29 heinäkuuta 2012

Kirjallinen blogitapaaminen Oulussa sekä jossittelua



Perjantaina 20.7. oli (ainakin tämän bloggarin kohdalla) havaittavissa pientä jännitystä ja malttamatonta odotusta. Oli nimittäin aika tavata muita Oulun seudun kirjabloggareita. Epävarman sään vuoksi tapaaminen oli sovittu Oulun kaupunginkirjastoon -mikäs sen sopivampi paikka lukutoukille!

Osanottajamäärä ei ollut suuren suuri, mutta keskustelua käytiin sitäkin vilkkaammin. Minun lisäkseni tapaamiseen pääsivät bloggarit Luen ja kirjoitan-, Lukukausi- ja Tarinauttisen hämärän hetket -blogeista. Tapaamisen alussa paikalla oli myös kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste, joka kertoi meille tiedonhausta (mm.Pohjois-Pohjanmaan aluetietokanta Ostrobotnia, kirjailijahakemisto Pakkala) ja jonka kanssa mm. pohdittiin kirjaston ja kirjabloggareiden/-blogien mahdollista yhteistyötä sekä keskusteltiin yleisesti lukemisesta harrastuksena. Saimme myös kuulla, että Saraste on nuorille suunnatun kirjallisuusdiplomin "äiti"!

Käytimme tapaamisen hyödyksi myös kirjavaihdon merkeissä. Kevensin omaa kirjakassiani kahdella kirjalla: Kirsti Ellilän Ristiaallokkoa vei Elma Ilona ja Marko Hautalan Käärinliinat otti Paula. Hyviä lukuhetkiä molemmille! Minä nappasin mukaani Elma Ilonalta TBR100 -listallani olevan Sara Gruenin Apinatalon -kiitos vielä kerran :)




(Stephen Kingin Hohto ei liity kirjabloggaritapaamiseen mitenkään, mutta esitellään nyt sekin samalla kertaa. Tein edellisviikon lauantaina täsmäiskun viereiseen kirpputoripöytään huomatessani Hohdon, pelastin sen itselleni sateen uhan alta, hintaa oli vaivainen 1 euro!)

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille, oli mahtavaa päästä keskustelemaan kirjoista, lukemisesta ja bloggaamisesta samanhenkisten ihmisten kanssa :) Suunnitelmissa olisi ottaa tapaaminen joskus uusiksi, toivottavasti mukaan pääsisivät myös ne, joilla nyt jäi tapaaminen väliin.

Tapaamisesta Paulan silmin katsottuna löytyy juttu täältä.

---

Sitten vielä haasteisiin. Irene haastoi minut Jos olisin... -kesähaasteeseen, jossa on tarkoituksena jatkaa lausetta haluamallaan sanalla sekä mieleisellään kirjannimellä, kuvilla höystettynä. Kurkistus omaan kirjahyllyyn sai aikaan seuraavanlaisia lauseita, tosin ilman kuvitusta:

Jos olisin alkuaine, olisin vettä elefanteille.
Jos olisin esine, olisin unensieppaaja.
Jos olisin höyhen, olisin tuulen viemää.
Jos olisin ilo, olisin tuhat loistavaa aurinkoa.
Jos olisin juhla, olisin vaarallinen juhannus.
Jos olisin kangas, olisin sarkaa ja samettia.
Jos olisin matkalla, olisin eurooppalaisena Afrikassa.
Jos olisin pelko, olisin pelkkää pimeyttä.
Jos olisin ruoka, olisin pitkä lounas.
Jos olisin taruolento, olisin punainen lohikäärme.
 
Helle ja ukkonen, joka vain odotuttaa itseään ja jyrisee kauempana, on saanut minut kärsimättömäksi, joten en jaksa edes jatkaa haastetta eteenpäin. Jos kiinnostaa niin nappaa mukaan!

8 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä ja tapaamisemme muistelusta <3! Ens kerralla tapaamme toivottavasti isommalla porukalla, mutta olihan se kivaa näinkin :-).

    Jossittelusi hymyilyttävät! Höyhen on suosikkini - ai, ai, miten kevyttä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Paula <3 Eipähän päässyt jännittämään liikaa kun tavattiin ensimmäistä kertaa noin pienellä porukalla ;) Ensi kerralla sitten iso kööri kasaan :)

      Näin lomalla on aika keveä olo :)

      Poista
  2. Teillä oli varmasti hauska tapaaminen! Kivaa viikkoa toivotan. Hienosti vastattu tuohon haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Pisarainen, hauskaa oli :) Harmi vain kun muut menot odottivat niin joutui rientämään turhan aikaisin pois.

      Kiitos vain :) Lauseita oli vielä enemmänkin, mutta tein sitten hieman karsintaa kun lauserimpsu näytti niin pitkältä.

      Mukavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  3. Ai siekin oot Oulusta, miten mulla on menny ihan ohi! Voihan hitsi, jospa bongais ajoissa seuraavan miittingin, tahtoo ehdottomasti mukaan! :D

    Ompa hieno kansi tuossa Hohdossa! Itse mietin kauan aikaa, hankinko sen ota riski-haasteeseen suomen- vai englanninkielisenä, ja päädyin jälkimmäiseen kun oikein tyrkyllä Akateemisessa oli. Kansi vain on tylsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, en ihan Oulusta, mutta lähiseudulta kuitenkin :) Toivottavasti tosiaan ehdit (ja minä myös) seuraavaan tapaamiseen :)

      Minustakin tuo Hohdon kansi on hieno!

      Poista
  4. Pidin jossitteluistasi, hienot! Wou, tuollaista Hohdon kantta en ole ennen nähnytkään. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene :) Kuvat nyt jäivät jossitteluista pois. Tuo Hohdon kansi on tosiaan hieno!

      Poista