopimuksen. <3 Vaikka itselläni Stoner veti nyt pidemmän korren, niin Sopimus sijoittui kuitenkin hyvin lähelle kakkosena. Ihana huomata, että sulla se on ykkösenä! Ja Ahavan teos on kyllä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiva kuulla :) <3 Stoner on minulla lukematta, en vielä tiedä antaisinko sille mahdollisuuden vai en...

      Poista
  7. Ahavan ja Magern olen nyt poiminut näiltä listoilta omalle lukulistalleni. Vakuuttavasti niitä on kehuttu.

    Hiltusen Lampaan vaatteissa oli uusi nimi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, näistä listauksista on hyvä poimia vinkkejä :)

      Lampaan vaatteissa oli hirvittävän hyvä!

      Poista
  8. Olen erityisen iloinen niistä pisteistä, jotka annoit Ahavalle ja Rämölle - niin ihanat kirjat! <3

    Ja nyt poimin täältä itselleni lukuvinkeiksi Pyövelin, Lampaan vaatteissa ja molemmat Globalia-ehdokkaasi. <3 :) Ja ehkä Pahan puuskankin - kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, nämä ehdottomasti ansaitsivat pisteensä <3 Niin erilaiset, omalla tavallaan mahtavat kirjat. Ahavan kirja ryömi iholle, Rämön kirja tarjosi upean nojatuolimatkan.

      Kiva, että mukaasi tarttui lukuvinkkejä <3 Luethan Pahan puuskan, voi lue!

      Poista