perjantai 16. tammikuuta 2015

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key



Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key
Tammi, 2009
639 sivua
suomentanut: Ilkka Rekiaro
(Duma Key, 2008)
Luettu: 13.1.2015
Mistä: oma ostos (vaiko lahja, en ole varma)


Se tempaisi mukaansa heti kun sanoi moi.

Niinpä! Ah, ihan kuin olisi kotiin tullut! Siinä ensireaktioni kirjasta. En tiedä onko olemassa parempaa tapaa aloittaa uusi lukuvuosi kuin oman suosikkikirjailijan kirjan lukeminen, vieläpä sellaisen teoksen, jota ei ole aiemmin lukenut. Pitäisiköhän ottaa tänä vuonna King teholukuun, ehkä sitten pääsisin lukemaan hänen kirjansa tuoreeltaan eikä näin muutaman vuoden viiveellä. Asiasta tietämättömille mainittakoon, että olen lukenut viime vuosina Kingin tuotantoa uudelleen ilmestymisjärjestyksessä alusta alkaen lukuun ottamatta Musta torni -sarjaa, jonka luen uudelleen myöhemmin. Nämä tuoreimmat ovat siis minulta vielä lukematta, lähes kaikki vanhemmat kirjat olen lukenut vähintään kerran.

Menestynyt rakennusurakoitsija Edgar Freemantle käy lähellä kuolemaa työtapaturmassa, mutta jää kuin ihmeen kaupalla henkiin, kivuliaana, raajarikkona ja muistihäiriöistä kärsivänä, mutta henkiin kuitenkin. Vaimo Pam saa tarpeekseen miehensä ailahtelevasta ja agressiivisesta käytöksestä ja ilmoittaa haluavansa avioeron. Psykologi Kamen suosittelee Edgarille maisemanvaihdosta ja mielekästä tekemistä. Edgarin "masennuslääkkeeksi" valikoituu Floridan rannikolla sijaitseva Duma Key, tarkemmin sanottuna Meksikonlahden rantaveden partaalla seisova talo Salmon Point, tuttavallisemmin Big Pink ja piirtäminen, johon Edgar ryhtyy pitkän tauon jälkeen talon yläkerran maisemahuoneessa. Luvassa on kuntouttavia rantakävelyjä, uudet ystävät Wireman, Elizabeth ja Jack, terapiataidetta, auringonpaistetta, lempeää tuulta ja maalauksellisen kauniita auringonlaskuja, mutta myös simpukoiden kuisketta, kädentyngässä säteilevää aavesärkyä ja raastavaa kutinaa sekä näkyjä. Jotain pohjavirroissa aistittavaa pahaa, punaista... Kamenin mukaan Edgar tarvitsi [a]itoja suojaksi yöltä, mutta mitkä aidat suojaavat Duma Keyltä ja sen salaisuuksilta?

     Kun olin valmis, oli lähes sysipimeää.
     Vasemmalla kolme rantapalmua kahisivat.
     Alempana ja edempänä - mutta ei enää kovinkaan kaukana, sillä vuoksi oli alkanut - Meksikonlahti huokaili, kuin sillä olisi ollut takanaan pitkä päivä ja töitä oli silti vielä rästissä.
     Taivaalla oli nyt tuhansia tähtiä, ja lisää tuli näkyviin, kun katsoi ylös.
     Tämä on ollut täällä alusta saakka, minä ajattelin ja muistin jotain, mitä Melindalla oli tapana sanoa, kun hän kuuli radiosta mieluisan kappaleen: Se tempaisi mukaansa heti kun sanoi moi. Raapustin alkeellisen tankkerini alle pienellä MOI. Muistaakseni (ja nyt muistini pelaa paremmin) se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun nimesin piirroksen. Ja eikö olekin hyvä nimi? Huolimatta kaikesta vahingosta, mitä myöhemmin seurasi, se on minusta osuva nimi piirrokselle, jonka piirsi mies, joka yritti parhaansa, jottei olisi enää ollut surullinen, ja joka yritti muistaa, miltä tuntui olla onnellinen.
     Se oli valmis. Laskin kynän kädestä, ja silloin Big Pink puhui minulle ensimmäisen kerran. Sen ääni oli hiljaisempi kuin meren huokaileva hengitys, mutta minä kuulin sen silti.
     Minä olen odottanut sinua, se sanoi.

Jos heittäytyisin oikein lyhytsanaiseksi voisin tiivistää tuntemukseni kirjasta seuraavaan Wiremanin Edgarille tämän maalauksista lausumaan kommenttiin. "Kun teos on onnistunut ja katsoja avautuu sille, seuraa emotionaalinen pamahdus. Minä tunsin sen pamahduksen, Edgar." Minä todellakin tunsin -taas!- sen pamahduksen lukiessani, herra King!

Nautin hitaasta tutustumisesta paratiisimaiseen Duma Keyhin, tunsin lämpimän hiekan varpaideni alla, Meksikonlahden kohinan korvissani, ihailin maisemahuone Little Pinkin tarjoamaa auringonlaskunäytöstä, seurasin ilolla Edgarin ja Wiremanin ystävystymistä, Edgarin kuntoutumista ja sanojen sekä muistojen löytymistä, luovin sujuvasti jopa taidemaailmassa. Ja juuri kun olin vaipumassa rentoon rantatunnelmaan helmeilevän viileän vihreän teen virkistäessä auringon paahtamia huuliani tunsin kylmän kosketuksen niskassani, näin painajaismaisia välähdyksiä ja olin yhtäkkiä pimeässä. Onneksi King tarttui vahvalla otteella käteeni ja kuljetti minut sen läpi. En voi sanoa, että turvallisesti, sillä toki reissussa rähjääntyy, mutta tutulle tyylilleen uskollisesti. King on saattanut pehmentää pelkopuolta uudemmassa tuotannossaan, mutta kyllä Duma Key säikäytti useamman kerran.

"Vesi virtaa virtaa nyt vuolaammin. Pian tullaan koskeen. Tunnetko sen?"
     "Tunnen", minä vastasin. En tiennyt, mistä hän puhui. Tai tiesin sittenkin. 

Ja katsokaa tuota upeaa Mark Stutzmanin kansikuvaa, siinä se on, koko kirja kiteytettynä!


Sitaattikunniamaininnan saajia on kaksi, koska King ♥

Lastenkasvatus jos mikä on sitä, että hyräillään hiukan alkua ja vedetään loput nuotin vierestä.

Aivot ovat outo apina, eikö vain?


Duma Keyssä ovat vierailleet myös Annika K, Morre, Suvi ja torakka. Lisäksi Irene on nimennyt listauksessaan Duma Keyn yhdeksi Kingin parhaista ja tärkeimmistä teoksista.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli lempeä ja sympaattinen, mutta kyllä mua lopussa vähän pelottikin :D Ihana Kingi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, ihan samaa mieltä :) Tämä ei ainakaan helpottanut vesipelkoani, tai siis sen pinnanalaisen maailman pelkoani ;) Ihanapa hyvinkin <3

      Poista
  2. Oi, Kingiä <3 Minulla on tämäkin vielä lukematta. Ihanaa kun on omassa hyllyssä odottamassa useampi lukematon Kingi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, Kingiäpä hyvinkin <3 Omat Kingit on kyllä parasta, ei tarvitse tuijotella kirjaston saatavuustilanteita ja eräpäiviä :) Omasta hyllystä löytyy sekä lukemattomat että luetut, ei lopu lukeminen heti kesken ;) Toivottavasti löydät pian aikaa Kingille.

      Poista