17 heinäkuuta 2013

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike



Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
WSOY, 2012
130 sivua
Luettu: 15.7.2013
Mistä: kirjastosta


Häivähdys purppuraa ja Tuo tumma nainen jättivät jälkeensä kaipuun lukea jotain kevyempää, pehmeää ja lempeää. Haahuillessani kirjastossa muistin yhtäkkiä Kyrön ja nappasin Mielensäpahoittajan jatko-osan mukaani. Edellisestä kohtaamisestani vanhan jäärän kanssa on kulunut aika tarkalleen kaksi vuotta, oli jo aikakin päivittää kuulumiset.

Kun Mielensäpahoittajan kotiapuna ollut ruma nainen Raisa yllättäen vaihtuu kahdeksantoista minuuttia  ja kolmekymmentäyhdeksän sekuntia myöhässä saapuvaan nuoreen, kauniiseen, kylmän oloiseen naiseen alkaa vanhuksen kapinahenki nousta. Kyllä ei tule mitään, että noin vain ihmisiä, toimivia osia, vaihdellaan. Uusi kotiapulainen saa saman tien lähdöt, mutta jostain on ruokaa saatava kun ilmankaan ei voi olla ja ruoan aiemmin laittanut vaimo on Kuusikodin vuodeosastolla. On siis opeteltava itse, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ohjenuorakseen Mielensäpahoittaja ottaa perunan, tuon ruoanlaiton peruspilarin, joka on enemmän kuin terveydenhuoltojärestelmä, lattialämmitykset ja demokratia, siitä on hyvä jatkaa muihin ruokiin. On kuitenkin muistettava käydä ensin kaupassa, vaikka kuinka olisi kirjastoreissu samalle päivälle.

Useampi päivä ilman lämmintä ruokaa ja nyt rupesi tuntumaan, että maailma oli humalassa. Kieppui, heilutti, tömähteli. Televisiosta rupesi tulemaan kummallista puhetta. Olin varma, että uutistenlukija sanoi koko ajan että peruna. Perunaneuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan, mutta valtakunnan perunasovittelija tekee uuden liemiehdotuksen huomisillalliseen mennessä. Voin kanssa. Tilliä päälle. Kesäkeittiössä. Pannukahvit ja pullaa.
     Pitelin karmeista kiinni.
     Kyllä ei ole tolkullista, että minä kuolen nälkään vaikka pakastimessa on ruuat ydinsodasta tai vasemmistovallankumouksesta selviämiseen.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tuli pidettyä näin pitkä tauko kirjojen välissä. Jos löytää jotain hyvää niin miksi sitä pitää pantata ja säästellä, lukisi nyt edes kerran vuodessa kun kerran tykkää. Onhan tätä vielä Miniän (23.4.2012 Kirjan ja ruusun päivänä tehtyjen kirjaostosten kaupanpäällisteos) verran luvassa ja ainahan näitä voi lukea uudelleen, kyllä eivät uusintaluvusta kärsi! Jo sivulla 10 kirjaa varten varaamani muistilappusuikaleet loppuivat kesken ja jouduin leikkaamaan niitä lisää (meidän lähitavaratalossa kun ei ollut sellaisia kaipaamiani valmiita suikaleita, niitä kirkkaita joissa on vähemmän tuju liima ja värikäs toinen pää).

Tunnustan, että etukäteen hieman arvelutti voiko Kyrön luoma Mielensäpahoittaja toimia toisen kirjan verran vielä kun mukana on ruokareseptejä. Kyllä voi, ja vielä hyvin! Muutamat ruokareseptit, jotka esiteltiin turinoinnin lomassa eivät olleet keittokirjamaisia vaan hyvin mielensäpahoittajamaisia ja saattoipa niistä itsekin oppia jotain. Tai jos ei oppinut ruokaresepteistä niin ainakin Mielensäpahoittajasta. Kyrö, jonka kerrotaan kirjan lopussa olevan sukupolvensa johtavia mielensäpahoittajia, tavoittaa upeasti ja ennen kaikkea uskottavan oloisesti vanhan miehen sielunmaiseman ja elämänviisauden. Mielensäpahoittaja tietää paljon ja pukee sen napakasti sanoiksi, kuten että elämän tarkoitus on elämä. Niin kauan täällä ollaan kunnes kuollaan. Tai että pitää muistaa se mikä elämässä, avioliitossa ja eturauhasvaivassa on tärkeää. Aika ja kärsivällisyys. Ei hötkytä. Eihän tätä voi muuta kuin ihastella! Ihastelin myös kirjassa olevaa valokuvaosiota, oli entisiä aikoja, possut, perunat, Jaakko Kolmonen ja monet muut.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike oli hieman edeltäjäänsä vaisumpi ja myös vakavampi, mutta kyllä tässäkin huumoria riitti, samoin sitä pehmeyttä ja lempeyttä mitä kaipasin. Mielensäpahoittaja on loistomies, olemme myös useissa ruoka-asioissa täysin samoilla linjoilla, kuten: Kinkku on vuoden tärkein ruoka ja Ps. Kesäkeitto. Maitoon keitettyjä kasviksia, jotka olisivat parempia raakana paitsi peruna. En tykkää.

Zephyrin mielestä kirja on mainio mökkituliainen, Hanna puhui kirjan lukemisen jälkeen huomaamattaan kuin Mielensäpahoittaja, Heidi H. luki kirjaa vesi kielellä, Susa nauroi ja nautti täysien pisteiden (5/5) verran. Muutamat, kuten Valkoinen kirahvi ja Jaana Märsynaho kiinnittivät huomiota minuakin häirinneeseen nimen kirjoitusasuun, kyllä ei ole mikään ruskeakastike vaan ruskea kastike. Niin se on, kun ei se muutenkaan ole. Runsain mitoin lisää arvoita löytyy Googlen avulla.


Sitaattikunniamaininnan saa (kyllä ei ollut helppo hyvistä valita!):

Sisätiloihin kuuluvat kaikki lämpimät rakennukset ja minun vatsalaukkuni.

16 kommenttia:

  1. Ihana Kyrö, ihana Mielensäpahoittaja <3

    VastaaPoista
  2. Minä yritin tätä lukea, mutta ei kantanut loppuun saakka, hädin tuskin puoliväliin...liekkö syynä se, että olen enemmän pasta-ihmisiä :D Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sufferiina, kirjoitin ensin, että Mielensäpahoittajasta ei voi olla tykkäämättä, mutta muistin sen meidän keskustelun aiheesta ja vaihdoin lauseen :D Minäkin kuulun pastan kannattajiin paitsi näin kesällä kun uudet perunat ovat parasta mitä lautaselle voi lisukkeiden kaveriksi laittaa. Otollinen aika siis lukea pottupainotteinen kirja ;)

      Kiitos :) Säästä voisin esittää reklamaation johonkin, mutta en taida. Kelpaa nämä pilvipäivätkin :)

      Poista
  3. Tätä toista mielensäpahoittajaa en ole lukenut mutta pakkohan tämä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Pisarainen, pakko! Itse asiassa sinun Kyrö-hehkutuksesi ansiosta muistin, että Ruskeakastike pitäisi lainata :)

      Poista
  4. Minä en lämmennyt tälle niin paljon kuin ekalle osalle, mutta ihan hyvähän tämäkin oli. Mutta eka Mielensäpahoittaja onkin niin hillittömän hyvä, että siitä on paha pistää paremmaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, samat sanat. Ykkönen oli niin hulvaton ja huikea, että väkisin jäi Ruskeakastike vähän laimeammaksi. Siltikin oli tosi hyvä.

      Poista
  5. Mäkin tykkäsin. Miten joku saakin valituksen kuulostamaan niin hauskalta, en vaan tajua! :D

    Ruskeakastike musta ehdottomasti yhteen, samaa sarjaa kuin valkokastike. Oma kielitajuni sanoo, että ruskea kastike on mitä hyvänsä väriltään ruskeaa kastiketta, kun taas ruskeakastike on juuri ruskeakastiketta. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, valittaminen saa herkästi niskakarvat nousemaan pystyyn, mutta Mielensäpahoittaja on ilahduttava poikkeus :)

      Ai sinä olet siis yhdyssanan kannalla :) Ymmärrän logiikkasi, mutta henkilökohtainen kieli/ruokakulttuurikorvani ei ;D Minustakin valkokastike on yhteen ja myös ruskokastike jos sellainen termi olisi vakiintunut, mutta ruskea -muodossa en osaa niitä yhdistää vaan miellän erikseen kirjoitetutksi :D

      Poista
  6. Kuuntelimme mieheni kanssa nämä kirjat automatkoilla äänikirjoina ja nauroimme vatsat kippuralla. Onhan Ruskeakastikkeessa paljon syvällistä asiaa, joka nousee ylös mm. vanhusten kotihoito ja vanhusten elämän rajoittaminen erilaisilla kielloilla mm. ei saa ajaa autoa. Lisäksi kuljetusten yhdistäminen mm. lääkäriasia ja koulukuljetukset. Sitten tosiaan tämä kotihoidon kilpailutukset. Kyrö kertoo nykypäivän tarinaa ja pahoittaa mielensä vanhusten hoidon puolesta. Ihana kirja ja jatkoa seuraa Miniässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, Mielensäpahoittaja -tai siis tietenkin Kyrö- osaa pukea painavat ja vakavat asiat keveään muotoon :) Minusta ensimmäinen osa oli hauskempi, tässä uitiin vielä enemmän syvissä vesissä, mutta viihdyin ja tykkäsin tästäkin kovasti.

      Kiva jos Miniä jatkaa yhtä vakuuttavalla linjalla :)

      Poista
  7. Ensimmäinen osa on niin huikea, että sille on suorastaan mahdottomuus tehdä yhtä loistava jatko-osa. Siitä ei kyllä pääse mihinkään, että Mielensäpahoittajan hahmo jäänee elämään. Aivan loistava henkilö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, niinhän se on, jatko-osat harvoin tavoittavat ykkösosan tehoa. Hyvin on Kyrö kuitenkin onnistunut kakkosessakin :) Todellakin loistava henkilö tuo Mielensäpahotitaja :)

      Poista
  8. Mielensäpahoittaja on hahmona kerrassaan nerokas :D Aina naurattaa tuon kieltomuodon korostaminen kyllä-sanalla, melkein tulee (ja tulikin ekaa osaa lukiessa) oma pappa mieleen. Useimpien mielestä kun "moni asia oli ennen vanhaan paremmin". Ja niin varmasti olikin. Onneksi meillä nykyajan hulttioilla on Kyrö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, tuo "kyllä ei..." -muoto on loistava ja hyvin ennenvanhamainen ;)

      Hih, kyllä meidän nykyajan hulttoiden kelpaa :) Pitäisi lukea Kyröltä muutakin...

      Poista