21 marraskuuta 2012

Tennarivillasukat

Olen viime aikoina keskittynyt blogissani täysin kirjoihin, mutta mennään nyt välillä sinne villasukkaosastolle, kun se kuitenkin on osa bloginimeäkin. Sain juuri sopivasti ilmojen ja työpaikan lattioiden kylmetessä (ainakin minun mielestäni, oikeasti ei ole pakkastakaan ollut kuin satunnaisesti) valmiiksi tällaiset:




Tennarivillasukkien ohje on Novitan sukkalehdestä, toteutus on vähän sinne päin. Kuka nyt jokaisen joustinneuleen raidan tulisi laskeneeksi. Kröhöm... Onneksi virhe persoonallinen jälki peittyy nyörityksen alle. Ja minä vain kysyn, että miksi villasukista ei ikinä voi tulla samankokoiset vaikka kuinka mittaisi ja vertaisi? En näemmä osaa kutoa tasaisesti vaan toinen sukka on aina tiukempi. Kyllä näillä silti kelpaa töissä tepastella. Ei kopise kävellessä ja ennen kaikkea ei palele :) Lankana tuttua ja turvallista Novitan 7 veljestä mustana ja valkoisena, virkattu pyrpylä oli jotain virkkauslankaa.

Seitsemästä veljeksestä puheenollen Aleksis Kiven samannimisen teoksen kanssa tulee kiire. Yritän lukea sen loppuun ennen kuin haasteen aikaraja tulee vastaan...

24 kommenttia:

  1. Aivan ihanat villasukat!! Tahtoo myös :) Just tongin vaatekaappia ja ihmettelin minne kaikki villikset on kesän aikana kummallisesti kadonneet... Varpaat palelee vetoisessa kerrostalokämpässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, kiitos :) Minulla on lähes kaikki vanhat villasukat kuluneet, pitäisi tehdä useammat. Varpaiden palelu on inhottavaa, nimim. öisinkin villasukat jalassa ;)

      Poista
  2. Hauskat! :) Juuri vähän aikaa sitten tilasin itselleni aikapankista uudet villasukat, itsellä kun on vielä villasukkien kutominen hakusessa.. (kutomisoppia ajattelinkin sitten seuraavaksi "ostaa" aikapankista). Vanhat, rakkaat villkasukkkani alkavat olla jo kuluneisuudessaan parsimisenkin ulottumattomissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, minustakin nuo sukat ovat veikeät ;) Minä en osaa tehdä kantapäätä ja kavennuksia ilman ohjetta, mutta ohjeen kanssa kyllä onnistuu. Minulla taas villasukkien parsiminen tuottaa ongelmia. Inhoan sellaisia lähes puhki kuluneita sukkia, reikäisiä en voi pitää ollenkaan. Aikapankki on kyllä hyvä keksintö!

      Poista
  3. Musta lanka on muuten tosi armollinen kaikille persoonallisille muutoksille! :)
    Ja mulla on sama ongelma: sukista tulee aina erikokoiset. Jotenkin se käsiala aina höltyy toiseen sukkaan mennessä ja sitten mä tyhmänä lasken kierrokset vaikka selvästi näen, että tästä tulee nyt liian iso...

    Mutta nuo sun tennarisukat on hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, musta lanka tosiaan on armollinen, en edes huomannut poikkeamaa ennen kuin nyöritysvaiheessa. Minulla taas käsiala meinaa tiuketa liikaa. Ennen minulla aina kutomispuikot "soivat" ja jäivät jumiin kun käsiala oli niin tiukkaa. Sitten oli huudettava äiti apuun ;D

      Kiitos :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Pisarainen, ovat ne minustakin aika ooh ;) Pitäisi tehdä toiset, vaikka petroolinsinisenä tai... Ensin kuitenkin täytyy kutoa esikoiselle yhdet tavalliset villasukat.

      Poista
  5. Irene ja hänen hämmästyttävät käsityötaitonsa aloittavat tennarisukkien tekemisen... Tuota.. Niin näihin siis tarvitsee lankaa... =D

    Ihanat on sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene K (tuo K meinaa aina tipahtaa pois, anteeksi jo etukäteen jos/kun niin joskus käy), kyllä, lanka ja puikot helpottavat kummasti kutomista ;D

      Kiitos ja kumarrus!

      Poista
  6. Ooh, mitkä villasukat. Voisinpa joskus itsekkin neuloa tämmöiset, jollakin kirkkaan värisellä langalla. Kyllä kelpais tepastella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, minulla kummittelee nyt mielessäni tällaiset petroolinsinisenä :) Tai tosiaan jollain oikein kirkkaan värisellä langalla...

      Poista
  7. Aika vinhat näköiset villasukat! Itse en muista villasukkia neuloneeni kuin viimeeksi peruskoulussa. Kudoin niin tiukkaan, että jouduin pesemään puikkoja jatkuvasti ja ties mitä voitelunestellä niihin laitoin. Puikot juuttuivat tosiaan melkein kiinni. Onneksi sinulla käsityöt onnistuu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, vinhatpa hyvinkin :)

      Minä kudoin (murteeni ei anna periksi kirjoittaa neuloin) ala-asteella yhden sukan, joka oli muistaakseni aika löysä, vastoin normaalia tiukisteluani. Kuten Maijalle tuolla aiemmin kommentoin, minullakin puikot jäivät usein jumiin ja lankaparka vallan kitisi puikkoja vasten ;) Puikkojen pesua tai voitelua ei tullut testattua. Kyllä käsityöt nykyään onnistuu, ei tosin aivan tasaisella laadulla eikä missään nimessä kovin nopeasti ;)

      Poista
    2. Hienot sukat! Kutomisesta minäkin puhun, blogissa yritän muistaa sanoa hienosti "neuloa" kun siitä on niin monta kertaa minulle sanottu. "Kangaspuilla kudotaan", mutta minä kudon myös puikoilla :).

      Poista
    3. Kiitos Taina :) Minulle ei muistaakseni ole tuosta termistä huomautettu täällä blogissa, johtuukohan siitä kun käsitöitä tulee tehtyä/esiteltyä sen verran harvoin. En ole sitten tuonut blogiinkaan oikeaa termiä, periaatteella oma tupa (blogi) oma lupa ;) Kuinkahan moni harhautuu tuohon kutominen-tunnisteeseen löytääkseen juurikin kangaspuilla kudottuja juttuja...

      Poista
  8. Murteesta vielä: lännessä ja pohjoisessa taidetaan puhua kutomisesta ja etelässä ja idässä puhutaan neulomisesta. Mielestäni olisi ehkä loogisempaa sanoa "neulalla neulotaan" (vaikka itse "ompelen neulalla") ja "sukkia kudotaan", mutta en tiedä, pitäisikö sanoa myös "kangaspuilla kudotaan"? Joku kielitoimiston diktaattori on näistäkin jutuista on päättänyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, toivottavasti kyseinen diktaattori ei nyt tule ja pamputa minua kielen käytöstäni ;) Minä olen kotoisin Oulun lähettyviltä, joten perustelen puheeni murrealue- ja perintötekijöillä ;D

      Poista
  9. Mageet! Täytyypi hankkia tuo Novitan sukkalehti ...

    Minä olen viime aikoina vallan innostunut sukkien kutomisesta (lännestä olen lähtöisin;) lastenlasten myötä. Olen sitä mieltä, että mummun kuuluu osata ja myös kutoa sukkia heille, vaikka sen kantapään kanssa tahtoo vieläkin olla vaikeuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta :) Tuossa lehdessä oli paljon muitakin kivoja ohjeita, mutta nuo tennarisukat pistivät heti silmään :) Mummun kutomat sukat ovat aina ihania <3 Kantapää on hankala, tai siis en muista ulkoa sen kutomista ja teen sen mielellään heti alusta loppuun, ettei tarvitse miettiä missä kohdassa olen menossa.

      Poista
  10. Hirmu kivan näköiset sukat, pitäisiköhän kokeilla jotain samantyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino, ne ovat aika kiva(n tuntuise)t jalassakin :) Kokeile ihmeessä!

      Poista