11 maaliskuuta 2015

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia



Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
Tammi, 2011 (2008)
394 sivua
Suomentanut: Kari Salminen
(Heart-Shaped Box, 2007)
Luettu: 6.3.2015
Mistä: oma ostos


Silmäilin ennen hiihtolomaa kodin pokkarihyllyä ja mietin mitä ottaisin mukaani Teneriffalle lomalukemiseksi. Joe Hillin kirja on odottanut lukemistaan kauan ja nyt tuntui olevan sopiva hetki hyytävälle lukemiselle, lukuympäristö kun pitäisi huolen lämmöstä. Kirja matkaan ja menoksi! (Toki matkaan lähti myös toinen kirja, en todellakaan uskaltaisi lähteä reissuun yhden kirjan voimin! Mutta siitä myöhemmin.)

Judas "Jude" Coyne on yli viisikymppinen death-metal-muusikko, jonka ura alkaa olla iltapuolella. Viime aikoina Juden huvina ja ajanvietteenä on ollut musiikin sijaan auton kunnostus, nuoret naisystävät (tällä hetkellä vuorossa on Georgia, jälleen yhden osavaltion mukaan nimetty), koirat ja erikoisten esineiden keräily. Yllättäen Judelle tarjoutuu tilaisuus ostaa eräällä verkkosivulla myynnissä oleva kummitus. Naurettava ajatus, mutta kovin vaikea vastustaa. Jude tekee heräteostoksen ja saa pian ovelleen oman kummituksen mustassa sydämen muotoisessa rasiassa, mustan, tyylikkään, vanhanaikaisen liituraitapuvun muodossa. Paljon kokeneen muusikon hymy hyytyy kun kummitus ei olekaan vain kiinnostava tarina tai edes kiltti kotikummitus vaan jotain ihan muuta. Jotain peruuttamatonta, pahaa ja kostonhimoista.

     Jude lähti taas liikkeelle, mutta hän oli edelleen levoton. Se ei johtunut mistään yksittäisestä asiasta. Se johtui tästä kaikesta. Se johtui toimiston hämärästä ja räikeästä punaisesta silmästä, joka tuijotti stereovastaanottimen etuseinästä. Se johtui ajatuksesta, että radio ei ollut ollut auki tunti sitten, kun Danny oli seissyt toimiston avonaisella ovella ja vetänyt takkinsa vetoketjua kiinni. Se johtui ajatuksesta, että joku oli kulkenut äskettäin toimiston halki ja että tuo joku saattaisi olla yhä lähettyvillä, kenties katsella pimeän kylpyhuoneen ovenraosta - moisen ajatteleminen oli vainoharhaista eikä lainkaan hänen tapaistaan, mutta yhtä kaikki se pyöri hänen päässään. Hän ojensi kätensä kohti stereosoittimen nappulaa katse suunnattuna kylpyhuoneen oveen eikä oikeastaan enää kuunnellut. Hän mietti, mitä hän mahtaisi tehdä, jos ovi alkaisi avautua.
     Meteorologi sanoi: "...kylmää ja kuivaa, samalla kun säärintama työntää lämpimän ilmamassan etelään. Kuolleet vetävät eläviä alaspäin. Alas kylmyyteen. Alas kuoppaan. Sinä kuol -"
     Juden peukalo näpäytti katkaisijaa ja sammutti radion samalla hetkellä kun hänen tajuntaansa upposi, mitä ääni oli sanonut. Hän värähti pelästyksestä ja tökkäsi virtanappulaa uudelleen tuodakseen äänen takaisin, kuullakseen mitä helvettiä meteorologi oli ollut sanomassa.

Okei. Nostetaan kissa pöydälle eli verrataan Joe Hilliä astetta kuuluisampaan isäänsä eli Stephen Kingiin, kauhun kuninkaaseen. Myönnän, että kun aikoinaan ostin kirjan tein sen puhtaasti kyseisen sukulaisuussuhteen vuoksi. Stephen King on suosikkikirjailijani ja olihan minun otettava selvää onko omena pudonnut kauas puusta. Ilokseni voin sanoa, että ei ole. Joe Hill, syntymänimeltään Joseph Hillstrom King, on selvästi perinyt isältään paitsi ulkoiset piirteet myös tarinankertojan lahjan. Vaikka Hillin kerronnassa on tiettyjä yhtäläisyyksiä isänsä tyylin kanssa seisoo hän silti kirjailijana vahvasti omilla jaloillaan.

Tarina tempaa mukaansa heti alusta alkaen ja Jude kummajaiskokoelmineen on kiinnostava persoona. Kerronnassa ei juuri ole moitteen sijaa, mutta kieltämättä pelottelutaito on Hillillä vielä hieman lapsenkengissä. Siinä missä isä-King saa parhaimmillaan lukijan lähes lamaantumaan kauhusta onnistuu poika-King saamaan aikaan vasta eriasteisia vilunväreitä. Hyvä, pistävä pelko on ainakin Sydämen muotoisessa rasiassa piilevänä, se antaa odottaa itseään. Eipä silti, pidin kirjasta kovasti, vaikka en lukenutkaan sitä sydän kurkussa. Odotukset Hillin muita kirjoja kohtaan ovat korkealla. Toki kirjasta löytyi muutamia ongelmakohtia, mutta ei liikaa. Esimerkiksi tietyt kliseisyydet rokkareissa ja goottitytöissä antoi anteeksi kun heistä, lähinnä siis Judesta ja Georgiasta, löytyi tiettyä särmää. Perhesuhteet, erityisesti isäsuhteet sekä surulliset lapsuuskohtalot toivat tarinaan syvyyttä, mutta ehkä vähempikin kurjistelu olisi riittänyt. Koirakuvio ja Juden ikä ilahduttivat, jotenkin en näkisi kolmekymppistä Judea yhtä vakuuttavana tai kiinnostavana kuin nyt keski-iän ohittaneena.

Kirjan luettuani huulillani oli lähes yhtä leveä hymy kuin Stephen Kingin kirjojen jälkeen. Se on paljon sanottu se! Ilahtuneen ja lämpöisen nostalgisen reaktion sai aikaan myös eräs kohta, jossa mainittiin yksi (jo lopettanut) suosikkibändini, My Chemical Romance ♥ (kyllä, tällaiset jututkin vaikuttavat). Tykkäsin!


Sitaattikunniamaininnan saa:

Lähdetään ajamaan yöpuolen tietä.

sekä:

Sinun pääsi on radio, ja minun ääneni on sen ainoa lähetys.


TBR 20/100 (Hiljaa hyvä tulee!)


Sydämen muotoiseen rasiaan on kurkistettu monessa muussakin blogissa, tässä muutama niistä: Booking it some more, Kirjavinkit, Kuuttaren lukupäiväkirja, Lähiöneidon lokikirja, Morren maailma, Satun luetut.

6 kommenttia:

  1. Tällä kirjalla on kyllä ihana nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, niin on :) Tosin kirjan lukemisen jälkeen nimi saa karmivan säväyksen.

      Poista
  2. Mukavaa, että pidät myös pojan tuotannosta. Minäkin olen lukenut tämän, muistaakseni melko pian ilmestymisensä jälkeen. Itse en oikein syttynyt Hillille, myönnän, että vertasin kaikkea liikaa isäukkoon, mutta vaikka olisin hillinnyt (miten sopiva verbi tässä kohtaa!) vertaamista, en ehkä sittenkään olisi hirveästi pitänyt. Muistelen, että pidin kirjaa jollain tavalla jäykkänä ja vähän hassunakin (vähän nololla tavalla.) Ei ole ollut intoa tarttua toiseen Hilliin, mutta ehkä pitäisi antaa pojalle uusi mahdollisuus! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, harmi ettei Hill iskenyt sinuun. Hankalaa tätä oli olla vertaamatta isä-Stephenin tuotoksiin, tosin en kyllä edes yrittänyt hillitä itseäni (buahahaa, pakko oli minunkin käyttää tuota verbiä!). Huh, voi vain kuvitella minkälaiset paineet Hillillä on ollut aloittaessaan kirjailijan uraansa... Ei ihme, että hän on ottanut eri sukunimen käyttöönsä :) Muistaakseni kotihyllystä löytyy toinenkin Hillin kirja, mutta taidan silti lukea ensin aitoa ja alkuperäistä kauhun kuningasta ;)

      Poista
  3. Tämän lukemisesta on jo kauan, mutta tykkäsin - ja pelkäsin - kyllä. Loppuratkaisu oli vähän turhan elokuvamainen, mutta noin muuten oikein hyvä. Kannattaa lukea myös muut Hilliltä suomennetut kirjat - vaikka Sarvista en oikein tykännytkään. Jälkikäteen olen sentään alkanut ajatella siitäkin kirjasta paljon positiivisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, etsinkin tästä arviota blogistasi, mutta en löytänyt. Lopussa tosiaan oli elokuvamaisuutta, minä tykkäsin siitäkin :) Kotihyllystä löytyy Hillin Bobby Conroy palaa kuolleista, ehkä se sitten seuraavaksi vaikka novellit eivät ykkössuosikkejani olekaan.

      Poista