07 tammikuuta 2015

Kirjallinen kooste vuodesta 2014



Taas on yksi vuosi vilahtanut ohitse ja on vuoden 2014 kirjallisen koosteen aika. Mitä tuli luettua? Mitkä kirjat sykähdyttivät eniten, mitkä vähiten? Miten lukuhaasteissa kävi? Osuiko kohdalle kirjallisia tapahtumia? Ja mitä odotan tältä kirjavuodelta 2015?

Vuonna 2014 luin yhteensä 50 teosta (laskin tähän mukaan myös sarjakuva-albumit). Se on määrällisesti hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta veikkaan sivumäärän olevan viimevuotista suurempi, onhan joukossa monta tiiliskiveä, esimerkiksi Päätaloa tuli luettua yli 3500 sivua. Émile Zolan Nana on melkein luettuna, mutta sen loppu jäi tälle vuodelle. Lähemmin tarkasteltuna vuoden 2014 lukemiseni näyttää tältä:

  • Kotimaisia 23, ulkomaisia 26, lisäksi 1 jossa kirjoittajia molemmista.
  • Naisten kirjoittamia 25, miesten kirjoittamia 25 ja tässäkin lisäksi 1 jossa molempia.
  • Vuonna 2014 julkaistuja (tai suomennettuja) uutuuksia 12, vanhempia 38 (mukaan laskettu yksi vuonna 2014 julkaistu uusintapainos).
  • Tutustuin 21 uuteen kirjailijaan (tosin esimerkiksi Sami Lopakka ja A.W. Yrjänä ovat minulle ennestään tuttuja nimiä musiikkimaailmasta), 11 kirjailijan teoksia olin lukenut ennenkin. Viime vuonna tuli luettua useampia kirjoja mm. Stephen Kingiltä, Kalle Päätalolta ja Charlaine Harrisilta, siksi kirjailijoiden yhteismäärä jää 32:een. Lisäksi Granta 2 - Outo -aikakauskirjassa oli sekä minulle uusia että vanhoja tuttuja kirjailijoita, mutta en erittele ja laske heitä nyt tähän.
  • Fiktiota 31, faktaa 5, lisäksi vaikeammin määriteltäviä Kalle Päätaloja (omaelämäkerrallista Iijoki-sarjaa) 6, runoja 3 ja sarjakuvia 5.
  • Kirjastosta lainattuja 26, jostain muualta lainattuja 3, ilmaiseksi saatuja (kirjaston kierrätyskärrystä, lahjana tms.) 4, itse ostettuja 4 ja arvostelukappaleita 13 (tarjottuja 4, pyydettyjä 8, pyytämättä saatuja 1). Tästä voi vetää suoran johtopäätöksen, että omasta kirjahyllystä pitäisi lukea paljon enemmän.

Ja sitten ne vuoden kohokohdat, hyvässä ja vähän pahassakin. (Kuvaa klikkaamalla pääsee kunkin kirjan postaukseen.)

Vuoden helmi löytyi heti alkuvuodesta, Sami Lopakan Marras nauratti, itketti ja ihastutti ♥

http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/01/sami-lopakka-marras.html



Vuoden hutiksi nousi Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan päätösosa Sydänverellä. Pitkän (piiiiitkitetyn) sarjan taso laski hiljalleen, viimeisessä osassa heitettiin romukoppaan jopa aikaisemmista osista tuttu toimiva kerronta. Myös loppuratkaisussa oli toivomisen varaa... Pääosin kuitenkin viihdyin sarjan parissa loistavasti. Jätin siis kirjasarjalle hyvästit kovin ristiriitaisissa tunnelmissa. (Sain joululahjaksi kirjaan perustuvan True Blood -sarjan 5 ensimmäistä kautta dvd-boksina, joten seikkailuni Sookien matkassa kuitenkin jatkuvat.)


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/05/charlaine-harris-sydanverella.html



Lukuvuoteni top 10 -listan tekeminen oli yllättävän vaikeaa. Listalle oli tunkua, mutta tällä hetkellä nämä, Lopakan Marras mukaan luettuna, ovat vahvimpana mielessäni:


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/09/ari-vantanen-apulanta-kaikki-yhdesta.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/07/stephen-king-liseyn-tarina.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/06/tove-jansson-muumit-ja-suuri-tuhotulva.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/08/kalle-paatalo-taysi-tuntiraha.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/11/diana-gabaldon-sydanverellani.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/01/patrick-suskind-parfyymi-eraan.html 
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/12/katja-kaukonen-vihkivedet.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/09/laurent-gaude-hurrikaani.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/12/steven-daly-johnny-depp.html 



Haasterintamalla oli yllättävän vilkasta. Pelasin Le Masque Rouge -blogin Emilien johdolla kirjabingoa, osallistuin myös hänen kirjakuva päivässä -haasteeseen blogini facebook-sivulla. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen järjestämässä Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kimppaluvussa pääsin hyvään vauhtiin ja luin aikataulussa sarjan kuusi ensimmäistä kirjaa. Jatkan matkaa itsekseni omaan tahtiin, niin vahvasti Päätalo on minut koukuttanut. Anna minun lukea enemmän -blogin Annami johdatti ranskalaiseen kirjallisuuteen Vive la France! -haasteella, sain kuudella luetulla kirjalla Ranskan lipun valmiiksi. Suomen Pakolaisavun #lukuhaasteessa autoin viemään lukutaitoa Ugandan, Liberian ja Sierra Leonen pakolaisille 6 euron panoksella. Karo Hämäläisen innoittamana luin marraskuussa joka päivä vähintään 30 sivua, kuukauden luettujen sivujen määrä nousi lopulta 2003 sivuun 900 sivun vähimmäismäärän sijaan (kiitos sairaslomani). Les! lue! -blogin Reeta Törrösen Tove Jansson 100 vuotta -haasteeseen osallistuin lukemalla 4 Tove Janssonin kirjaa ja käymällä vihdoin ja viimein Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Pari lukuhaastetta on vielä kesken, Lumikin luetut -blogista nappaamani kirjallinen maailmanvalloitus -haaste etenee todella hitaasti, vasta 13/223 maata luettuna, P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saran ideoimaan runohaasteeseen olen lukenut 3 runoteosta. Lukuhaasteista voi lukea tarkemmin haastevälilehdiltä.

Yksi kirjavuoden ehdottomista kohokohdista oli Oulun kaupunginkirjastolla järjestetty Pohjoista kirjallisuutta -ilta, jossa olin parin kirjabloggarikaverin kanssa kuuntelemassa Sami Lopakan mietteitä hänen esikoisromaanistaan Marras, samalla sain Lopakan signeerauksen omaan kappaleeseeni. Kesällä kävin Tampereella, pääsin sekä muumimaiselle museovierailulle että Tampereen seudun kirjabloggareiden tapaamiseen, mahtavaa!

Mitä sitten tänä vuonna? Yritän lukea oman kirjahyllyn kirjoja, mutta en missään nimessä aio kääntää selkääni kirjastolle tai uutuuksille. Odotan erityisen paljon Matti Riekin kirjaa Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina. Ikisuosikiltani Stephen Kingiltä on tulossa parikin uutta suomennosta, ne ostan omaan hyllyyn odottamaan lukuvuoroaan (nyt lukuvuorossa on Tapahtumapaikkana Duma Key, etenen siitä aikajärjestyksessä uudempiin). Muitakin mielenkiintoisia uutuuksia on tulossa, mutta en ole varsinaisesti tehnyt niistä vielä lukusuunnitelmia. Yritän malttaa mieleni lukuhaasteiden suhteen, mutta pari mielenkiintoista on tullut jo vastaan...

Hyvää ja kirjaisaa alkanutta vuotta 2015, joka muuten sattuu olemaan Kirjan vuosi!

16 kommenttia:

  1. Kiva koontipostaus :) Hyvää ja kirjaisaa Kirjavuotta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai :) Näitä koosteita on kiva tehdä, pääsee muistelemaan lukemisiaan.

      Poista
  2. 6 osaa Päätaloa - siinä on jo saavutusta yhdelle vuodelle! Hurjaa, en tuohon itse pystyisi. :) Mukava kooste, ja oikein hyvää kirjan vuotta sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa! Kuuden Päätalon lukeminen ei tehnyt edes tiukkaa :) Seuraava on jo lainattuna, mutta pari muuta kirjaa kiilaa edelle.

      Poista
  3. Kiinnostava ja monipuolinen kirjavuosi sinulla takana. <3 Meillä mies luki tuon Lopakan Marraksen ja piti kovasti.

    Hyvää alkanutta vuotta, hienoja lukuelämyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Kirjavuoteen mahtui monenlaista, ja ihanan paljon hyviä kirjoja! Meilläkin mies luki Marraksen, mutta ei huokaillut ihastustaan ainakaan ääneen (kuten minä saatoin tehdä) :) Tykkäsi siis kyllä.

      Hienoja lukuelämyksiä sinullekin <3

      Poista
  4. Top 10 -listaltasi olen lukenut vain Muumit ja suuri tuhotulva -kirjan, joten sain koonnistasi hyviä lukuvinkkejä. :)
    Kirjaisaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiva jos sait lukuvinkkejä, sittenhän tämä kooste oli hyödyksi :)

      Poista
  5. Kiva bloggaus. Hyvää ja kirjaisaa vuotta!

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus, tuo Kingin Liseyn tarina on minulla nytten juuri lainassa kirjastosta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aletheia :) Oi, odotan innolla postaustasi Liseyn tarinasta!

      Poista
  7. Oletpa ehtinyt vaikka mitä! Muumit ja suuri tuhotulva oli minullakin viime vuoden luetuissa, Vihkivedet taisin lukea sitä edellisenä vuonna. Apulanta odottelee vielä. Tuo Lopakan teos kiinnostaa, ystävänikin on sitä kovasti kehunut.

    Huikeaa alkanutta vuotta ja upeita kirjaelämyksiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :) Hämmästyin itsekin mitä kaikkea sitä tulikaan luettua viime vuonna kun tarkastelin lukulistaa. Vaikka määrä ei ole suuri osui luettaviin monia todella hyviä kirjoja. Toivottavasti Apulanta-kirja ja Marras pääsevät pian luettavaksesi, suosittelen molempia :)

      Poista
  8. Huomenta :) Pakkasaamun tervehdys täältä etelä-pohojammaalta. Sulla on ihana blogin nimi :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anuliini1975 ja kiitos kehuista :) Täälläkin paukkuu pakkanen, lukema taitaa olla jo jonkin verran -20 kylmemmällä puolella, en uskalla edes tarkistaa ennen kuin vasta aamulla ;) Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista