01 elokuuta 2013

Lukumaraton



Annoin jo blogini facebook-sivulla ennakkovaroituksen vuorokauden mittaisesta lukumaratonistani kun viimein löytyi sopiva hetki kokeilla lukukestävyyttäni. Starttaan siis keskiyöllä, luen sen verran kuin jaksan, nukun yöunet ja jatkan huomenna keskiyöhön asti. Mies lupautui laittamaan ruokaa ja keksimään tekemistä tytöille, jotka tosin suunnittelivat lukevansa huomenna kanssani ainakin jonkin aikaa. Kirjapino on jo kasattuna pöydän laidalle, mutta saatan napata lukemista myös muualta. Luen sitä mikä sattuu miellyttämään. Täytyy vain toivoa, että uni ei vie heti voittoa ja että vastaan ei tule huonoa kirjaa, keskeyttämistaitoni kun on mitä on. Tai siis sitä ei juurikaan ole.

Lukumaratonilla siis yksinkertaisesti luetaan vuorokauden ajan. Kaikki kyseisen 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan ja suoritusta voi mitata luetulla sivumäärällä. Minä en tavoittele suurta sivumäärää vaan aion lähinnä testata miltä tuntuu lukea vuorokauden ajan (tai pystynkö edes siihen). Suunnittelin lukevani lähinnä ohuehkoja kirjoja, mutta onneksi paksumpiakin löytyy tarvittaessa. Otin mukaan romaanien lisäksi sarjakuvia, runoja sekä novelleja, joita saatan lukea kirjojen välillä (liittyen Kitalaenpuhdistusnovelli -minihaasteeseen, katso lisää Kirsin kirjanurkasta). Tällaisen pinon kasasin:




Päivitän tämän postauksen jatkoksi  lukumaratonini edistymistä. Tervetuloa seuraamaan, tsemppaus on sallittua ;)

- - -

klo 1.30 / 87 sivua luettuna
Lähdin liikkeelle Roald Dahlin Jali & lasihissi -kirjalla. Ajattelin sen olevan edellisen osan (Jali ja suklaatehdas) perusteella tuttu, turvallinen ja kevyt valinta, mutta en osunut täysin oikeaan. Avaruusjutut eivät vakuuta yhtä paljoa kuin seikkailu suklaatehtaassa, mutta hauskuutta riittää tässäkin. Nyt vain alkaa väsymys viedä voiton, joten jatkan aamulla. Pitänee laittaa herätyskello soimaan!

klo 9.55 / 190 sivua luettuna
Luin sittenkin illalla vielä hetken sängyssä enkä siitä syystä jaksanut herätä niin aikaisin kuin suunnittelin, mutta kahdeksalta olin jo aamupalalla kirja kourassa ja voin sanoa, että molemmat maistuivat hyvälle :) Kieltämättä eilen hieman hirvitti kun lukeminen niin tökki, mutta syytän väsymystä ja sen aiheuttamaa sekaannusta. Luin nimittäin eilen aamulla loppuun Michael Enden Tarina vailla loppua ja väsyneenä aivoni yrittivät sekoittaa Jalin ja Bastianin. Sattuuhan sitä... Jali ja lasihissi on nyt luettuna, onneksi loppupuoli viihdytti lähes yhtä paljon kuin Jali ja suklaatehdas. Luin loput kirjasta sängyssä muun perheen tehdessä aamutoimia. Ah, ihanan paheellista ;) Nyt omat aamutoimet ja sitten seuraavaa kirjaa valitsemaan. En tiedä maltanko ottaa vielä tähän väliin novellia...

klo 11.45 / 232,5 sivua luettuna
Kakkoskirjaksi valikoitui Maijan suosittelema Alan Bennettin Epätavallinen lukija, jota on nyt luettuna 42,5 sivua. Tunnen suurta sielujen sympatiaa tuon kirjan päähenkilön, lukemiseen höyrähtäneen kuningattaren kanssa ;) Pidin välissä lounastauon, mies teki ihanaa kesäruokaa (uusia perunoita, voikastiketta, maksalaatikkoa, silliä) eli ruokahuolto pelaa loistavasti. Kiitos ♥ Nyt taidan siirtyä lukemaan sängystä työhuoneen sohvalle, täysinäinen vatsa ja houkutteleva sänky on liian riskialtis yhdistelmä...

klo 13.50 / 305 sivua luettuna
Toinen kirja luettuna enkä edes nukahtanut lounaan jälkeen. En edes muista milloin olisin lukenut kirjan lähes yhdeltä istumalta, kahden kirjan lukemisesta saman päivän aikana nyt puhumattakaan! Epätavallinen lukija osoittautui oivalliseksi lukumaratonkirjaksi, se oli viihdyttävä, mutta herätti kuitenkin ajatuksia lukuhulluudesta ja sen aiheuttamista lieveilmiöistä. Ei välttämättä kaikkein paras hetki ajatella asiaa näin koko päivän lukuprojektin ollessa kesken ;) Kuningattaren järjestämistä syntymäpäiväteekutsuista luettuani alkoi tehdä mieli teetä. Tosin taidan kallistua kahvin kannalle...

klo 14.50 / 365 sivua luettuna
Nam sanon minä! Kahvia, korvapuusteja, suklaalehtikeksejä ja yksi jättivadelma. Otin kahvilukemiseksi Milla Paloniemen hihityttävän hauskan ja hyvän En vaan osaa -sarjakuva-albumin, jonka hotkaisin samaa tahtia kahvin ja herkkujen kanssa. Niin ja metsästin siinä sivussa kaksi muurahaista vadelmarasiasta sekä keskustelin tyttöjen kanssa Milla Paloniemestä ja lukemastani sarjiksesta. Paloniemi on "tuttu" tytöille, kävimme kerran jututtamassa häntä hänen vieraillessaan Oulussa Limingantullin Prismassa. Jos nyt tarttuisi taas romaaniin, Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka huutelee pinosta!

klo 17.30 / 482 sivua luettuna
Lukemisvauhti ei ole päässyt ainakaan nopeutumaan, ensin luin Sydämen mekaniikkaa Muumi-dvd:n kuuluessa taustalla ja välillä lukeminen on keskeytynyt kun tytöt ovat tarvinneet askartelussa apua. Nyt pidin jälleen ruokatauon ja painun samantien takaisin lukemaan. Sydämen mekaniikka on osoittautunut tähän mennessä "ihan ok" -tasoiseksi, mutta hieman hämmentäväksi. Se tuo mieleen Erin Morgensternin Yösirkuksen, mutta ilman samanlaista lumoa ja säkenöintiä. Toivottavasti kirja paranee loppuaan kohden.

klo 19.20 / 585 sivua luettuna
Neljä kirjaa luettuna. Olen hieman hämilläni luettuani Sydämen mekaniikan loppuun, en osaa sanoa oliko tarina lintu vai kala vai jotain siltä väliltä. Jos pitäisi kirjoittaa kirjasta samantien arvio olisin hukassa. Kirja parani loppua kohti, mutta ei se mihinkään loistoon yltänyt. Tässä vaiheessa en viitsi tarttua novelleihin vaan jatkan romaanilinjalla. Nyt kaipaan jotain selkeämpää, Enid Blytonin Viisikko retkellä tai Charlaine Harrisin Veren sitomat sopisi hyvin. Jatkan lukemista pienen jaloittelun jälkeen, ehtinen lukea hetken ennen kuin perhe palaa taas kotiin. He lähtivät ensin happihyppelylle potkulautailun ja pyöräilyharjoittelun (ilman apurattaita, kuulemma kolme kaatumista ja pitkä pätkä onnistunutta ajoa) merkeissä ja sitten jonnekin autolla. Tankkaustaukoa en nyt tarvitse, herkuttelin lukemisen lomassa suklaalla ja limsalla.

klo 22.50 / 740 sivua luettuna
Sain juuri luettua loppuun Enid Blytonin Viisikko retkellä -kirjan. Tee ja keksit sopivat kirjan kyytipojiksi kuin nenä päähän, vain kinkku- ja munaleivät sekä hedelmäkakku jäivät puuttumaan ;) Viisikko tuntui juuri sopivalta iltalukemiselta, sain samalla edistettyä niiden lukuprojektiani. Vielä on tunti aikaa lukumaratonia, tuskin ehdin kokonaista kirjaa lukea, mutta voisin kuitenkin aloittaa Carlos María Domínguezin Paperitaloa. Takakannen mukaan se kertoo kirjahulluudesta, mikäpä olisi sopivampi aihe päättää lukumaraton ;)

klo 23.50 / 785 sivua luettuna
Huh, ohi on! En tiedä johtuiko kellonajasta vai valitusta kirjasta, mutta hyydyin täysin jo Paperitalon alussa. Luin kirjasta ensimmäiset 45 sivua ja mieleeni jäi tarinasta hyvin vähän. Mielessäni pyöri ainoastaan Stephen Kingin Kalpea aavistus, joka tuli mieleen Paperitalon alkuasetelmasta. Selailin kirjan alkua vielä uudelleen, mutta päätin jatkaa lukemista joskus myöhemmin. En siis lähtenyt metsästämään lisäsivuja lukumaratonin viimeminuuteilla. Arvioin itsekseni pystyväni lukemaan vuorokaudessa noin 500 sivua, arvioni siis ylittyi ihan mukavasti. Sivumäärää pienensi pitkät yöunet, ruokatauot ja muutamat muut keskeytykset. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni, 5,5 (ohutta) kirjaa vuorokaudessa luettuna on omalla mittapuullani huikea suoritus. Kiitos vielä kaikille yhteisesti seuraamisesta ja tsemppauksesta, palailen kommentteihin vielä myöhemmin ja tarkistan myös luetun sivumäärän sekä lukemiseen todellisuudessa käyttämäni ajan. Jossain välissä pitäisi tietysti myös kirjoittaa arviot kirjoista.


29 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratonille! :) Oi Mechanema. En tiedä, onko se sopivinta luettavaa maratonille, koska niiden runojen sanoja täytyy todella miettiä. Tuo on runokirja, jonka olen lukenut lukemattomia kertoja ja jokaisella lukukerralla Yrjänän runot ovat saaneet uusia merkityksiä. Aivan loistava. Pinossasi on näköjään ainakin kolme kirjaa, jotka olen lukenut maratonien aikana: Pikku Prinssi, Käärmeitä & lävistyksiä ja Paperinarujumala. Pikku Prinssiä rakastan, Paperinarujumala oli ihan hyvä ja Käärmeitä & lävistyksiä tuotti pettymyksen. Jali ja lasihissi varmasti olisi vaikka todella hyvä maratonkirja. Onnen koukkuja luin myös melkein kokonaan kerralla, joten sitäkin suosittelisin sopivaksi maratonluettavaksi.

    Olet valikoinut aivan mielettömän kiintoisan Maraton-pinon, kun tuolla on Viisikkoa ja Sookie-kirjakin. Jään siis innolla seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annami :) Otin tuon Yrjänän runoteoksen eräänlaisena villinä korttina mukaan, epäilin hieman itsekin pitäisikö sille suoda enemmän huomiota kuin maratonilla on mahdollista. Saattaa siis jäädä maratonilla lukematta. Kiva kuulla kommenttisi myös noista muista :)

      Jali ja lasihissi aloitti maratonin, mutta tätynee luovuttaa tältä illalta ja jatkaa aamulla.

      Poista
  2. Hauskaa maratonia! Ainakin tuo Pesosen kirja on erittäin kannatettava tapaus, varmasti saat kitalaen puhdistettua niillä mainioilla novelleilla!

    Ja Sookien seikkailut varmasti pitävät pirteänä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus, jännittää miten tässä käy :) Kiitos suositteluista :) Sookien seikkailuja ehkä sitten huomenna...

      Poista
  3. Oi! Pitääkin jäädä seurailemaan. Tsemppiä :)

    Onnen koukkuja on niin hyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Onnen koukkuja jäi nyt lukematta, mutta pistän suositukset muistiin :)

      Poista
  4. Mukavaa maratonia! En ollut tiennytkään, että Jalille ja suklaatehtaalle on jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Minullekin tuo jatko-osan olemassaolo selvisi muistaakseni vasta kun etsin tuota Jali ja suklaatehdas -kirjaa kirjaston verkkosivuilta. Ensimmäisen ostan ostin omakseni, mutta jatko-osaa en aio hankkia.

      Poista
  5. Mukavaa maratonia! :)
    Minä pidin Epätavallisesta lukijasta ja Paperinarujumalasta, molemmat olivat myös vauhdikkaasti luettuja.

    Kivaa seurata, miten lukemisesi edistyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, mukavastihan se menikin :) Epätavallinen lukija valikoitui pinosta pitkälti sinun suosituksen perusteella. Hieman harmittaa, että en valinnut viimeiseksi kirjaksi tuota Paperinarujumalaa, se olisi saattanut upota Paperitaloa paremmin.

      Poista
  6. Tsemppiä maratoniin! Seurailen :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos tsemppauksesta :) Ensimmäinen kirja luettuna, nyt täytyy valita seuraava...

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä! Lupaavasti pino hupenee... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy! Hupenihan se pino muutamalla kirjalla, vaikka vauhti ei päätä hurmannutkaan :D

      Poista
  9. Tsemppiä! Hyvin näyttää sujuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Sujuihan se, paitsi ensimmäinen ja viimeinen tunti vähän heikommin :)

      Poista
  10. Mahtavaa kun jaksatte kannustaa, kiitos :) Valmistaudun loppukiriin Viisikkoa lukien, sopivasti kirjan henkeen teetä ja keksejä nauttien :D

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Pisarainen, loppurykäisy vähän hyytyi, mutta kiitos tsempistä :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran Booksy, loistosuoritus ainakin omalla mittapuullani :)

      Poista
  13. Hyvin sä vedit! :)
    Sait luettua paljon, vaikka et ihan yksinäisyydessä saanutkaan paneutua lukemiseen. Hurraa! X 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, ilahduttavan hyvin sujui, vaikka tytöt olivatkin kotona osan ajasta :)

      Poista