keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas



Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas
Tammi, 2009
307 sivua
Suomentanut: Vappu Roos
(Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά, 1946)
Luettu: 16.3.2014
Mistä: kirjablogiystävältä


Terveisiä lämpöisen auringon alta, ei kuitenkaan kirjan maisemista Kreetalta vaan Teneriffalta, jossa vietimme hiihtolomaviikon. Matkalukemisekseni valikoitui ihanalta Ilselän Minnalta taannoin saamani Kazantzakisin kirja, jonka tiesin paitsi Minnan arvion myös hänen kirjan mukana lähettämiensä terveisten perusteella sopivan luettavaksi helteisissä olosuhteissa. Kiitos Minna vielä kirjasta ja hienosta kortista!

Kirjan nimettömäksi jäävä minäkertoja, yli kolmekymppinen kirjailija, on lähdössä Kreetalle käynnistämään vuokraamansa hylätyn ruskohiilikaivoksen toimintaa. Kirjailija kuluttaa aikaansa satamabaarissa ennen laivan lähtöä, miettien elämäänsä ja muistellen ystäväänsä kun baarin ikkunan taakse ilmestyy häntä kurkistelemaan vanhempi mies. Pian mies jo astelee kirjailijan luo ja pyytää päästä hänen mukaansa, vaikka kokiksi liemiä keittämään. Pienen hetken kestävän, polveilevan juttutuokion jälkeen kirjailija päättää ottaa makedonialaisen Alexis Zorbasin mukaansa hiilikaivoksen työnjohtajaksi ja niin miesten yhteinen matka Kreetalle voi alkaa.

     Tämä mies, Zorbas, ajattelin, ei ole käynyt koulua eivätkä hänen ajatuksensa ole siellä mutkistuneet. Hän on nähnyt kaikenlaista, tehnyt yhtä ja toista ja kärsinyt paljon, hänen järkensä on kirkas, hänen sydämensä avoin, hän on säilyttänyt alkuperäisen valppautensa. Kaikki monimutkaiset ongelmat, jotka ovat meille ratkaisemattomia, hän ratkoo miekaniskulla, kuten maanmiehensä Aleksanteri Suuri. Hän ei iske helposti harhaan, sillä hän seisoo lujasti maan kamaralla. Afrikan alkukantaiset heimot palvovat käärmettä, koska se koskettaa maata koko ruumiillaan ja on perillä maan kaikista salaisuuksista. Se tuntee ne vatsallaan, pyrstöllään ja päällään. Se koskettaa ja sulautuu yhteen maaemon kanssa. Sellainen on myös Zorbas. Me sivistyneet ihmiset huidomme vain ilmassa kuin mielettömät linnut.

Kirja ei juhli vauhdikkailla juonenkäänteillä vaan luottaa minäkertojan eli isännän ja Zorbasin välisiin keskusteluihin, heidän jakamiinsa muistoihin ja tarinoihin sekä heidän saarella kokemiinsa pieniin ja myös suurempiin sattumuksiin. Miehet pohtivat elämää, ystävyyttä, ikuisuutta, naisia ja Jumalaa. Elämänviisauksia satelee, viini virtaa ja ruoka maistuu, pistääpä Zorbas usein myös tanssiksi kun sanat eivät riitä kertomaan tarinoita tarpeeksi osuvasti. Miesten välinen työsuhde syvenee ystävyydeksi ja heidän välisensä keskustelut muuttavat hiljalleen molempia.

Kirja oli paikoitellen jopa liian hidas makuuni. Silti huomasin lukiessani hymyileväni useaan otteeseen ja nauttivani tarinasta etenkin silloin kun pystyin keskittymään siihen kunnolla ja pitempään. Kirja ei siis ole mikään nopeasti nautittava välipala vaan vaatii aikansa ja sai miettimään asioita monelta kantilta, kaikki ei aina ole sitä miltä ensin näyttää. Hitaus paitsi ärsytti, myös tavallaan ihastutti, kirjasta huokuva leppoisa tunnelma, aurinko, hyvä ruoka ja positiivinen kyllä kaikki järjestyy -asenne sopi omaan olotilaani. Oikein sopivaa lomalukemista siis!

Ikinuoresta, uteliaasta ja tunteella elävästä Zorbasista voisi hyvin ottaa oppia. Tartu hetkeen, tutki, ihmettele ja kyseenalaista, nauti elämästä. Zorbasissa on kuitenkin mielestäni yksi suuri vika, hän nimittäin ei ymmärrä isäntänsä rakkautta kirjallisuuteen. Zorbas kritisoi häntä useampaan kertaan siitä, että tämä etsii viisautensa ja elämänkokemuksensa kirjoista elämisen sijaan. Kyllä molempia tarvitaan, itse hankittuja kokemuksia ja kirjallisuutta!

Pakko mainita sananen myös kirjassa käytetystä runsaasta ja elävästä kielestä. Kirjaa oli miellyttävä lukea ja pitkin tarinaa tuli vastaan hienoja, mielenkiintoisia ja puhuttelevia kielikuvia ja lauseita. Taistelin unta, uupumusta ja kolkkoa aamutuiman turtumusta vastaan(.) kuulostaa melankolisuudessaan kovin suomalaiselta. Jäin miettimään miltä näyttäisi ihminen joka nuuski(i) kahviaan aivan itämaisen himokkaasti. Kovin tutulta kuulostaa myös seuraava ajatus: Talvi saa ruumiimme ja sielumme käpristymään kokoon, mutta nyt saapuu lämpö, joka paisuttaa rintaamme. Kevättä ja sen vanavedessä saapuvaa kesää odotellessa siis! Ihmisen syvimmän olemuksen, oleellisen piirteen Zorbas kuvaa puolestaan näin:

Ei mitään sinulta puutu, hitto soikoon! Ei mitään muuta kuin yksi asia, hulluus. Ja kun se puuttuu, isäntä...
     Hän pudisti kookasta päätään ja vaikeni jälleen.

Huomaan kirjan jälkimaun olevan paljon parempi kuin miltä se paikoitellen lukiessa tuntui!

Ai niin, kirjaa selatessani jäin ihmettelemään kirjailijan nimen kirjoitusasua. Kannessa nimi on muodossa Niko Kazantzakis, mutta sisäsivuilla nimestä vilahtelee myös muotoja Nikos ja Kazanzakis. Ehkä nimi on suomennettu, mutta yhteneväisyys nimen muodosta on unohtunut.

Ilselän lisäksi kirjasta voi lukea myös esimerkiksi seuraavista blogeista: IlluusioitaJokken kirjanurkkaKirjantilaMorren maailma, NuharupiRakkaus on koira helvetistä ja Tarinoiden taikaa.


Sitaattikunniamaininnan saa lomareissusta muistuttava lause (oliivinlehdet voisi meidän tapauksessamme korvata palmunlehdillä):

Me taas söimme tyynesti ja tyytyväisinä kuin raakalaiset ja joimme tummaa punaviiniä ja katselimme hopeahohtoisten oliivinlehtien lomitse merta, joka auringon laskiessa oli muuttunut aivan ruusunväriseksi.


Pitkästä aikaa kirjallinen maailmanvalloitukseni eteni, tällä kertaa valloitin Kreikan.


10 kommenttia:

  1. Pidin varmastikin lukemastani, mutta jälkeenpäin ei tunnu oikein miltään, tarina ei tarttunut minuun. Kirja oli silti hyvä moni huono kirja jää pyörimään mieleen, tämä ei vaikka kaikennäköistä ikävääkin siinä sattui,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä miten minulla käy, ei tästä välttämättä minullekaan sen suurempia muistijälkiä pidemmän päälle jää :)

      Poista
  2. Minulle jäi tästä vahva jälkimaku. Luin tämän Rodoksella ja tämä oli blogini ensimmäinen kokonainen kirja, jonka arvioin. Kirjoitat ihanasti viipyilevästä tunnelmasta ja sitaatit olivat kuvaavia. Zorbasta tuli ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos kauniista sanoistasi :) Hauskaa kuinka moni on lukenut tämän kirjan lomamatkalla, mutta ei Kreetalla vaan jossain muualla :) Tulen kurkkaamaan arviosi, Google-haulla se ei sattunut silmiini.

      Poista
  3. Ooh, ajattelin jo kuvan perusteella, että olet käynyt kotikulman rannat valloittamassa, hih hih hii, tosin ainakin meille sateli vasta hiukan lunta, ettei enää nurmikko viherrä. =D

    Zorbas kuulostaa ihan mielenkiintoiselta, kiehtovalta. Hmm. Kuka tietää. Tietynlainen verkkaisuus ei haittaa - olenkin yrittänyt miettiä, että minkälaista se loppujen lopuksi on - , sellainen voi olla mukavaa, mutta hiuksenhieno lipsahdus johonkin suuntaan saattaa aiheuttaa totaalisen ikävystymisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, niin hullu en ole (tai ainakaan tunnusta olevani), että olisin "kotibiitsille" lähtenyt vielä istumaan :D Oli muuten aika kuumaa auringon paisteessa tuo musta laavahiekka, sai ottaa melkoisia spurtteja päästäkseen paikasta A paikkaan B, eli kävelytieltä rannalle pyyhkeen päälle lueskelemaan ;)

      Zorbas oli siinä hilkulla, että oliko liian verkkainen vai ei, mutta lopulta siis kallistuin mukavan verkkaisen puoleen. Vaatii kyllä tietynlaisen mielialan ja lukurauhan viihdyttääkseen.

      Poista
  4. Tämä kirja on varmasti ollut erityisen otollista luettavaa etelän lämmössä. :)

    Sinulle on haaste blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kyllä :) En tiedä olisinko kyennyt lukemaan tätä täällä Suomen epämääräisessä ollako vai eikö olla -talvessa ;)

      Kiitos haasteesta, kävin kurkkaamassa :)

      Poista
  5. Huomasin juuri, että kirjan pohjalta tehty elokuva esitetään teemalla torstaina 3. heinäkuuta klo 22.08.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ketjukolaaja, täytyy laittaa elokuva tallennukselle :)

      Poista