07 heinäkuuta 2014

Muumilaaksossa ja vähän muuallakin

Mikä se sieltä puiden takaa pilkistää...? Tampereen taidemuseo!




Nurkalta löytyi maininta päivän kohteesta...




...nimittäin Tampereen taidemuseon Muumilaaksosta. Ei muuta kuin peremmälle.




Tampereella on tullut käytyä monta kertaa, mutta tämä näyttely on jostain syystä jäänyt aina välistä. Nyt Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi otin Muumilaakson lomaohjelmaamme. Onneksi perheessä on muitakin muumifaneja, joten hirveitä houkutteluja ei tarvittu.

Muumilaakso on Tove Janssonin muumikirjoihin perustuva museo, jonka kokoelmaan kuuluu noin 2000 teosta. Tällä hetkellä Muumilaaksossa on esillä näyttely Seikkaillen kotiin, jossa kuvataan Muumipeikon ja kumppaneiden seikkailua, matkaa ja kotiin paluuta. Näyttelyn kiertämiseen voi ottaa mukaan näyttelyesitteen (useita kielivaihtoehtoja), josta voi lukea lisää kustakin teoksesta. Näyttelyssä on mukana Janssonin eri tekniikoin tekemiä alkuperäisiä muumikuvituksia, Janssonin elämänkumppanin Tuulikki Pietilän tekemiä kolmiulotteisia kuvaelmia, eri maissa julkaistuja muumiromaaneja sekä Janssonin, Pietilän ja Pentti Eistolan rakentama suuri muumitalo.

En osannut arvata, että museoon meneminen jännittäisi, mutta laskeutuessani portaita alakertaan hengitys kiihtyi ja kädet hikosivat. Kun näin näyttelyn ensimmäisen teoksen, Merenhuiskeen vesillelaskun, minulta pääsi pitkä huokaus. Tuntui upealta, mutta myös hieman uskomattomalta päästä katsomaan Janssonin alkuperäisiä muumikirjojen kuvituksia ja muita näyttelyn teoksia. Tarkkoja viivoja, pieniä yksityiskohtia, hengästyttäviä kokonaisuuksia ja silti vain yksi, vaikkakin merkittävä, osa Janssonin elämäntyöstä. Monikerroksinen muumitalo oli myös melkoinen nähtävyys! Näyttelystä on vaikea kirjoittaa, tuntuu etteivät sanat riitä kuvailemaan tuntemuksia eikä näyttelystä saanut ottaa valokuvia. Kannattaa siis mennä itse tutustumaan Muumilaaksoon. Aikaa kannattaa varata riittävästi, ettei tarvitse pilata kokemusta kiireellä. Tarkempia tietoja löytyy Muumilaakson nettisivuilta.


Kuva: © Moomin Characters™, www.tove100.fi


Sattuipa vielä niin sopivasti, että Muumilaaksossa vierailun lisäksi pääsin osallistumaan kirjabloggaajien Tampereen tapaamiseen. Oli todella mukava päästä tapaamaan kasvokkain sekä vanhoja että yksi uusi blogituttavuus. Kiitos Sara, Henna, Elina ja Anu kahvihetkestä :)


- - -


Esitellään nyt vielä lomamatkan kirjaostokset (Vaasasta ja Tampereelta), kirjahamsteri oli vähällä päästä irti... Tosin perhe oli hyvänä ostosapuna, mies valitsi Baldaccin kirjan, kuopus Epun ja esikoinen Veljeni Leijonamielen. Hieman yllätti, että itse valitsin vain yhden romaanin ja loput novelleja/tarinoita.



21 kommenttia:

  1. Olen käynyt vain siellä Metsossa muutaman kerran missä näyttely ennen oli. Hieno näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, sinähän olet sitten konkari Muumilaakson suhteen :) Aion itsekin käydä siellä uudelleen. Kuopuskin tuumasi lähtiessämme, että "olipa ihanaa, mennäänkö uuelleen?" :)

      Poista
  2. Minullakin on Tampereen Muuminäyttely näkemättä, mutta tässä oli hyvät maistiaiset. Ja paikan päälläkin olisi kiva joskus käydä. :)

    Kivoja kirjoja olet löytänyt. Minua on alkanut hiljalleen kiinnostaa Rowlingin Paikka vapaana. Kirjastolainana ajattelin kokeilla syksyn mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kiva jos tykkäsit maistiaisista :) Tampereen Muumilaaksoa voi suositella jos Muumit vähänkään kiinnostaa!

      Kivoja kirjoja olisi löytynyt vielä enemmänkin, mutta sain viime hetkellä otettua itseäni niskasta kiinni ;) Paikka vapaana on kiinnostanut alusta asti, vaikka se poliittisuus vähän arveluttaa. Haluan silti ehdottomasti testata Rowlingin Harry Potterin jälkeistä kirjallisuutta. Voisin toki lukaista myös sen salanimellä kirjoitetun Käen kutsun, mutta dekkarit eivät ole suosikkejani.

      Poista
  3. Olipa ihana tavata! Tuntui, kuin olisi tavannut vanhan, hyvän ystävän! <3

    Puhuit (ja kirjoitat tässä nyt) Muumilaaksosta niin houkuttelevasti, että taidamme me natiivitkin innostua vielä tänä kesänä sinne piipahtamaan, varsinkin, kun nyt olemme aika hyvässä vauhdissa Muumi-kirjoja lukemassa.
    Edellisestä käynnistä on jo vuosia.

    Mukavat matkamuistokirjatkin olet poiminut etelänmatkaltasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minustakin tuntui kuin olisi tavannut vanhan hyvän ystävän <3 Onneksi on Facebookin puhelinsovellus, muuten olisi mennyt tapaaminen ohi.

      Minusta tuntui, että olin silloin illallakin vielä ihan muumihöyryissä, anteeksi vain mahdoton hehkutus ;) Kiva jos tekin innostutte taas muumeilemaan.

      Vielä kun ehtisi lukemaan nuo kirjat, "muutama" aiempi ostoskin odottaa vielä lukemistaan :)

      Poista
  4. Voi, jo tuo museokyltti on niin ihana! *huokaus* Tampere on kyllä kiva kaupunki, pitäisi mennä käymään, pitkä aika vierähtänyt edellisestä kerrasta. Ja hauskaa, että pääsit tapaamaan kollegoita! =D

    Mukavan näköinen kirjapino. Olen lukenut Paikka vapaana, ihan jees, mutta ei mitenkään ikimuistoinen. Ja Veljeni, Leijonamieli tietenkin, joskus silloin kauan sitten, sehän oli ihana! Joe Hilliltä olen lukenut vain yhden kirjan, ja itse asiassa viimeksi kirjastossa tarkastelin hänen jotain (oisko ollut Sarvet) kirjaansa, mutta ei vain oikein sytyttänyt. En hirveästi pitänyt siitä kirjasta, jonka olen lukenut. Jotenkin vain tässä tapauksessa ei oikein mene täysin kohdilleen se sanonta "like father, like son." =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, jo pelkkä kyltti sai kieltämättä sykkeen nousemaan :D Tampere on tosiaan kiva kaupunki. Oli mahtava tavata kollegoja, vaikka pikaisesti.

      Veljeni Leijonamieli on ihana, hieman jännittää mitä esikoinen siitä pitää. Minulta löytyy jo ennestään yksi Joe Hillin kirja hyllystä (olikohan Sydämen muotoinen rasia), joka sekin on vielä lukematta. Tein siis ostoksen ehkä hieman isän meriittejä silmällä pitäen ;) Ei kun ihan kiinnostavalta tuokin kirja vaikutti.

      Poista
  5. Vaikka Tampereella on tullut käytyä paljon, tämä paikka on edelleen näkemättä. Hmm, olisikohan ensi viikon reissulle tulossa liikaa muumeja, jos Ateneumin lisäksi kävisin Tampereenkin taidemuseossa, molemmissa kaupungeissa kun olen lähdössä käymään? Voikohan muumiyliannostus edes olla mahdollista? ;-D

    Kirjapinostasi silmäni osui Veljeni Leijomieleen. Päätin muutama viikko sitten paikata Astrid Lindgren aukkojani. Pyörittelin tuotakin teosta kädessäni, mutta valkkasin kuitenkin ensin mukaani Ronja Ryövärintyttären. Odottelee vielä tosin lukijaansa yöpöydällä.

    Aurinkoista viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, sinullahan olisi vallan teemamatka jos mahduttaisit myös Tampereen taidemuseon Muumilaakson kohdelistalle! Eli vastaus kysymykseen on ei, en usko että muumeista voi saada yliannostusta :D Minä olisin halunnut käydä tuolla Ateneumin näyttelyssä, mutta olen enemmän kuin iloinen jo siitä, että pääsin tuonne Tampereen muuminäyttelyyn.

      Minä luin Veljeni Leijonamielen vasta pari vuotta sitten, se on upea <3 Ronja Ryövärintytär on ollut yksi suosikeistani jo lapsesta asti, mutta kyllä tuo Veljeni Leijonamieli yltää yhtä korkealle arvoasteikollani. Suosittelen siis molempia!

      Poista
    2. Niin ja aurinkoista viikon jatkoa myös sinulle Kaisa! Me olemme käyttäneet nämä molemmat hellepäivät hyödyksi ja olemme lasten kanssa melkein asuneet uimarannalla. Heitin viimein talviturkin veteen eilen :)

      Poista
  6. Mekin käytiin Muumilaaksossa ekaa kertaa nyt toukokuussa, ja oli kyllä ihan mieletön. Ateneumin näyttely tietenkin oli myös uskomaton ja sinne pitäisikin ehtiä vielä toistamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, luin ensin kommenttisi liian hätäisesti "Melkein käytiin Muumilaaksossa..." ja ihmettelin miten tiesit sanoa sitä mielettömäksi jos et kuitenkaan käynyt siellä :D Helle on tainnut sulattaa aivoni... Ihanaa, että olet päässyt näkemään molemmat näyttelyt, olen hieman kateellinen sinulle ;)

      Poista
  7. Tuota kuopuksesi kommenttia ei voi ohittaa. Minunkin pitää viedä pesueeni ehdottomasti vielä tänä kesänä Tampereelle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, olimme kuopuksen kanssa harvinaisen yksimielisiä asiasta ;) Mukavaa muumeilua sinulle ja perheellesi!

      Poista
  8. Pitäisi kyllä käydä Tampereella! Olen käynyt vain pari kertaa, aina ohimennen, ja kaupunki vaikuttaa niin kivalta ja kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Tampere on kyllä mukava kaupunki, jotenkin semmoinen leppoisa :)

      Poista
  9. Olipa kyllä aivan mahtavaa tavata kasvotusten, ja komppaan Elinaa: tuntui tosiaan, kuin olisi tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa. <3 :)

    Ja Muumilaakso on kyllä hieno paikka. Kävin keväällä, ja voisin palata sinne pelkästään jo Muumitalon takia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, erikoista miten jotkut, sinäkin <3, tuntuvat heti ensitapaamisesta lähtien ihan kuin vanhoilta ystäviltä :) Oli mahtava viimein tavata sinutkin kasvotusten!

      Muumilaakso kestää varmasti monen monituista vierailua <3

      Poista
  10. Oi' muumilaakso on lumoava paikka. Kävin siellä keväällä ja haltioiduin taas, kuten aina Toven muumipiirrosten edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, haltioituminen on oikein osuva sana kuvaamaan niin muumipiirroksia kuin koko Muumilaaksoa :)

      Poista