perjantai 1. elokuuta 2014

Diana Gabaldon: Tulivana



Diana Gabaldon: Tulivana
Gummerus, 2013
331 sivua
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
(A Trail of Fire. Four Outlander Tales, 2012)
Luettu: 26.7.2014 (loppu lukumaratonilla)
Mistä: kirjastosta


Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja on yksi suosikkisarjoistani, olen lukenut kaikki sarjassa ilmestyneet seitsemän tiiliskiviromaania. Niiden lisäksi sarjaan kuuluu rönsyjä (Gabaldonin kirjakauppiasystävän keksimä termi) eli tarinoita, jotka eivät ole sarjan varsinaisia osia vaan irrallisia tarinoita sarjan (osien) sisällä ja välissä. Oma rönsylinjansa on lordi John Greystä eli sarjan eräästä sivuhenkilöstä kertova sarja sekä juuri lukemani Tulivana, joka kirjan sisäliepeen jaottelun mukaan kuuluu Matkantekijä-sarjaan. Mietin pitkään luenko Tulivanaa ollenkaan, en nimittäin oikein perusta näistä sarjojen ns. sivuhyppelyistä, esimerkiksi Sookie Stackhouse -sarjan välitarinoita en lukenut enkä lue. Päätin kuitenkin testata kuinka Gabaldonin lyhyemmät kertomukset iskevät ja toimiihan Tulivana eräänlaisena lämmittelynä ennen syksyllä julkaistavaa sarjan kahdeksatta osaa Sydänverelläni kirjoitettu. Tulivanan kaksi viimeistä tarinaa luin lauantaisella lukumaratonillani.

Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa sijoittuu Lontooseen toisen maailmansodan aikaan ja kertoo mitä tapahtui Jerry ja Dolly MacKenzielle, Roger MacKenzien vanhemmille. Armeijan käytäntö riepottelee John Greytä vuonna 1759 Lontoosta ankeriasjuhlista Kanadaan Quebecin kaupungin valtaukseen. Lordi John ja zombien vitsaus -tarinassa John Grey on Jamaikalla vuonna 1761 selvittelemässä karanneiden orjien jälkeläisten kapinaa ja törmää zombeihin. Välitilassa ollaan vuoden 1778 Pariisissa, jossa Michael Murray saattelee Joan MacKimmietä Enkelten luostariin kun samaan aikaan Saint-Germainin kreivi tavoittelee ikuista elämää.

"Siinä menee hyvä perse kyllä ihan hukkaan", monsieur Brechin huomautti ranskaksi katsellessaan, kuinka Joan kapusi kajuutan tikkaita ylös. "Ja mon dieu noita sääriä! Kuvitelkaapa niitä kietoutuneina selkänne ympärille. Pyytäisittekö te häntä pitämään raidalliset sukat yllään? Minä pyytäisin."
     Michaelin mieleenkään ei ollut tulla kuvitella moista, mutta nyt hänen oli vaikea karkottaa mielikuvaa päästään. Hän yski nenäliinaan peittääkseen punehtuneet kasvonsa. Madame Brechin tyrkkäsi aviopuolisoaan kyynärpäällä terävästi kylkeen. Mies ähkäisi mutta ei näyttänyt muuten häiriintyvän tökkäyksestä, jollainen kaiketikin oli heille aivan tavanomainen tapa kommentoida.
     "Elukka", nainen sanoi kiihkottomasti. "Ettäs kehtaat puhua Kristuksen morsiamesta tuohon sävyyn. Kiitä onneasi, jos ei Isä Jumala itse iske sinua salamalla kuoliaaksi."
     "No, ei hän vielä ole Kristuksen morsian", monsieur vastusteli. "Ja kuka tuon perseen sitä paitsi on luonut? Eiköhän vaan Jumala ilahdu kuullessaan, että hänen kättensä työtä kehutaan. Ja minä kun vielä olen melkoinen asiantuntija." Hän virnisteli lemmekkäästi madamelle, joka tuhahti.

Yllätyin hieman kun huomasin, että tarinoista peräti kaksi kertoo lordi John Greystä (ottaen huomioon aiemmin mainitsemani erillinen lordi John Grey -rönsysarja) ja kun toisessa tarinassa on jopa zombeja! Nämä molemmat tarinat kuitenkin viihdyttivät, varsinkin zombitarina, aloin jopa hieman pitää miehestä ja mietin pitäisikö minun sittenkin lukea myös lordi John Grey -sarja... Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa oli myös oivallinen vaikkakin melko lyhyt tarina, tosin jouduin aluksi hieman kertaamaan Roger MacKenzien lapsuuden adoptiokuvioita. Pidin kuitenkin ehkä eniten kirjan pisimmästä tarinasta eli Välitilasta, joka edustaa mielestäni parhaiten koko Matkantekijä-sarjan henkeä ja tunnelmaa: vahvoja hahmoja, mukavaa murretta, (eroottissävytteistä) romantiikkaa, aikamatkustusta, uskottavan kuuloista ajankuvausta, huumoria ja tietysti seikkailuja, kaikkia sopivassa suhteessa. Ehkä Pariisi tapahtumapaikkana vielä keräsi tarinalle lisäpisteitä :)

Vaikka suhtaudun yleensä hieman nihkeästi todellisten henkilöiden ja fiktion sekoittamiseen en kokenut sitä häiritseväksi niissä Tulivanan tarinoissa, joissa tällaisia tosielämän henkilöitä vilahtaa. Kyseiset henkilöt kuitenkin ovat enemmän sivuosassa ja heidän esiintymisensä liittyvät todellisiin historiallisiin tapahtumiin. Gabaldon on taitava yhdistämään faktaa ja fiktiota, hän kommentoi asiaa Armeijan käytäntö -kertomuksen alussa näin: Historiallisen fiktion kirjoittamisessa on se ihanuus, että parhaat osat eivät ole keksittyjä.

En vielä Tulivanan luettuanikaan täysin lämmennyt näille sivutarinoille, mutta kieltämättä ne sopivat oikein hyvin hellepäiviin. Tulivanan luettuani en millään malttaisi odottaa sarjan seuraavan osan ilmestymistä! Niin ja onhan Matkantekijästä tulossa myös tv-sarja, aion katsoa ja todennäköisesti myös koukutun)!

Myös Ahmu ja Maija ovat lukeneet Tulivanan sarjan seuraavaa varsinaista osaa odotellessaan.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Tyttö on viehättävä, mutta sinä päätyisit tyrmään tai hullujenhuoneelle kuukauden kuluessa.


Kirjallinen maailmanvalloitus: Jamaika

4 kommenttia:

  1. Blogger on näköjään hukannut aiemman kommenttini, mutta tässä uudestaan:

    Minulla on suuria vaikeuksia Luiden kaiun kanssa, jonka haluan lukea ennen sitä seuraavaa tiiliskiveä. Nämä rönsyt olivat sen sijaan leppoisaa luettavaa, vaikka Lordi Greytä lukuunottamatta en oikeastaan muistanut, kuka kukin on. Se zombijuttu oli jopa yllättävän hyvä! Otsikon perusteella kuvittelin jotain tosi överiä ja teennäistä, mutta onneksi olin väärässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiva kun jaksoit käydä kommentoimassa uudelleen :) Blogger välissä syö ikävästi kommentteja :(

      Leppoisaa luettavaa nämä rönsyt tosiaan olivat. Minäkin yllätyin positiivisesti tuosta zombijutusta, ennakkoluuloja överiyden suhteen oli minullakin. Onneksi netistä löytyi muistin virkistysmateriaalia noihin unohtuneisiin hahmoihin, jouduin käymään kertaamassa pariin kertaan.

      Muistelen, että minullakin oli Luiden kaiun kanssa hieman vaikeuksia. En tiedä johtuiko siitä, että edellisen osan lukemisesta oli sen verran pitkä aika vai mistä. Toivottavasti seuraava kirja on yhtä vetävä kuin alkupään kirjat!

      Poista
  2. Minuun nämä Gabaldonin syrjähypyt eivät oikein iske, mutta kyllähän näitä lukee odotellessa. John Greyhin keskittyviä kirjoja en ole jaksanut lukea ollenkaan, ja juuri kävin tuossa Maijan blogiin kommentoimassa Luiden kaiku-postaukseen mielipiteeni siitä, että Gabaldon saisi vähitellen päästää irti näistä hahmoista ja keksiä jotakin uutta.

    Olen nyt seurannut mielenkiinnolla Muukalaiseen perustuvaa tv-sarjaa, ja kyllähän tämän tarinan ympärille saa ympättyä kaikenlaista. Jännä seurata miten paljon Gabaldon jaksaa kirjoittaa ja toisaalta kuinka pitkään lukijat ostavat tämän saman juonikuvion ympärille sidottuja jatko-osan jatko-osia.

    Huh, kuulostanpa negatiiviselta ihmiseksi, joka pitää Muukalaista yhtenä ihanimmista kirjoista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Gabaldonin syrjähypyt", miten loistavasti ja osuvasti sanottu, Ahmu :D Nimenomaan, näitä lukee odotellessa, silloin jos varsinaisesta sarjasta uhkaa saada liikaa vieroitusoireita.

      Minä en ole vielä tuota tv-sarjaa päässyt näkemään, mutta odotan sitä innolla. Mahtavaa saada hahmot ns. elävinä silmien eteen!

      Luiden kaiku oli muistaakseni melko hajanainen ja rönsyilevä, toivottavasti Gabaldon keskittyy jatkossa enemmän avainhenkilöihin eikä pitkitä liikaa niin yksittäisiä osia kuin koko sarjaakaan. Jossain vaiheessa Jamie ja Claire ikääntyvät niin paljon, että jäävät väistämättä taustalle, en tiedä kuinka paljon sarja sitten jaksaa kiinnostaa.

      Hih, pitäähän huippukirjoja/sarjojakin pystyä kritisoimaan :)

      Poista