16 marraskuuta 2012

Kehuja ja kunniaa kera lyhyen maljapuheen

Blogistaniassa on viuhunut tiuhaan tahtiin tunnustuksia, joista minäkin olen saanut osani. Sain jo syyskuussa Minnalta maljapuhehaasteen (sekä tsemppaavan blogiystävän virtuaalisen kukkakimpun, jonka otin vastaan jo aiemmin). Annika K, ANNI, NorkkuHelmi-Maaria Pisara ja viimeisimpänä Satu olivat sitä mieltä, että olen kehujen ja kunnian arvoinen otsikolla A Blog With Substance. Kiitos ja kumarrus kaikille tasapuolisesti, on kiva tulla muistetuksi. Haasteet saa napata halutessaan mukaansa, en tällä kertaa nimeä ketään tiettyjä.

Aloitetaan vaikka paljastuksilla. A blog with substance -tunnustus näyttää ja kuuluu seuraavasti:


1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Koska joulu on jo kulman takana, ainakin jos kaltaiseltani jouluihmiseltä kysytään, tulee kahdeksan asiaa tällä kertaa (kirjapainotteisten) joululahjatoiveiden muodossa ;) Tässä onkin mietinnän paikka, ei ole tullut viimeaikoina tehtyä varsinaisia joululahjalistoja...

  1. Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas. Tästä kirjasta olen jo miehelleni "hienovaraisesti" vihjannutkin ;)
  2. C.S. Lewis: Narnia - kaikki tarinat. Ihastuin Narnian maailmaan elokuvamuodossa ja haluaisin lukea kirjat, mielellään säilöisin yhteisniteen omaan hyllyynikin.
  3. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Ihana, ihana tarina, jonka haluan lukea yhdessä tyttöjen kanssa, kunhan he ensin vähän kasvavat.
  4. J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (itsensä Tolkienin vai Tove Janssonin kuvittamana, kas siinä pulma. Tällä hetkellä kallistun Tolkienin kuvittamaan). Kivahan tämä kirja olisi saada Taru sormusten herrasta -yhteisniteen viereen. Kummatkin ovat siis lukematta, mutta TSH -elokuvista tykkäsin kovasti.
  5. Stephenie Meyer: Twilight -saga* (eli englanninkielinen kirjaboksi). Tykkäsin sarjasta enemmän englanninkielisenä ja haluan palata siihen uudelleen. *Kiitos Morren, nyt minuakin häiritsee suunnattomasti saaga -termin väärä käyttö! Sivisty sinäkin.
  6. Maraboun Aladdin -suklaarasia. Tämä on jokavuotinen perinne, vanhempani tietävät miten pidetään tytär tyytyväisenä :)
  7. Green Dayn Dos! -cd. Albumitrilogian ensimmäisen osan (Uno!) olen jo ostanut (rakas joulupukki, en suutu vaikka paketissa olisi myös Tre!).
  8. Festarimatka Rock The Beachiin Helsinkiin. Sinne tulee Green Day! Eivätkä ne muutkaan hassumpia ole, kuten esimerkiksi 30 Seconds to Mars, Queens of the Stone Age ja Kotiteollisuus ;) Green Dayn Dookie on ensimmäinen cd-levyni. Rakkaus yhtyeen musiikkiin on säilynyt siitä asti, olisi vähän kuin lottovoitto päästä katsomaan bändiä livenä :)
  9. Bonuksena vielä pyjamapäivä jouluna, eli lojumista sisätiloissa pyjamassa aamusta iltaan herkutellen, lukien ja pelaillen tai muuten vain rentoutuen perheen kanssa. Haaveilen tästä joka joulu, mutta sukujen jouluperinteistä johtuen se on jäänyt toteuttamatta. Jospa tänä jouluna?

Ja sitten maljapuhehaasteeseen, joka ohjeistetaan näin:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa luettelet viisi asiaa, joista sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.


Olen kiitollinen ihanasta perheestä, lukuharrastuksesta, kirjablogiyhteisöstä, alkaneesta viikonlopusta ja vastavalmistuneista villasukista (joista lisää myöhemmin).


En ole koskaan ollut puheiden pitäjä ja sen kyllä huomaa, mutta olipahan ohjeiden mukainen ;) Mukavaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Kiva joululahjalista:) Mä oon miehelle vihjannut tuosta Hobitista ja ehdottomasti Tolkienin itsensä kuvittamana. Oi, ja Green Day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, kiitos :) Minulla on ollut jo kauan lainassa Hobitti Janssonin kuvittamana, mutta taidan odotella josko saisin sen omana ;)

      Green Day on parhautta!

      Poista
  2. Meillä numero 9 toteutuu nykyään, kun ymmärsin hylätä täydelliset joulut. Jolunhan pitäisi olla juuri sitä lumottu aikaa, jolloin kaikki on taikaa, ei paineita.

    Minun pitäisi aloittaa piiitkä kaulaliina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, meidän joulu on aika täydellinen, vaikka pyjamapäivä ei olekaan toteutunut. Minun lapsuudenkodissani on aina syöty jouluruoka aattona ja miehen lapsuudenkodissa puolestaan joulupäivänä. Rakastan jouluruokaa, joten mikäs sen mukavampaa kuin syödä hyvin kahtena päivänä :) Tai no useampanakin, mutta aattona ja joulupäivänä vähän fiinimmin ;)

      Minä aloin kutomaan isommalle tytölle sukkia, jalat ovat taas kummasti vuoden aikana kasvaneet...

      Poista
  3. Hauska idea kertoa nuo kahdeksan asiaa joululahjalistana! Saanko varastaa idean? :)

    Aladdin-suklaa on niin hyvää. Minulle täydellinen joulu pitää sisällään pyjamapäivän ja lukurauhaa - ainakin mielikuvissa. :)

    Hobitti muuten saa elokuvaensi-iltansa tämän vuoden lopulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, saat ihan vapaasti napata idean itsellesi :)

      Pitäisi yrittää pysytellä erossa suklaasta jouluun saakka, maistuisi Aladdinitkin sitten paremmalle ;) Aattoilta, suklaata, kirja ja vähän kinkkuvoileipää... Nam!

      Hobitti-uutisoinnilta ei ole voinut välttyä :) Aion lukea kirjan ensin, elokuvan taidan katsoa sitten vaikka dvd:ltä...

      Poista
    2. Ai niin Katja, unohtui eilisestä... Minä nappasin joululahjatoivelistaidean Tiinan Kupla-blogista (http://kuplii.blogspot.fi/2012/10/rakas-joulupukki-dear-santa.html). Onhan tämä muutenkin aika ajankohtainen aihe, ainakin meillä on lelulehtiä katsottu jo vähän sillä silmällä :)

      Poista
  4. Kiva "kirje" joulupukille! =D Minunkin ykköstoiveeni oli/on Kingin Pimeä yö, tähdetön taivas; kappas, eilen toiveeni jo toteutui kun S-päivillä sai bonuskortilla alennusta, ja äippäni kysyi, että joskohan jonkin kirjan haluan joululahjaksi... Juu, ei tarvinnut kahta kertaa kysyä! Nyt kirja sitten odottaa kaapissa... Liian pitkään... Joko on joulu?! Entäpä nyt? =D

    Maraboun tummasuklaa uutuusrasia on varmaan ainakin sellainen, jonka haluan. Ja noin miljoonaa muuta suklaata tietenkin. Kunhan pääsen Stocmannille jossain vaiheessa, tulen niin hulluksi... =D

    Mainitsemasi yhdeksäs kohta kuulostaa meidän melko perinteiseltä joululta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Stockmannille. Eihän tällainen maalainen osaa noin hienoja sanoja kirjoittaa. =D

      Poista
    2. Irene K, yritähän vain malttaa jouluun asti! Tosin Kingillä on niin huimat kertojanlahjat, että tiedä vaikka saisi kirjansakin raahautumaan kaapista luoksesi ja pakottamaan lukemaan ennen aikojaan ;)

      Ha, kirotushärösi meni aivan ohi, tämä maalainen ei osaa siis lukea noin hienoja sanoja ;D

      Poista
  5. Kiva, että säkin ehdit tämän tehdä! Mielenkiintoinen lista! 30 seconds to Mars on niin hyvä, että lähtisin ihan intona jo pelkästään Letoa katsomaan :)

    Pyjama kelpaisi mullekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, hetken kesti vastata... Samaa mieltä, 30StM on loistava ja Letoa kyllä kelpaa katsella ;) Juuri luin jostain nettilehdestä, että Letolta on tulossa elokuvakin :)

      Poista
  6. Oih, ihanaa, joulu on ovella :-)... Pyjamapäivä <3!

    Green Daytä voisin lähteä katsomaan minäkin, mutta kummityttö varasi jo ensi kesän festarikaveriksi Tuskaan, kun itse ei saa vielä yksikseen lähteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tulisi vain lunta niin olisi vielä jouluisempi olo ;)

      Olet sinä kiva kummitäti, kun lähdet Tuska-seuraksi :)

      Poista