torstai 1. maaliskuuta 2012

Nuku!



Annelies Verbeke: Nuku!
(Slaap!, 2003)
Avain, 2006
156 sivua


Voitin Verbeken esikoisteoksen jo kesällä Kirjainten virrassa -blogin arvonnasta. Kiitos vielä kerran Hannalle, jolla on loistava blogi ja jonka Petja -kissa on saavuttanut suurta suosiota meidän perheessä ;)

Verbeken esikoisteos kertoo unettomuudesta. Kun lämpimät hunajamaidot, juoksulenkit ennen nukkumaan menoa ja unilääkkeet osoittautuvat turhiksi, tyytyy Maya unettomaan kohtaloonsa ja elää öisin ihan omaa elämäänsä. Eräällä yöllisistä retkistään hän tutustuu Benoitiin, jolla on jopa pidempi unettomuuden historia kuin Mayalla. Kahden unettoman on helppo tulla toimeen keskenään, varsinkin kun nukkuvat katoavat pikkuhiljaa tuttavapiiristä. Kuka nyt jaksaisi loputtomasti yöllisiä puheluita kun voisi nukkuakin?

Kirja on lyhyt ja sen lukee sujuvan tekstin ansiosta nopeasti. Pientä epämukavuutta aiheuttaa näkökulman vaihtuminen. Maya ja Benoit vuorottelevat tarinan kertojina ja lukujen alussa menee oma aikansa ennen kuin huomaa kumpi henkilö onkaan kyseessä. Hämmennystä aiheuttaa myös se, että molemmat kertojat käyvät läpi samoja tapahtumia omasta näkökulmastaan -aikahyppelyltä ei siis voi välttyä.

Mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta lukuelämys jäi minulle jotenkin laimeahkoksi. Mayan ja Benoitin tarina tuntui päämäärättömältä haahuilulta ja aavistuksen tasapaksulta. Toisaalta sehän voi unettomalla olla hyvinkin vallitseva olotila, eli kirjailija ansainneekin tästä kiitosta. Ei Nuku! silti missään nimessä huono kirja ollut. Unettomien päähänpistoja ja touhuja oli hauska seurata, Verbeke onnistui hyvin kuvaamaan sitä, miten sairaat (sillä sairaushan unettomuuskin on) käsittelevät olotilaansa usein mustan huumorin avulla. Muutamia hymähdyksiä, naurunpyrskäyksiä sekä säälitteleviä päänpuisteluja kirja aiheutti.

"Jaaha, ollaankos sitä nirsoja" minä nauroin. Se kuulosti kummalliselta ja ontolta hotellin tyhjässä aulassa. Minun oli paras varoa, etten rupeaisi puhumaan yöperhoselle. Sen jälkeen kun kaskelotti oli onnistunut järjestämään minut psykiatriseen sairaalaan, tuntui viisaalta asettaa erinäisiä rajoituksia eläinrakkaudelleni.

Minä tunnustaudun yökyöpeliksi. Valvon mielelläni pitkään ja olin ennen todella väsynyt aamuisin. Nykyisin herään aamulla helpommin vaikka olisin valvonut pidempään. Kieltämättä tuntui aika erikoiselta lukea Nuku! -kirjaa myöhään illalla muun perheen nukkuessa. Mitä jos unen tarpeeni vähenisi jatkuvasti? Ajatus häilyi väkisinkin jossain alitajunnan perukoilla... Tavoistani poiketen bloggaankin nyt päivällä enkä myöhään illalla tai yöllä, tosin se ei johdu Nuku!:n aiheuttamasta unettomuuden pelosta -en ainakaan tunnusta ;)- vaan siitä, että Piipero sairastaa ja pidämme kotona sairastupaa.


Sitaattikunniamaininnan saa:
"Nuori mies, teissä on ötökkä" ...

Matkustin kirjallisessa maailmanvalloituksessa Belgiaan.

7 kommenttia:

  1. Sait tärkeän Belgia-pisteen Eurooppa-haasteeseen, minua ihan harmitti ryhtymä luin molemmat Verbeket ennen Karoliinan haastetta, hih. Pidin Kalanpelastajasta enemmän, sillä miekin menin tätä lukeiessa henkilöistä sekaisin. Petjalta terkkuja. :-)

    VastaaPoista
  2. Minäkään ei oikein päässyt tämän kirjan kanssa sinuiksi; saattaa olla että ongelma oli juuri tuossa näkökulmien vaihtelussa... en aina hoksannut missä mennään.

    VastaaPoista
  3. Hanna:
    Minä mietin kauan osallistumista Karoliinan Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen, mutta koska se menee päällekkäin Kirjallisen maailmanvalloituksen kanssa niin jätän Eurooppa -haasteen nyt väliin. Amerikkaa aion kuitenkin tutkia Karoliinan toisen haasteen avulla tarkemmin, koska maailmanvalloituksessa se jää yhteen kirjaan.

    Kiitos terkuista, rapsutukset Petjalle ;)

    Booksy:
    Minäkin jouduin monesti aloittamaan luvun alusta, kun olin kuvitellut seuraavani juuri sitä toista kertojaa :(

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtava blogi! :) Huomaan, että todella tykkäät lukemisesta! Jos satut lukemaan myös amatöörimäisempiä tuotoksia, kannattaa vilkaista minunkin blogia:
    http://vituperativesinners.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. s:
    Kiitos :) Kiva jos postauksista välittyy lukemisen ilo! Tulenkin samantien vastavierailulle...

    VastaaPoista
  6. Elämän pieniä iloja on kutsua nuoria miehiä tätimäisesti nuoriksi miehiksi. ^^ Luojan kiitos että mulla on nuorimiesikäinen pikkuveli, muuten en ehkä pääsis viljelemään nimitystä nykyisissä määrin. Mulle kävi Verbeken kanssa vähän onnettomasti, sillä petyin Kalanpelastajaan -- omaa syytäni tosin, olin just lukenut kala-aiheisen kirjan ja sit jotenkin petyin kun Kalanpelastaja olikin jonkinlaisen jomottavan, päättömän rakkauden kuvaus. Ehkä. Analysointipuoli ei o mun forte. :)

    VastaaPoista
  7. Maukka:
    Ilo se on pienikin ilo -voin kuvitella, että pikkuveli ei ole välttämättä hirveästi ihastunut nimitykseen ;D Tuo sitaatin nuori mies oli viisikymppinen, silloinhan tuollainen kommentti voi miellyttää (ja huvittaa) enemmän. Minua kolmikymppistä ainakin huvitti suuresti kun Alkossa kysyttiin tässä taannoin papereita :D

    Kalanpelastajaa en ole lukenut, mutta voisihan sille antaa mahdollisuuden!

    VastaaPoista