19 huhtikuuta 2013

Ykstoistaset, viitoset, kymppi ja yksi muu

Tunnustus- ja haastetuulet ovat puhaltaneet viime aikoina tiuhaan tahtiin ja minunkin blogiini niitä on saapunut useita. Tasapuolinen ja lämpöinen kiitos kaikille minua muistaneille sekä anteeksipyyntö muutamille viipyneistä vastauksista! En jaa näitä tällä kertaa eteenpäin, sen verran laajasti ovat blogeissa liikkuneet. Jos joku on unohtunut mainita niin saa huikata ja huomauttaa hajamielistä bloggaajaa! Vetäkää henkeä, nyt seuraa mammuttipostaus.


Tiinalta Ei vain mustaa valkoisella -blogista, Annamilta Anna minun lukea enemmän -blogista, Jenniltä Kirjakirppu -blogista, Piiltä Maailman ääreen -blogista ja Tintiltä Tarinoiden taikaa -blogista sain seuraavanlaisen tunnustuksen:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Harppaan ensimmäisen kohdan yli ja vastaan tällä kertaa vain kysymyksiin, eivätköhän ne kerro tarpeeksi :)


Tiinan kysymykset:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi?
Syyskuussa 2010. Seurasin muutamia (lähinnä käsitöihin keskittyviä) blogeja ja halusin luoda oman paikan, johon kirjoitella ylös tekemiäni käsitöitä ja lukemiani kirjoja sekä saada mahdollisuuden yhteisöllisyyteen vinkkeineen ja keskusteluineen. Pian löysin kirjablogit ja se oli menoa!

2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Apua! Jos kirjan voisi käsittää laajemmin niin ottaisin Stephen Kingin Musta torni -sarjan, mutta jos voisin ottaa vain yhden ottaisin J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -yhteisniteen.

3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla.
Nyt vedetään tunteella, omasta näkökulmastani: henkireikä, aarrearkku, muistikirja.

4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä?
Roland Deschain, viimeinen revolverimies (Stephen Kingin Musta torni -sarja). Sillä miehellä olisi taatusti tarinoita kerrottavanaan!

5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut?
Olen menettänyt sydämeni Pariisille, mutta perheloma Teneriffalla oli myös ihana.

6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit?
Muumilaakson leppoisuus ja suvaitsevaisuus ihastuttaa. Sitä paitsi siellä asuu Mörkö ♥

7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet?
Ei. Samat HIM, My Chemical Romance, Green Day ja muutamat muut soivat soittimessa ympäri vuoden.

8. Viimeisin saavutuksesi?
Lapsiperheessä tulee jatkuvasti erinäisiä kriisinhallintatilanteita, joiden selvittäminen on aina pieni saavutus ;)

9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana?
Lukuharrastukseen liittyen toivoisin, että kirjabloggareille suunnattuja tapahtumia tulisi myös Ouluun! Helsinki on minun näkökulmastani liian kaukana.

10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi?
Ensimmäisenä tulee mieleen etutukkavouku, joka olisi pysynyt paikallaan vaikka olisi kivellä heitetty. (Onneksi kukaan ei sitä kuitenkaan tehnyt.)

11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen.
Suuri, mielellään valkoinen lasiovellinen kirjahyllykokonaisuus, jonne kirjat mahtuisivat ilman kahteen riviin survomista. Kirjahyllystä löytyisivät kaikki minulle tärkeät kirjat sekä tietenkin paljon lukematonta kirjallisuutta.


Annamin kysymykset:

1. Mikä on suosikkisi elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta?
Taidan vastata tähän ikisuosikkini, Joanne Harrisin samannimisen kirjan pohdalta tehty elokuva Pieni suklaapuoti.

2. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Miksi?
Norsu. Niissä on jotakin hellyttävää ♥ Sitä paitsi ne ovat vahvoja ja paksunahkaisia.

3. Missä historiallisessa tapahtumassa olisit halunnut olla todistajana? Miksi?
Apua! Eipä tule mieleen...

4. Mihin kirjaan petyit eniten?
Minua harmittaa edelleen vietävästi, että Jostein Gaarderin Sofian maailma jäi aikoinaan kesken. Se huutelee minulle kirjastossa edelleen... Täytynee joskus vastata huutoon ja lainata ja lukea se.

5. Mikä on lempikirjasarjasi?
Stephen Kingin Musta torni. Tunnustan olevani sarjahullu, niitä on kiva lukea ja nytkin on useampi sarja kesken.

6. Mitä luet tällä hetkellä?
Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen
Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne
Joules Taylor: Vampyyrit

7. Mistä asiasta pidät eniten talvessa?
Pimeistä illoista, tähtitaivaasta, lumesta, pikkupakkasesta. Siitä, että saa nauttia kynttilöiden valosta ja käpertyä villasukat jalassa sisälle sohvan nurkkaan vaikka lukemaan.

8. Mitä haluaisit osata tehdä hyvin?
Piirtää. Hillitä hermoni paremmin ;)

9. Mistä haaveilet?
Lukemiseen liittyen haaveilen 24h lukumaratonista. Aion toteuttaa sen kesällä.

10. Mikä on mielestäsi bloggaamisessa parasta?
Yhteisöllisyys ja muistijälkien jättäminen luetusta kirjasta.

11. Mihin maahan haluaisit matkustaa? 
Itävaltaan, ensimmäinen kerta jätti nälän nähdä ja kokea lisää.


Jennin kysymykset:

1. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit voittorahoilla?
Maksaisin asuntovelan, remontoisin, matkustaisin.

2. Lempiruokasi?
Pippuripihvi ja vuohenjuusto- tai valkosipulikermaperunat.

3. Mitä muita blogeja seuraat kirjablogien lisäksi?
Muutamia käsityö-, sisustus-, matkustus- ja muotiblogeja.

4. Mikä/mitkä ovat tärkeimmät esineesi?
Puhelinta ja tietokonetta tarvitsen päivittäin, tunnepuolella tärkeimpiä ovat muutamat korut ja tietenkin kirjat.

5. Mitä asioita pidät elämässä tärkeinä?
Perhettä, terveyttä, rakkautta ja ystäviä.

6. Missä asioissa olet hyvä?
Kuuntelemisessa.

7. Millainen olisi unelmatyösi?
Viihdyn nykyisessä työssäni, mutta kirjastontäti ja psykologi/psykiatri ovat olleet haaveammattejani :)

8. Paheesi?
Herkuttelu.

9. Kuka on lempikirjailijasi?
Stephen King.

10. Parasta, mitä elämässäsi on tähän mennessä tapahtunut?
Oma perhe.

11. Mottosi?
Tunne itsesi.


Piin kysymykset:

1. Mitä kirjaa suosittelisit minulle ja miksi?
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. En löytänyt tätä blogistasi ja huomasin viime vuoden lukukoosteestasi, että kotimainen kirjallisuus ja novellit olivat vähemmistössä. Pidin itse kovasti Sinisalon todellisuutta kieputtavista tarinoista ja soisin niille lisänäkyvyyttä :)

2. Kirja, jonka tahtoisit ehdottomasti lukea, mutta et ole saanut aikaiseksi?
Raamattu, ihan yleissivistyksen vuoksi. Olen kyllä aloittanut, useamman kerran.

3. Seuraatko muitakin kuin kirjablogeja?
Katso Jennin kysymys 3.

4. Lapsuuden lempikirjasi?
Pidin kovasti mm. Pupu Tupunasta ja Rasmus Nallesta. Löysin kuitenkin hyvin pian Anni Polvan Tiinat, Enid Blytonin Viisikot, Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyrit ja monet muut ihanat kirjasarjat.

5. Miksi aloitit pitämään kirjablogia?
Katso Tiinan kysymys 1.

6. Missä Suomen kaupungissa haluaisit ehdottomasti käydä?
Turussa.

7. Mikä kännykkä sinulla on?
Nokian C6-01, jonka tosin olen uhannut vaihtaa takaisin omaan Nokia 500 -puhelimeeni.

8. Haaveiletko urasta kirja-alalla vai onko lukeminen vain rakas harrastus?
Kirjastontäti on ikiaikainen haaveammattini :) Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lukeminen on rakas harrastukseni.

9. Mitä hieman erikoisempaa liikuntalajia haluaisit kokeilla?
Ei tule mieleen mitään erikoisempaa, mutta lämpöjoogaa haluaisin kokeilla.

10. Haluaisitko muuttaa ulkomaille? Minne?
Saattaisihan sitä joskus kokeilla, esimerkiksi Ranskaan.

11. Mikä on mielestäsi kirja, joka kaikkien pitäisi lukea?
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja tai sen toinen versio Anne Frank (toim. Otto M. Frank ja Mirjam Pressler): Päiväkirja


Tintin kysymykset:

1. Muistatko, minkä kirjan luit ensimmäisenä lukemaan opittuasi? Jos, niin minkä?
Muistan lukeneeni leikisti (seurasin rivejä silmilläni) Anni Swanin yhtä nuorten romaania kun yhtäkkiä tajusin, että osaan lukea oikeasti (en siis oppinut tavaamaan vaan lukemaan "suoraan"). En enää muista luinko samaisen kirjan kokonaan vai vaihdoinko johonkin toiseen.

2. Piditkö koulussa äidinkielestä?
Kyllä ja en.

3. Miksi pidit tai miksi et pitänyt?
Oli ihanaa kun ensimmäisellä luokalla sain lukea kun muut opettelivat lukemaan, muutenkin äidinkielen tunneilla oli mukavaa. Sijamuotojen opettelusta (varsinkaan niistä termeistä!) en kuitenkaan pitänyt.

4. Mikä oli lempikirjasi lapsena?
Katso Piin kysymys 4.

5. Mikä oli lempikirjasi nuorena?
Hmm... Mitenköhän määrittelisin nuoren? Aloin lukea nuorten kirjoja jo lapsena ja aikuisten kirjojakin melko varhain. Todennäköisesti joku Stephen Kingin kirja, pidin kovasti myös Virginia Andrewsin kirjoista.

6. Kuka on kaikkien aikojen paras kirjailija?
Stephen King.

7. Minkä kirjan aiot hankkia seuraavaksi?
Jonkun puuttuvista Stephen King -suomennoksista. Enää muutama puuttuu!

8. Mistä yleensä ostat kirjasi?
Verkkokirjakaupoista, lähinnä Adlibriksestä ja Cdon.comista (joka yhdistyi Bookplusin kanssa). Jatkossa tilanne saattaa muuttua, kannattaa kurkata Morren tapausta.

9. Kuinka usein käyt kirjastossa?
Kaksi-kolme kertaa kuukaudessa.

10. Miten nuoret saisi innostettua lukemaan?
Hyvä kysymys! Ehkä kouluissa pitäisi panostaa enemmän (en tiedä tämänhetkistä tilannetta!) kirjavinkkaukseen ja antaa enemmän lukuvaihtoehtoja. Hannan blogissa oli juuri aiheesta keskustelua, kannattaa käydä lukemassa!

11. Missä kirjassa on kaikkien aikojen hienoimmat kannet?
Vaikea sanoa yhtä, mutta viime aikoina olen ihastellut seuraavien kirjojen kansia: Sarah Winman: Kani nimeltä jumala, Aki Ollikainen: Nälkävuosi, Erin Morgenstern: Yösirkus, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Elif Shafak: Rakkauden aikakirja.


- - -


Annika K Rakkaudesta kirjoihin -blogista pyysi listaamaan lempiasioitani:

1. Tehtävänä on listata kymmenen lempiasiaa
2. Lähetä haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille!
3. Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein.

Tässä kymmenen ensimmäistä mieleeni tullutta lempiasiaani satunnaisessa järjestyksessä, ilman sen pidempiä miettimisiä:
Perhe, ystävät, suklaa, kirjat, villasukat, tietokone, puhelin, tv-sarjat/elokuvat, ruoka, sauna.


- - -


Pihi nainenRooibos, AnniLinnea ja Paula muistivat minua viitoshaasteella:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.


Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

Perhe, kirja, rasva (kosteus-, huuli-, kasvo-, you name it!), silmälasit, tietokone.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 


Anne Frank (toim. Otto M. Frank ja Mirjam Pressler): Päiväkirja
Deborah Spungen: Nancy
Stephen King: Uneton yö. Tai lähes mikä tahansa miehen tuotannosta!
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Markus Zusak: Kirjavaras
(Jätin tarkoituksella sarjat pois.)

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

Kirja, suklaa, lämmin yöpuku, lahjakortti kasvohoitoon (onko tämä materialistinen kun kyseessä on palvelu?), tv-sarjaboksi dvd:nä (True Blood tai Gilmoren tytöt).

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:
Ranska, Itävalta/Sveitsi, Iso-Britannia, Irlanti, Kreikka.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
Luotettava, pohtiva, herkkä, iloinen, höpsö.

Viisi lempiruokaani:

(Pippuri)pihvi valkosipulikermaperunoilla tai vuohenjuustoperunoilla, lämpimät voileivät, miehen tekemä muusi ja pyykäristys, lihapullat/lihamureke, lasagne.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:
Tunne itsesi.
Ajattele positiivisesti.
Älä murehdi asioita joille et voi mitään.


- - -


Suketus ja Tintti muistivat minua Jos olisin -haasteella, mutta koska postauksella on jo pituutta ja olen tehnyt tämän aiemminkin linkitän tällä kertaa vain aikaisempaan kirjannimin toteutettuun haastevastaukseeni.


- - -


Psst! On niitä kirja-arvioitakin luvassa kohtapuoliin :) Ja jotta ei mene ihan kuvattomaksi laitan muutaman talvi- ja lumikuvan. Kohta se on muisto vain!





8 kommenttia:

  1. Oho olipas siinä haastevastauksia. Näitä oli mukava lukea. :)

    Pieni suklaapuoti on ihastuttava niin kirjana kuin elokuvanakin. Suosittelen kyllä lukemaan sen Sofian maailman ihan kokonaan, vaikka toisaalta olen ehkä hieman puolueellinen, kun olen niin ihastunut filosofiaan. Kyllä kirja silti mielestäni on hyvä, vaikka ehdottomasti plussaahan siinä on (minun mielestäni) runsas filosofiapainotteisuus. Minäkin aion pitää kesällä lukumaratonin, josta olen haaveillut tämän koko alkuvuoden.

    Niin ja tervetuloa Turkuun! :) (en edes yritä mitään murteita...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, näitä miettiessä meni hetki jos toinenkin :D

      Koko Joanne Harrisin "suklaasarja" (Pieni suklaapuoti, Karamellikengät, Persikoiden aikaan) on ihana <3

      Enköhän minä vielä kerran kokeile tuota Sofian maailmaa kun en saa siltä mielenrauhaa ;) En kuitenkaan ota sitä lukumaratoniin, jäisi tulos aika vaatimattomaksi :D

      Kiitos :)

      Poista
  2. Oi että on ihanaa, kun joku muukin vastailee suurinpiirtein joka kysymykseen, että Stephen King! =D (Lempiaineesi koulussa? Stephen King. =D)Huippupostaus, löysin muutenkin yhtäläisyyksiä omiin vastauksiini, kun näihin samoihin kysymyksiin vastailin aikaisemmin.

    Mukavaa viikonloppua! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ehkä näissä vastauksissa oli havaittavissa hienoista yksipuolisuutta :D

      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Olipas sulla tosiaan aikamoinen pino haasteita vastattavana! Kiva, että jaksoit vastailla kaikkiin! :)

    Tuohon äikäntuntijuttuun pitää vähän kommentoida.. Vaihtoehtoja tosiaan annetaan nykyään aika paljon. Useimmiten oppilas saa itse valita vapaasti kirjan. Jonkin verran on myös vinkkausta. Mä oon yrittänyt, ettö vinkkaisivat toisilleen, mutta lukevat niin hävettävän vähän..

    Niin ja mun nuoruusajan ehdoton lemppari (seiskaluokalla) oli Catherine Cookson :) Menee vähän eri sarjaan kuin Stephen King, jota en ole vielä koskaan uskaltautunut lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, olihan noita ehtinyt muutama kertyä ;) Kiva noihin oli vastailla.

      Hyvä jos kirjavalinnat ovat nykyään suhteellisen vapaita. Ei tosin minullakaan ole muistikuvia pakkoluettavista...

      Jätin laittamatta haasteen eteenpäin, mutta kun kerran teit tuon paljastuksen haastan sinut lukemaan yhden Stephen Kingin kirjan! Ihan yleissivistysmielessä ;) Esimerkiksi Eksyneiden jumala -kirja voisi olla sopiva. Siinä on sellaista miedompaa jännitystä, voin suositella lämpimästi! Catherine Cooksonia olen minäkin joskus lukenut.

      Poista
  4. Ihan hyvin nämä jaksoi lukea, vaikka asiaa olikin paljon - mielenkiintoista! Ja kauniita nuo talvikuvat, vaikka onneksi ei tarvitse hangessa enää kahlata ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Elegia :)

      Hanget ovat sulaneet jo lähes kokonaan, pieniä läikkiä vain paikoitellen näkyy.

      Poista