tiistai 6. lokakuuta 2015

Stephen King: Kuvun alla (sekä yksi saavutettu blogietappi)



Stephen King: Kuvun alla
Tammi, 2009
1115 sivua
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
(Under the Dome, 2009)
Luettu: 30.9.2015
Mistä: lahja


Huomasin, että kaikki kolme kovasti odottamaani kotimaista uutuutta uivat synkissä, surun sävyttämissä vesissä. Oli pakko puhaltaa peli poikki Ahavan ja Sajaniemen vahvojen kirjojen jälkeen ja ottaa hyllystä tähän väliin luottolukemista eli Stephen Kingiä. Toki tiesin vanhasta tottumuksesta, että tässäkään Kingin kirjassa ei olla vain auringonpaisteessa iloisten ja onnellisten ihmisten keskellä, mutta vähän erilaisissa ympyröissä kuitenkin.
 
     Heidän ojentamansa kädet eivät aivan kohdanneet, ja jälleen Barbie ajatteli ikkunalasia, käden painamista lasia vasten samalla kun kaveri painoi kätensä sitä vasten toiselta puolelta. Sormet asettuivat vastakkain toisiinsa koskematta.
     Hän veti kätensä takaisin. Se oli sama käsi, jolla hän oli pyyhkäissyt veristä nenäänsä, ja hän näki sormiensa punaisien jälkien leijuvan ilmassa. Hänen katsellessaan veri alkoi helmeillä. Ihan kuin lasin pinnassa.
     "Taivaan vallat, mitä tämä tarkoittaa?" Sea Dogs kysyi.
     Barbiella ei ollut vastausta. 

Kesken lokakuisen päivän Chester´s Millin kaupungin ympärille ilmestyy näkymätön muuri. Pienlentokone tuhoutuu törmäyksessä lennättäen kaksi matkustajaansa pieninä palasina maahan. Metsämurmelin matka katkeaa, kirjaimellisesti. Kaupungin rajoja myötäilevä kupu pysyy paikallaan, ongelmat kasaantuvat ja pedot nostavat päätään. Ja ongelmiahan riittää kun kaupunkia johtaa juonitteleva Jim Rennie kasvava amatööripoliisiarmeija tukenaan.

King pitää omien sanojensa mukaan romaaneista, joissa on reilusti väkeä ja sen huomaa. Joku muu saattaisi kertoa Chester´s Millin tarinan puolet pienemmässä sivumäärässä ja vähemmällä henkilömäärällä, mutta silloin en olisi tutustunut esimerkiksi hieman erikoiseen kirjastonhoitajaan Lissa Jamiesoniin, sitkeisiin sisaruksiin Alice ja Aidan Appletoniin tai viisaaseen salaherkuttelija Horaceen, lehtinainen Julia Shumwayn koiraan. Väkeä on paljon, mutta jokaisella pikkukaupungin asukkaalla on paikkansa. Heihin kiintyy ja siksi heidän menettämisensä sattuu. Ja kuten olen Kingin kohdalla aiemminkin todennut hän ei kohtele henkilöitään silkkihansikkain vaan menetyksiä tulee vastaan ennemmin JA myöhemmin.

Näe heidät kaikki, näe koko kaupunki, joka on selkä näkymätöntä seinää vasten.

King on viime vuosina pehmentänyt tyyliään, mutta se ei vähennä hänen taitoaan kirjoittaa vetävää tarinaa ja tönäistä lukija satunnaisella hetkellä pimeään. Kun King näyttää kuvun aiheuttamat muutokset ilmastossa ja kasvavan kauhun sekä paniikin, joka taittuu räjähtäväksi raivoksi tunnen suljetun paikan kammoa. Kun King kuljettaa erään talon ovelle, eteiseen, keittiöön ja ruokakomeroon voin lähes pahoin. Siihen pimeyteen ei halua jäädä kukaan. Onneksi King tarjoaa kaupunkiin myös valon välähdyksiä, uskoa ja toivoa.

Nautin matkastani Chester´s Millin kaduilla, mutta loppuratkaisu tuntui tarinaan nähden hieman laimealta. Ei suosikkini, mutta ei missään nimessä huono. Oikeastaan aika kingmäinen. Luin kirjan saattumalta oikeana ajankohtana, lokakuussa. Ehkä suon halloweenina ajatuksen Barbielle, Julialle, Roselle, Joelle, Norrielle, Bennylle, Everettin perheelle ja tietysti Ollielle. Hengitän syvään ja toivon, että tunnen kasvoillani tuulen ja sateen ja näen tähdet kirkkaina ja puhtaina.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Taivaalla tuikkivat jo ensimmäiset vaaleanpunaiset tähdet, likaisen lasin läpi nähdyt kipinät.

- - -


Oma rakas tonttini ja leikkikenttäni, Villasukka kirjahyllyssä -blogini täytti syyskuussa viisi vuotta. Aika rientää kun on mukavaa! Mikä olisi parempi tapa juhlistaa etappia kuin kirjoittaa Kingin kirjasta? En tiedä, mutta sen tiedän, että haluan kiittää teitä tähänastisesta matkasta, jokaisesta vierailusta ja kommentista ❤


26 kommenttia:

  1. Onnea! :) Katsoin tämän kirjan pohjalta tehtyä tv-sarjaa mutta se ei ollut kovin hyvä... Kirja voisi olla mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina Ttk :) Minä en uskaltanut alkaa seuraamaan tv-sarjaa kun kirja oli lukematta, mutta olen tallentanut sen digiboksille (toivottavasti jokainen osa on tallessa!). Odotukset sarjan suhteen eivät ole kovin korkealla, olen kuullut muiltakin, että se ei ole kovin hyvä ja että se ei ole kovin uskollinen kirjalle. Täytyy ottaa selvää tykkäänkö!

      Poista
  2. Kovasti onnea Villis! Blogissasi on aina yhtä mukava vierailla <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos itsellesi ja onnea seuraavalle viisivuotiskaudelle!

    VastaaPoista
  4. Synttärionnittelut! <3

    Oli mukava lukea tuntemuksiasi Kuvun alla-kirjasta. Minulta löytyy tämä omasta hyllystä - taisi muuten olla ensimmäinen Kingini, jonka omistin siinä vaiheessa. Sain sen joululahjaksi, ja olin juuri sitä ennen, ehkä noin vuotta ennen innostunut taas pitkästä aikaa Kingistä, lukenut mm. Dark Towerin. =D Tykkäsin kyllä tästäkin, vaikka ei se aivan suosikkini ole Kingin tuotannosta, mutta mahtavia ja ikimuistoisia henkilöhahmoja kirjasta toki löytyy! Muistan kuinka revin suurinpiirtein hiuksia päästäni Rennien ja Juniorin toimien takia, niin ARGH! Mutta hyvällä tavalla, King kirjoittaa hienosti sekä hyvistä että "pahoista".

    Under the Dome-sarjasta pidin aluksi, mutta nyt ruudussa pyörivä kolmas kausi alkaa jo olla aika kaukana itse alkuperäisteoksesta, että huh huh. Ajattelin kuitenkin sinnillä katsoa kauden loppuun, se kun on (onneksi) viimeinen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene <3

      Oletko lukenut tämän ennen blogia? En ainakaan löytänyt arviota kun kävin kurkkimassa tontillasi. Renniet tosiaan olivat melkoisia ilkimyksiä, varsinkin Junior oli jotenkin kammottava arvaamattomuudessaan. Hrr... Toisessa päässä sitten taas esimerkiksi Barbie (no totta kai, sentään "päähahmo"), Rusty ja kumppanit, niin ja Ollie Dinsmore oli särkeä sydämeni <3 Kingillä on mahtava taito luoda sekä hyviksistä että pahiksista uskottavia.

      Minulla onkin kirittävää tuon tv-sarjan suhteen, mahtaakohan minulla edes olla kaikkia osia tallennettuna... Näin sarjaa katsomatta minua on hieman ihmetyttänyt miten muutaman päivän tapahtumista kertovasta tarinasta saa noin monta kautta tv-sarjaa, tuntuu, että se ei mitenkään voi olla kovin uskollinen kirjalle. Täytyy ottaa selvää :)

      Poista
  5. Onnea Villis <3 Ja ihanaa, että sait vierailla Kuvun alla! Mulle teos oli silkkaa lukemisen juhlaa, mutta en olekaan kaltaisesi kingikonkari ;) Lisää näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika K <3

      Chester´s Millissä oli mahtavaa käydä :) Olen hieman kateellinen kun sinulla on niin monta upeaa King-hetkeä edessäsi :) Minulla on lukematta vain nämä uusimmat Kingit ja sitten ne pari, jota ei ole suomennettu, mutta kaikki löytyvät omasta hyllystä. Ja Kingin kirjat onneksi kestävät useammankin lukukerran, varsinkin sen jälkeen kun Musta torni -sarja on luettu ja tekee mieli etsiä muista kirjoista viittauksia siihen ;)

      Poista
  6. Sain itsekin juuri lopetettua Kuvun alla ja tykkäsin ihan älyttömästi. Itsekin pidin suuresta hahmogalleriasta, todella paljon symppishahmoja. Olen katsonut Under the Dome-sarjaakin pari jaksoa, mutta on suurien muutosten takia aika pettymys jo alkuun :/ Linkkaan loppuun oman arvioni, jos kiinnostaa vilkaista :)

    http://mustelumo.blogspot.fi/2015/10/stephen-king-kuvun-alla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä Henni, kävin lukemassa Kuvun alla -arviosi ja muitakin arvioitasi. Sieltähän löytyi useampi Kingin kirja :)

      Mehän olemme olleet Chester´s Millissä yhtä aikaa :) Pidin todella paljon Kingin hahmoista. Aluksi tuntui, että porukkaa oli todella paljon, mutta kaikilla oli paikkansa ja henkilöluettelo auttoi pysymään alussa kärryillä kuka kukin olikaan.

      Auts, ei saanut tv-sarja sinultakaan kovin suitsutusta :)

      Poista
  7. Synttärionnittelut ihanalle blogillesi! Nimim. vilpittömästi kade eräästä blogimaailman sympaattisimmista blogin nimestä. :) Tsemppiä bloggailuun myös jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos MarikaOksa, ihanasti sanottu <3 Hah, minähän muistin blogi-ikäni väärin kun väitin silloin tapaamisessamme, että tulee kuusi vuotta täyteen :D Pistetään lipsahdus migreenin piikkiin ;)

      Poista
  8. Onnea ihana Villis, ja ihana blogisi! <3 Minulle Kuvun alla oli eka King (niin kuin varmasti sullekin olen mainostanut sataviisikymmentä kertaa), ja se oli yhtä nautintoa. Tänään ajattelin että pitäisi lukea se Kennedy-kirja, kun tulisi sopiva hetki ja fiilis paksukaiselle, tuli sellainen King-olo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3

      Muistankin kuinka ihastunut olit kirjaan, olen aina ihan täpinöissäni kun joku lukija innostuu Kingistä :) Tulenkin kohta lukemaan arviosi uudelleen ihan ajatuksella. Oi että, 22.11.63 on minullakin pian lukuvuorossa, yksi kirja vielä ennen sitä.

      Poista
  9. Onnea blogille! Luen blogeja harvemmin kuin silloin kun bloggasin miltei päivittäin Pisarassa mutta luen tätäkin yhä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pisarainen, kiva kuulla, että ehdit piipahtaa täällä silloin tällöin :)

      Poista
  10. Yritin lukea tätä kirjaa vähän yli vuosi sitten, mutta en oikein innostunut. Minulle suuri hahmomäärä on aina luotaantyöntävä ominaisuus. Enemmän tosin kirjan kohdalla tökki sen katkonaisuus. Tuntui, ettei mihinkään ehtinyt uppoutua kunnolla, kun yksi kohtaus välähti toiseksi. Harmittaa, sillä kirjan idea muuten kuulostaa tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta Anna Maria, onpa harmi, että et päässyt kirjaan sisälle. Tässä tosiaan alussa hypättiin yhdestä paikasta ja henkilöstä toiseen, mutta meno kyllä sitten tasoittui kun ns. lähtötilanne oli selvitetty. Mutta kaikki kirjat eivät sovi kaikille, jos tökkii niin onneksi ei ole pakko lukea (jos ei satu olemaan esim. joku kouluprojekti) :)

      Poista
  11. Viisivuotisonnittelut! :)

    Minustakin tän loppuratkaisu oli jotenkin.... Mjäääh. Mutta noin muuten ihan mielettömän hyvä :) Rakastan Kingin taitoa käsitellä ja pitää hallussaan suurtakin hahmomäärää, vaikka Barbieta luulinkin aluksi vetyperoksidiblondiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maija :)

      Nämä tällaiset tiettyyn juttuun liittyvät tarinat (onpa salaperäistä, mutta en halua pilata muiden lukukokemusta) ovat aina vähän riskaabeleita, menevät helposti kliseiksi. Mutta Kingille voi antaa paljon anteeksi, jos kyyti on ensiluokkaista ei päätepysäkiltä välttämättä vaadi niin paljoa :)

      Poista
  12. Onnea Villasukalle kirjahyllyssä! :) Aika tosiaan rientää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Niinhän sitä sanotaan, että aika rientää kun on mukavaa :)

      Poista