sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Pappia kyydissä

Useammassakin kirjablogissa on ollut arvostelu Kirsti Ellilän kirkko-trilogiasta tai sen osista, eli Pappia kyydissä, Pelastusrenkaita ja Ristiaallokkoa. Teologian ympärillä pyörivä aihe aiheutti hieman ennakkoluuloja ja epäilyksiä, mutta kehuvat arviot saivat tarttumaan kirjoihin.




Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä
Karisto, 2009
256 sivua


Matleenalla on kolme lasta, pappismies, kissakatras, koira nimeltä Apatia ja talo Umpikujan päässä. Päivät kuluvat kotiaskareissa, parittomia sukkia etsiessä, lapsia hoitaessa ja vakaumuksellista miestä tukiessa, unohtamatta tietenkään Timoteus-säätiön hyväksi tehtävää työtä. Matleena tekee kaiken mitä häneltä odotetaan, jakaa uskonnolliset ajatukset miehensä Auliksen kanssa ja on muutenkin tottelevainen ja reipas vaimo.

Tämän kaiken lisäksi Matleena alkaa viimeistellä teologian opintojaan ja aloittaa gradun teon. Papiksihan Matleena ei tietenkään voi valmistuttuaan ryhtyä, sanoohan sen naispappeutta vastustava aviomies Aulis ja myös Paavali. Sitten Matleena ikään kuin kurkistaa uskonnollisen verhon taakse, ihan vain pikkuisen. Sitten toisenkin kerran. Yhtäkkiä ei enää olekaan paluuta edelliseen, vaan verhot hajoavat lopullisesti ja Matleena alkaa ajatella omilla aivoillaan.

Aluksi tuntui, että en pääse kirjaan sisään. Yhtäkkiä huomasinkin lukevani vielä yhden sivun ja vielä yhden kappaleen ja kello lähentelikin jo puoltayötä. Takakannessa kirjaa mainostetaan viiltävän hauskaksi viihderomaaniksi. Sitä se olikin, piti vain ensin osata asennoitua siihen, että tosiaan lukee viihdettä. Jostain syystä aivot olivat ensin jollain draama-asetuksella, enkä ehkä sen takia osannut heittäytyä tarinan vietäväksi. Kai sitä ajattelee, että "kirkkopiireihin" on suhtauduttava tietyllä vakavuudella ja hartaudella.

Tykkään Ellilän tyylistä kirjoittaa vuoroin kuivahkoa huumoria ja vuoroin vakavaa tekstiä. (Ellilän kirjoittamaa osittain piilotettua vakavuutta ihastelin myös aikaisemmin täällä.)

Siivottuani aloin laittaa ruokaa, koska perhe piti kuitenkin ruokkia ja sehän oli minun tehtäväni. Äiti on perheen keskus. Isä voi olla apuna, jos hänellä on aikaa ja jos hän on sen luonteinen, mutta perheen onni seisoo tai kaatuu äidin varassa. Jos äiti kestää ja on kärsivällinen, jos äidin rkkaus ei etsi omaansa, ei muistele kärsimäänsä vääryyttä vaan kärsii kaiken eikä menetä uskoaan, niin perheen onni on taattu. Isä saa tehdä mitä huvittaa, ratkaisevaa on se, että äiti jaksaa puhua ihmisten ja enkelien kielillä, olla sekä helisevä vaski että kilisevä symbaali... Ei kun eihän se Raamatun kohta niin mennytkään.

Muutamat juonenkäänteet jäivät mielestäni hätäisesti kirjoitetun oloisiksi. Matleenan ihastuminen toiseen mieheen kävi liiankin helposti, kuten Booksykin mainitsi arviossaan. Postauksen kommenteista löytyy Ellilän valaiseva perustelu aiheeseen. Myös lopun linnakohtaus oli jostain syystä minusta vähän teennäinen. Mutta toisaalta sehän kuuluukin viihdekirjallisuuteen, asioita ei aina käsitellä niin syvällisesti ja pitkälle. Kokonaisuutena Pappia kyydissä oli mukava välipala, omassa genressään oikein hyvä.

Ai niin, Ellilä mainitsi eräässä kohdassa peukalovarpaan. Minua tämä termi huvitti kovasti, meillä kun puhutaan pottuvarpaasta. Isovarvaskin käy mutta peukalovarvas oli aivan uusi tuttavuus :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti