18 elokuuta 2012

Kirjamessut Oulun malliin

Otin (luvallisen) varaslähdön viikonloppuun ja vietin eilen perjantaina reilut neljä tuntia näissä maisemissa:




Eli Pohjois-Suomen Kirjamessuilla, jotka on järjestetty tänä vuonna SuurOulun Messujen yhteyteen Ouluhalliin. Messut alkoivat eilen ja jatkuvat vielä maanantaihin saakka. Tarjolla oli vanhoja kirjoja (siis käytettyjä tai luettuja, miten nyt haluaa asian ilmaista):




Ja uusia, lukemattomia kirjoja:




Tammen pokkarit esimerkiksi irtosivat Nispero kirjakahvilasta viidellä eurolla, samalla tavalla kuin viime vuonna.

Suosikkikirjailijan kirjoja löytyi myös:




Tämän hyllyn kohdalla tuli vietettyä tovi jos toinenkin. Ja kuten arvata saattaa en poistunut paikalta tyhjin käsin...

Myös kirjailijahaastatteluja oli tarjolla:




Minä kävin kuuntelemassa Ari Paulowin (kuvassa oikealla) mietteitä hänen uudesta nuortenkirjastaan Surmankarin vangit. Pauli Vepsäläisen haastattelema Paulow kertoi, että Otavalta pyydettiin häntä kirjoittamaan reaalimaailmaan sijoittuva nuortenkirja, joka houkuttelisi niin tytöt kuin pojatkin lukemaan. Niin syntyi mm. Iijoen suistoon sijoittuva seikkailukirja Surmankarin vangit, joka on Paulowin mukaan saanut vaikutteita mm. Enid Blytonin Viisikoista. Paulow kertoi kuvaavansa kirjassaan tapahtumaympäristön kuitenkin tarkemmin, mikä ei ole kovin tyypillistä nuortenkirjoille. Paulow on myös lisännyt kirjan alkuun tapahtumapaikasta kartan, joita oli itse seikkailukirjoja lukiessaan kaivannut, nyt lukija voi sijoittaa tapahtumat maantieteellisesti oikeisiin paikkoihin kirjaa lukiessaan. Lisäksi Paulow kertoi kiinnittävänsä erityishuomiota toimivaan dialogiin puhumalla ne kirjoittaessaan ääneen, jolloin mahdolliset ongelmat huomaa helpommin. Äänikirjojen lukijat ovatkin kiittäneet häntä dialogien sujuvuudesta.

Haastattelun lopussa Vepsäläinen tarttui kirjan takakannen maininnan Surmankarin vangit on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa sanaan ensimmäinen, jolloin Paulow myönsi, että kirjalle on luvassa jatkoa, sen verran hyvän vastaanoton on Surmankarin vangit saanut. Seuraavan kirjan synopsis on jo valmiina. Lisäksi Paulowilla on tekeillä seuraava Jesse Hackman -dekkari sekä rikosnovellikokoelma Brysselin Esso yhdessä muutaman muun kirjailijan kanssa.

Paulow kertoi Surmankarin vangeista sen verran houkuttelevasti, että innostuin ostamaan oman kappaleeni kirjasta, sainpa siihen vielä kirjailijan omistuskirjoituksenkin rupatteluhetken kera. Kirja sopii hyvin Viisikko-projektini rinnalle tuomaan vähän vertailukohtaa ulkomaisen ja kotimaisen, vanhan ja uuden nuorten seikkailukirjallisuuden välille.

Entä sitten ne muut kirjat, jotka messuilta kotiutin? Tässähän ne:



  • Anne B. Ragde: Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt. Norjalainen kirjallisuus kiinnostaa ja trilogiaa on kovasti kehuttu blogeissakin. Sitä paitsi sain nämä pilkkahintaan eräästä poistokorista (yht. 1,50 €).
  • Stephen King: Uneton yö. Kingiä nyt ei tarvitse minut tuntien perustella. Kokoelman kasvattamista. (5 €)
  • Ari Paulow: Surmankarin vangit. Perustelut tulivatkin jo tekstissä, omistuskirjoituksesta plussaa. (14,90 €)
  • Cecilia Samartin: Señor Peregrino. Hankin viime vuoden blogisynttäriarvontaa varten Samartinin Nora & Alicia -kirjan, jota en siis edes lukenut. Samartinin kirjat kiinnostavat ja hinta puhui ostospäätöksen puolesta. (0,50 €)
  • Stephen King: Musta torni VI, Susannan laulu. Tämä olikin messuostoslistallani. Musta torni -kokoelmassani on ennestään osat I-IV, tämä löytyi lähes pilkkahintaan (5 €).
  • P.L. Travers: Maija Poppanen. Maija Poppanen tuli lasten kanssa puheeksi jostain sateenvarjoon liittyvästä jutusta, sen jälkeen Poppanen on pyörinyt puheissa useamminkin. Liekö kohtalo vai mikä, mutta kirja tuli vastaan messuilla ja ostin sen parempaan talteen. (5 €)

Ihan kunnioitettava kirjasaldo. Suurmessujen puolelta en sitten ostanutkaan mitään, täytyy sanoa, että tarjontaa oli yllättävän vähän! Ei edes sitä perinteistä valkosipulimajoneesimiestä näkynyt! Höh.

20 kommenttia:

  1. Oi, todellakin löysit halvalla Berliininpoppelit! Eikä kyllä noita Kingejäkään ole hinnalla pilattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, nuo Ragdet ja Samartin (ja korillisen muita kirjoja) oli jonkun yhdistyksen jäsen tyhjentänyt kirjahyllystään ja tuotto meni ko. yhdistyksen hyväksi. Jonkun roska on toisen aarre ;)

      Olisin mielelläni ostanut tuon Unettoman yönkin kovakantisena, mutta hinta ratkaisi pähkäilyn pokkarin hyväksi. Sama sisältöhän se on kuitenkin molemmissa :)

      Poista
  2. Kiinnostava juttu! Olen siirtanyt oman vierailun huomiseksi sunnuntaiksi, kun estradilla on Katja Kettu. Tänään ei muut niin kovin kiinnosta, paitsi Pelle Miljoona, mutta häntä olen kuunnellut jo torstaina ja perjantaina... Meistä tulee liian läheiset, jos taas menen mukaan ;-DD!

    Ari Paulowia jututin niin ikään torstaina. Jotakin juttua blogiinkin olen siitä suunnitellut. Mukava mies! Mulla ei ollut ennakkokäsityksiä eikä -odotuksia, mutta hän teki kyllä positiivisen vaikutuksen monipuolisilla jutuilla kirjailijuudestaan ja kirjoittamisestaan!

    Kiitos tästä :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos ja ole hyvä :)

      Katja Kettu ja Pelle Miljoona olisi ollut kiinnostava nähdä! Perjantainen messukäynti oli kuitenkin helpointa järjestää, sainpahan messuilla ilman kiirettä ;) Hih, olisit ehkä siirtynyt fanaattinen fani/stalkkeri -asteelle jos olisit kolmannen kerran viikon sisällä käynyt Pelle Miljoonaa katsomassa ;D

      Ari Paulow tuntui tosiaan olevan mukava mies, häntä oli kiva käydä kuuntelemassa ja jututtamassa. Olen kyllä ollut tietoinen hänen kirjoistaan, mutta en ole niitä lukenut, minullakaan ei siis ollut ennakko-odotuksia tai -käsityksiä hänestä. Nyt pääsee paikkaamaan tilanteen kun ostin tuon Surmankarin vangit, tiedä vaikka innostuisin lukemaan hänen Jesse Hackman -dekkareitakin.

      Poista
  3. Kivoja messukuulumisia JA löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, löytöjä piti alkaa jo vähän rajoittamaan, jätin ostamatta mm. Volter Kilven Alastalon salissa -pokkarin, Johanna Sinisalon Lasisilmän ja Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille -yhteisniteen. Muista Stephen Kingin kirjoista nyt puhumattakaan ;)

      Poista
  4. Mulla olis tarkoitus suunnistaa huomenissa messuille. Surmankarin vangeissa on hienoa miljöökuvausta, eikä se ole muutoinkaan huono kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiva kuulla että miljöökuvaus on sinustakin onnistunut. Osa tapahtumapaikoista on tuttuja, joten odotan innolla lukemista :) Olisi kiva lukea sinunkin messukäynnistä/hankinnoista :)

      Poista
  5. Pöh, mie en pääse, flunssa verottaa jaksamista sen verran! Harmittaa, mutta minkäs teet. Kiva katella muiden kuvia ja juttuja edes! :D (oletko muuten vielä hommannu/aikonu lukea uusinta Kingiä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, harmi että flunssa estää messuilun :( Minuunkin iski flunssa eilen, ei tässä kunnossa jaksaisikaan messuilla. Kiva jos minunkin jutustani on vähän lohtua ;)

      En ole vielä hankkinut/lukenut uusinta Kingiä, mutta aion kyllä! Luen suomennettuja Kingejä (osan olen lukenut aiemmin, jotkut useampaankin kertaan) ilmestymisjärjestyksessä, joten uusimmat saavat vielä hetken odottaa. Seuraavaksi olisi vuorossa Unensieppaaja, mikä löytyykin omasta kirjahyllystä :) Musta torni -sarjan uudelleenluvun jätän siihen hetkeen kun omistan koko sarjan.

      Poista
    2. Unensieppaaja kirjana olis kyllä mielenkiintoinen, elokuvasta jäi sen verran kumma sivumaku että ehkä originelli tarina antaisi enemmän... arviota siis odotellessa :D

      Ajattelin itse pyhittää ensikuuta dekkareille, kauhulle ja mysteereille, joten sitten pääsen vihdoin Hohdonkin pariin!:P

      Poista
    3. Disa, minä en ole muistaakseni nähnyt Unensieppaajaa elokuvana, mutta muistelen että kirja ei ollut suosikki-Kingejäni, ihan hyvä se silti oli. Nyt alkaakin iskeä King-kuume, taitaa olla aika verestää muistia...

      No jo olisi aikakin lukea se Hohto ;D Ei sentään, ihan rauhassa ilman kiirettä, maltan kyllä odottaa arviotasi!

      Poista
  6. Minulla oli messupäivä vasta tänään. Hieman siellä oli jo laimea tunnelma. Ostin hirveän kallista ja imelää toffeeta! :)

    VastaaPoista
  7. Pikkusisko, ostitko siitä pihakojusta missä oli yks miljoona vaihtoehtoa? Minä kiersin sen kaukaa, näytti vähän liiankin houkuttelevalta :)

    VastaaPoista
  8. Juuri siihen kojuun lankesin poislähdön hetkellä! Hyvä, että sinä älysit kiertää kojun kaukaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusisko, arvasin että olisin muuten langennut, kurkistin vain sieltä kauempaa ;D Tilanne olisi ollut otollinen sortumiseen, sillä olin nälkäinen. Suuntasin sitten makkarakopille, tuli varmasti halvemmaksi kun limsakin oli ostettu ennen lähtöä lähikaupasta nestetankkausta ajatellen ;)

      Ostitko messuilta ollenkaan kirjoja?

      Poista
    2. Sehän tässä harmittaakin, kun kirjaosastolla vielä pihistelin, enkä ostanut mitään. Sitten pöljä menin ostamaan toffeeta!

      Poista
    3. Onneksi on kirjastot ja kirjakaupat, että saa lukemista toffeen syönnin kaveriksi ;)

      Poista
  9. Oi, ihanan näköinen King-hylly! Miten joku voi tulla näin onnelliseksi vain tuollaisen kuvan nähdessään?! =D Olisinpa päässyt messuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene K. eikö olekin! Tuon kohdalle taisi jäädä minun jäljiltä pieni kuolalammikko ;D

      Poista