11 joulukuuta 2015

Hannah Lee: Vau, mitkä kynnet!



Hannah Lee: Vau, mitkä kynnet!
Minerva, 2015
127 sivua
Suomentanut: Nelli Iivanainen
(Cool Nail Art by Hannah Lee, 2014)
Luettu 10.12.2015
Mistä: pyydetty arvostelukappale


Olen innokas kynsinäpertelijä ja kotoa löytyy melkoinen arsenaali erilaisia väri- ja koristelakkoja sekä kynsitarroja. Perinteisen lakkauksen lisäksi tykkään kokeilla erilaisia koristeluita ja tekniikoita, omien kynsien lisäksi tarjolla on kaksi käsiparia lisää, lapset nimittäin ovat oikein innokkaita kynsikoekaniineja. Tällä kertaa ihan kirjaimellisesti, mutta palaan pupujuttuihin hetken kuluttua. Päätimmekin tutustua Hannah Leen kynsikirjaan yhdessä, josko sieltä löytyisi toteuttamiskelpoisia ideoita.

Lee kertoo johdannossa kuinka helppoa kynsien koristelulla on täydentää pukeutumista ja että mahdollisuuksia on rajattomasti, kunhan vain jaksaa harjoitella ja olla kärsivällinen. Aluksi kirjassa käydään lyhyesti läpi kynsien perushoito ja tarvittavat välineet, sitten on mallien vuoro. On pilkkua, raitaa ja leopardikuviota. Teippausta ja tuputusta, liukuväriä ja glitteriä. Lopussa on linkkejä, hakemisto ja lyhyt esittely Leestä itsestään.

Leen kirja on ulkoasultaan kuin karkki. Paljon kirkkaita värejä, koristeellinen fontti otsikoissa ja tehosteena piirrettyjä lumihiutale/tähtihahmotelmia. Kannet ovat jämäkkää pahvia, tällaisessa kirjassa kovat kannet olisivat lähinnä tuhlausta ja ehkä jopa haitaksi. Joustavana kirjaa on helpompi selata ja pitää kynsiä lakatessa lähettyvillä auki. Sivut ovat paksua kiiltävää paperia, joka päästää kuvat oikeuksiinsa. Taitto on ilmava ja kuvat selkeät.

Ohjeita on monen tasoisia, alussa helpompia ja lopussa hieman vaativampia. Perusohjeiden lisäksi monen ohjeen perästä löytyy muunnelma ja Lee myös kehottaa testaamaan ohjeisiin erilaisia, itseä miellyttäviä väriyhdistelmiä. Ohjeet ovat erittäin selkeät, sanallisten ohjeiden lisäksi malleista on vaihe vaiheelta etenevät kuvalliset ohjeet. Kirja tarjosi myös uutta tietoa. En esimerkiksi tiennyt, että kynsien koristelussa voi kynsilakan lisäksi käyttää myrkyttömiä akryylimaaleja (askartelumaaleja). Me kuitenkin pysyttelimme kynsilakoissa, testasin alkajaisiksi kolmea mallia:


Nyt on blingblingiä, vaikka pikkujouluihin.
Toteutin mallin omilla lempiväreilläni.


Olisi ehkä kannattanut noudattaa ohjetta tarkemmin.
Pohjaväri on tumma, liituraidat eivät erotu tarpeeksi.
Toteutettu tehosteena pariin kynteen per käsi.
Vaatii lisäharjoittelua.


Ja tässä niitä lupaamiani pupujuttuja.
Villasukkalapset olivat erittäin innoissaan näistä.
Herättivät kuulemma huomiota myös koulukavereiden keskuudessa.


Jos kaipaa pukinkonttiin joululahjavinkkiä niin tässä olisi sellainen. Suosittelen perheeseen, jossa on kynsien lakkauksesta kiinnostuneita lapsia ja aikuinen, joka jaksaa väkertää kaverina tai sitten ihan vain aikuisen omaksi huviksi. Ihan nuorimmilta lakkaajilta mallit nimittäin eivät onnistune. Ohjeiden toteutus vaatii aikaa ja hermoja (niinhän Leekin alussa huomautti), kynsilakkakerrokset vaativat oman kuivumisaikansa. Mukavaa yhteistä näpertelyä!

Esimerkiksi Keräilijän kynnet ja Funky & fifty -blogeista voi kurkata lisäkuvia kirjasta.

6 kommenttia:

  1. Ihania kynsiä. :) Minulla ei vaan ole aikaa eikä hermoja tähän hommaan, se on sanottava. Hyvä kun jonkunlaisen lakkakerroksen viitsin joskus vetäistä. Nuo blingbling-kynnet on huiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa :) Minullakin kynsien lakkaus menee kausittain, joskus menee pitkiä aikoja etten jaksa vaivautua, mutta sitten taas saa olla jatkuvasti lakkaamassa. Pitänee ottaa blingblingit uusiksi joulun alla, tai sitten testaan lahjapakettikynsiä...

      Poista
  2. Miten ihmeessä voit tehdä noin säännöllisiä ja tarkkoja kuvioita kynsiin? Aivan hämmästyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, toiselle tuommoisia tarkkoja kuvioita on helpompi tehdä kuin itselle. Tarpeeksi pienipäiset välineet, kärsivällisyyttä ja harjoitusta, niillä pääsee hyvään alkuun ;)

      Poista
  3. Ihanat nuo mustahopeat kynnet, ihan minun näköiset! Osaisinkohan tehdä. =D Aikaisemmin minulla oli melkein aina kynnet lakattuna; aloin lakata säännöllisesti etten olisi purrut kynsiäni. Pääsinkin tuolla konstilla kynsien pureskelusta eroon. Tänä vuonna olen laiskistunut enkä ole jaksanut lakkailla kynsiä entiseen malliin... Pitäisi tosiaan kokeilla jotain uutta niin ehkä sitä taas innostuisi. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos :) Minulla on kynsissä useimmiten mustan tai harmaan sävyiset kynnet, harvoin ns. peruspunaista. Lakkaus tosiaan on hyvä keino estää kynsien pureskelu, ei raski tuhota lakkausta (ja maistuuhan se pahalle). Ei muuta kuin testailemaan uusia malleja, vaikka tämän kirjan tai lukemattomien Youtube-kynsivideoiden avulla :D

      Poista